Vs: Eteläinen II-divari
[quote author="http://www.hs.fi/terveys/a1414379970994"]
Viisi syytä miksi naisten kannattaisi harrastaa joukkuelajeja
KOLUMNI
Laura Grönqvist
Kirjoittaja on viestintäalan yrittäjä, joka pohtii kirjoituksissaan arkiliikunnan ilmiöitä ja ihmistarkkailun havaintoja.
Perustin pari vuotta sitten koripallojoukkueen. En ollut koskaan harrastanut korista, enkä muitakaan joukkuelajeja. Olin kuitenkin pitkään tuntenut kaipuuta kuulua joukkueeseen.
Koska parin illan googlettamisella Helsingistä ei löytynyt jengiä johon "liikunnallinen ja innokas mutta lajia taitamaton nainen" olisi sopinut, päätin perustaa sellaisen itse. Lajeista valitsin koriksen, koska tykkäsin siitä koulussa. Löysin tutuista valmentajan ja sain kasaan 15 naisen intopiukean porukan. Joukkueen kokoaminen ja koriksen aloittaminen oli paras päätös, jonka olen harrastamiseen liittyen tehnyt.
Tässä on viisi syytä, miksi jokaiselle naiselle tekisi hyvää harrastaa joukkuelajia.
[/quote]
Tässä on seitsemän kommenttia, joissa tätä täysin harhaista kirjoitusta ruoditaan omakohtaiseen kokemukseen perustuen M2D-ympäristössä.
[quote author="http://www.hs.fi/terveys/a1414379970994"]
1. Ryhmään kuulumisen tunne
Olen aina ollut kateellinen miehille, joilla on jengin treenit, jengin pelimatkat, jengin saunaillat ja jutuissa jatkuvasti toistuvat "jengin jätkät". Yksilölajeissakin miehet hakeutuvat treenaamaan laumoina. Naiset taas harrastavat lähinnä itsekseen tai yhden kaverin kanssa. Tein sitä itsekin kolmevitoseksi asti, ja nyt kaduttaa, etten hoksannut joukkuelajeja aikaisemmin.
Koin elämäni ensimmäisen tajunnan räjäyttävän joukkueeseen kuulumisentunteen, kun lähdimme Saloon pelaamaan ensimmäisen oikean matsin. Jännityksen, tsemppauksen ja kannustuksen tunne oli jaettuna unohtumaton.
[/quote]
Hetkinen...
Jännityksen, tsemppauksen ja kannustuksen tunne oli jaettuna unohtumaton.
... mitä hittoa mä just luin?
Jaettu jännitys?
Jaettu tsemppaus?
Jaettu kannustus?
(*)
Kartanon Herroissa ryhmään kuulutaan tasan sen verran, että hävityn kotiottelun jälkeen istutaan samassa Ugarin pöydässä tasan niin kauan, että koneissa on sen verran petrolia, että kaikki luulevat olevansa yksin ja hajaantuvat eri suuntiin pitkin Helsingin yötä.
[quote author="http://www.hs.fi/terveys/a1414379970994"]
2. Tulee lähdettyä
Etenkin perheelle omistetussa elämänvaiheessa naisilla tuntuvat menevän kaikki muut asiat omien harrastusten edelle. Kavereiden kanssa on mahdotonta sopia kimppalenkkejä, ainakaan säännöllisiä. Perumisen kynnyskin on matala. Koska on lapset, työt, flunssat ja Vain elämää.
Saman elämäntilanteen miehiltä taas onnistuu mainiosti ryhmässä harrastaminen, usein vakio porukalla vuodesta toiseen. Ihailen miesten tahtoa ja lojaaliutta pitää porukoista kiinni. Tuo taito ja sopiva annos itsekkyyttä tekisivät hyvää meille naisillekin. Kuten yksi koripallon maailmassa kasvanut joukkuekavereistani totesi: "Ei voi miettiä meneekö treeneihin vai ei, kun kaikki muut menevät ja niin vaan kuuluu tehdä."
