Vs: Eteläinen II-divari
Yökoris pelasi kymmenennen ottelu sarjojensarjassa ja tilastosarakkeeseen tappio. Ennakolta vastustaja näytti ylivoimaiselta, sillä edellisestä korisliiga pelistä kentälle astelivat Wuorenjuuri, Halme ja Hartikainen.
Ensimmäinen erä olikin mielenkiintoisin. Honka piti yllä loistavaa pallon liikettä ja onnistumisia tuli kaaren takaa runsaasti. Yökoriksen pojat olivat kuitenkin vielä siinä vaiheessa mukana juonessa ja onnistuivat tekemään koreja myös toisessa päässä vaikka levypalloja hyökkäyskorilla ei ollut paljoa luvassa. Iloista ja nopeaa peliä molemmilla joukkueilla. Ensimmäinen erä kirjattiin Hongalle 26-21.
Toisessa erässä Hongan meno ei hyytynyt ja samalla kun he tukkivat vielä puolustuksessa korinteko paikat oli tiedossa Yökoriksen pojille entistä vaikeampi iltapuhde. Turhan monta helppoa menetystä ennen kuin edes saatiin palloa ilmaan, mikä osaltaan vähän latistaa tunnelmaa ja väsyttää jaloissa, kun pitää juosta kovaa vauhtia omaa koria kohden Hongan hakiessa nopeita hyökkäyksiä. Tehokas erä Honkalta ja pisteet 27-8, jolloin puoliaika tilanteeksi kirjattiin 53-29.
Kolmas olikin pelin tiukin erä jossa kumpikaan ei tehnyt liikaa pisteitä vaan kovaa vääntämistä korin alla, jossa ei iskuja säästelty eikä kyselty kuinka kovaa saa miestä ottaa. Honka liikutti edelleen palloa maltilla ja käytti heittopaikkanansa hyvin kaarella, mutta vähän oli myös pakottamista korin alle, josta ei ollut helppoja koreja tiedossa. Yökoris suoriutui erästä kelvollisesti pisteiden ollessa 14-14.
Viimeisessä erässä ei voitosta pelattu, sillä huolimattomuus väsymyksen myötä alkoi hieman painaa yökoriksen päässä ja Honka kiitti juosten muutamia helppoja koreja toiseen päähän. Rutiinilla Honka piti paketin kasassa ja kasvatti eroa vielä viimeisessä erässä tehden 21 pistettä ja koko ottelussa 88, missä ajassa Yökoris sai kasaan vain 55 pistettä.
Honka kyllä pelaa aivan väärässä sarjassa, heille sopivampi paikka oli 1.divarissa, jossa nuoret pelaajat saisivat heille kuuluvaa haastetta peliin.
Pisteet honka: Vanjoki 9, Vertio 3, Halme 24, Ebeling 2, Lindfors 11, Laitinen 1, Rantala7, Wuorenjuuri 17, Pekonen 8 ja Hartikainen 6.
Yökoris pisteet: Carapinha 9, Little 6, Koskinen 16, Villas Boas 4, Klopot 11, Omega 7 ja Lyons 2. Pisteittäi jäi Guday ja West.