- Viestejä
- 534
Vs: eteläinen III divari
Lauantain alkuillan kiihkeässä, tasaisessa, mutta melko rikkonaisessa matsissa Mäkelänrinteen uimakeskuksessa kohtasivat neljän ottelun jälkeen 2/2 rekordin omannut vierasjoukkue Kakkoskori sekä avausvoittoa metsästänyt Malmi Penetrators. Kamppailua oli seuraamassa muikeat viisi katsojaa, joista yksi kannusti, hänkin vierasjoukkuetta. Nähdäkseni ei voitu siis puhua yleisöstä kotijoukkueen kuudentena pelaajana.
Ottelu itsessään oli alusta asti tunteikas, mutta vähämaalinen. Keravan sällit pelasivat (taktiikan mukaisesti?) palloa ihailtavalla intohimolla sisään josta sekä Hannu "yks hela vaparista ei tee huonoa heittäjää" Haapasalo sekä Tuomas "Fear the Sänki" Saarinen saivat nosteltua kelpo prosentilla kuppeja väläytellen ajoittain varsin seksikkäitä liikearsenaaleja. Yleisökin kohahti Saarisen muutamalle härskille up and underille. Kerava repäisi alkuun noin 8 pisteen johdon, jonka Penetraattorit kuitenkin kuroivat umpeen hyvään aikaan onnistuneilla kolmosilla ja muutamilla veikeillä lay-upeilla. Tämän jälkeen edettiin tasatahtiin neljänteen jaksoon asti molempien joukkueiden pitäessä maksimissaan muutaman pisteen johtoa. Kolmas jakso oli kenties kolmosdivarin lähihistorian unettavin, mutta jännitysmomenttia pitivät yllä melkoisen seinille viheltäneet tuomarit sekä heidän suorituksistaan innostunut vieraiden Kessu "alle neljä tekua on jumalanpilkkaa" Keskinen.
Viimeisellä kympillä Kerava sai juonesta paremmin kiinni ja onnistumiset läheltä ja vähän kauempaakin kasvattivat johdon 12 pisteeseen kun puolikas jaksoa oli kellossa jäljellä. Penetraattorit eivät avausvoitto mielessään lannistuneet vaan laittoivat peräkkäisistä hyökkäyksistä kolkit sisään ja homma meinasi taas päästä jännittäväksi. Aika kuitenkin loppui kotijoukkueelta kesken vieraiden päästessä vapariviivalle ja veteraanien vetäessä pulkkaa. Tosin tarjosi Kessu Keskinen Malmille erinomaista kavennusmahdollisuutta ottamalla kaksi tekua kuuteen sekuntiin kysymällä dumareilta lapsiystävällisesti käännettynä "Miten meni noin niinku omasta mielestä?"
Lopulta voitto matkasi Keravalle n. 8 pinnan erolla ja auttoi Kakkoskoria taistelussa paikasta lohkon kärkikastissa. Tyylipisteitä ei tänään jaettu vaan nähtiin kahden joukkueen kaunistelematon grindaus blue collar -tyyliin. Etenkin Kakkoskori tarvitsee tällaisia asemasotavoittoja jos se mielii haastaa Passen ja Yökoripallon sarjataulukossa. Loppukaudesta odotukset kohdistuvat senttereiden lisäksi mm. nopeisiin ja atleettisiin Niko "Blue Oyster" Luukkoseen, Jesse "GM/Brankkari/Rakastaja" Kauppiin sekä Arto "nyrkki ei valehtele" Sissalaan. Penetraattorit jäävät odottamaan avausvinstiä, mutta muutaman nuorehkon kaverin johdolla W on vain ajan kysymys.
Joukkueiden seuraavat ottelut: Kerava @ HNMKY Yökoripallo 5.11 klo 18.00, Penetrators @ KY-Kori 31.10 klo 20.15.