[/quote]
Käytännössä vaaleanpunainen "tulee lähdettyä" tarkoittaa sitä, että jonkun pitää aloittaa jokaikinen viikkonsa spämmäämällä joukkuekavereille pyyntöjä ilmoittautua illan treeneihin. Sitten työpäivän jälkeen pari tekstaria ja jonkun nettitaidottoman puolesta tehty ilmoittautuminen nimenhuuto.comissa. Treeneissä ihmetellään, missä kaikki ilmoittauneet ovat, ja pelataan kolme vastaan kolme.
Loppuviikosta sama naputus viikonlopun ottelun tiimoilta. Ennen peliä pari viimeistä vellipyllyä peruu, joku kaksikko jättäytyy pois mitään ilmoittamatta ja
aina vedetään vajaalla.
Tästä suorana korollaarina saadaan alasarjakoriksen versio
Hofstadterin laista: Tapahtumaan tulee aina vähemmän pelaajia kuin odotettua -- vaikka huomioisit alasarjakoriksen version Hofstadterin laista.
[quote author="http://www.hs.fi/terveys/a1414379970994"]
3. Porukassa on turvallista onnistua ja sössiä
Joukkuepelaamiseen hurahtaneena aloitin tänä syksynä myös jalkapallon. Lapsen futisseuran äitijengissä meininki on toista kuin koripallojoukkueessamme. Koriksessa sinnittelen pärjätäkseni 10–15 vuotta pelanneiden kanssa. Äitien futiksessa kaikki ovat vasta-alkajia ja yhtä tumpeloita kuin itsekin, ja se vasta hauskaa on.
Pelasin elämäni ensimmäisessä jalkapallopelissä, kun olin käynyt kolmissa harjoituksissa. Yksilölajissa kukaan ei lähtisi julkisesti esittelemään taitojaan tuollaisen treenimäärän jälkeen! Joukkueena valokeilassa ollaan yhdessä ja kaikki tuntuu turvallisemmalta. Sekin, kun pääsee yksin läpi ja potkaisee viisi metriä ohi maalin.
[/quote]
Jokainen tyriminen muistetaan ja siitä muistutetaan. Ainoa tapa selviytyä jatkuvasta nälvimisestä on odottaa, että epäonnistumisia kertyy niin paljon, että jotkut omista tyrimisistä hukkuvat jatkuvaan "joukkuekavereiden" välisen v!++uilun virtaan.
"Kuka laittoi Keravalla molemmat vaparit ohi? Ja p@$kan passin suoraan puolustajan syliin? Ja sekin syöttö korin alle, joka meni kaksi futismaalin mittaa vasemmalta ohi ja kaksi korkeutta yli!!! Säkin olet kanssa niin p@$ka pelaaja, että me ollaan jo pitkään mietitty, minkä takia sä yrität aina vängätä meitä mukaan treeneihin ja matseihin? Mitä kohtaa kirjainyhdistelmässä M5D sä et tajua?"
[quote author="http://www.hs.fi/terveys/a1414379970994"]
4. Oppii olemaan märehtimättä
Joukkueessa oppii erottamaan pelitilanteisiin kuuluvat asiat ja henkilökohtaisuudet toisistaan. Koripallotreeneissämme on vajaan parin vuoden aikana murtunut kylkiluu, nyrjähtänyt sormia ja nilkkoja, sekä auennut muutama huuli ja silmäkulma. Pelaamme kyllä nätisti, mutta satunnaisia osumia ei kontaktilajissa voi välttää.
Meillä aloittelijoilla on taipumus hokea pelatessa pienistäkin tönäisyistä anteeksipyyntöjä. Konkareiden mielestä se on huvittavaa. Joskus tulee myös älähdettyä äkäisesti toisille. Sekin on ihan ok, olen oppinut. Pukukopissa huuteluita tai osumia ei märehditä.
[/quote]
Joukkuekavereiden kiusaamisen keskellä murtuneet kylkiluut, nyrjähtäneet sormet ja nilkat sekä auenneet huulet ja silmäkulmat ovat kuin hamahakkiaidin halauksia.
Ei auta vaikka kuinka pyytelisi joka tilanteessa anteeksi ja koettaisi pahoitella. Koko illan tulee. Jokaiselta joukkuekaverilta.
Vastustajat antavat vaihtoon mennessään pikascoutin: "Toi jätkä ei osaa yhtään korista. Anna viisi metriä löysää ja auta muita."
Tuomaritkin kuittailevat ja naputtavat jatkuvasti. "Kantsis vissiin lopettaa koris." Viimeisenä v!++uiluna aina se viides virhe. "Numero kolmetoista. Kropassa. Kaksi heittoa."
Pahimpia ovat maakuntajengien fanit, jotka ovat ryypänneet itsensä typerryksiin ennen jokaista ottelua. Ei auta vaikka ottelu alkaisi tiistaina puoli kuudelta. "Hei pitkätukka, mutsis on hamsteri ja faijas haisee seljanmarjoilta!1!"
[quote author="http://www.hs.fi/terveys/a1414379970994"]
5. Tottuu hikoilemaan erilaisten tyyppien kanssa
Ryhmätyöskentelyä oppii toki muuallakin elämässä, mutta joukkueurheilussa tavoitteena on aina yhteinen paras. Itsekkyydellä ja yksilösuorituksilla ei pötkitä minnekään. Jengi on juuri niin hyvä kuin kaikkien taidot ja asenteet yhteensä.
[/quote]
Hikoilemaan erilaisten tyyppien kanssa? Eijjumalauta, tämän tekstin kirjoittaja ei ole koskaan ollut samoissa treeneissä Heikkilä-Heikkilän tai Kommando-Metsälän kanssa! Tässä tapauksessa pari kuvaa kertonee enemmän kuin 3000 makua.
[quote author="http://www.hs.fi/terveys/a1414379970994"]
Naisille joukkueharrastus toimii myös hyvänä inttiharjoituksena – yhtään ei voi tietää ketä tupaan tulee, mutta jokaisen hiki tulee tutuksi.
[/quote]
Parasta M2D-koriksessa on se, kun kokoonnutaan puoli tuntia ennen aamiaista MYK:in pihalle jonottamaan puuroa viiden metrin välein ja kykitään sitten puiden juuressa ryystämässä pakin kannesta kylmää teetä. Lähin polkupyörävarasto on Töölössä.
"Jokaisen hiki tulee tutuksi."
Taas?
Tämä menee jo liioittelun puolelle.
No, ehkä osa tuosta mausta lähtee tällä kylmällä teellä.
[quote author="http://www.hs.fi/terveys/a1414379970994"]
Ps. Palloiluseuroille toive: perustakaa nyt ihmeessä harrastusjoukkueita myös naisille. Ennustan, että zumba-, juoksu-, crossfit-ilmiöiden jälkeen seuraavaksi on vuorossa joukkuepelibuumi.
Kirjoittaja on viestintäalan yrittäjä, joka pohtii kirjoituksissaan arkiliikunnan ilmiöitä ja ihmistarkkailun havaintoja.
[/quote]
M2D-entusiastina toivon aina treeneihin laahustaessani, että hamahakkiaiti olisi vienyt allekirjoittaneen kahdeksanvuotiaana zumba-joukkueen treeneihin. Siellä sitä kelpaisi veivata lannetta, eikä kukaan kyselisi vasemman käden edes auttavan motoriikan perään. Crossfitissäkin todennäköisesti saisi treenikavereilta kauheasti kehuja ja hurraa-huutoja, vaikka sadan muka-leuan sijasta vain roikkuisikin tangossa melkein 15 sekuntia.
(*): Nuorempana jaettu kannustus olisi voinut tarkoittaa sitä, että joku osoittaa sormella ohikulkijaa ja sanoo: "Hyvät kannut."
Nykyään ei sitäkään.