Siirretään tätä keskustelua tänne ehkä oikeampaan paikkaan tuolta finaaliketjusta.
Kommentti Espoon Nashin mielipiteeseen:
Ei tässä fanijoukkoja tarvitse syytellä. Henkilökohtaisuuksiin meneminen finaaleissa ei ole mielestäni edes mikään ylilyönti, eikä mielestäni Karhun fanien huudot Nenoselle tiedotustilaisuuden aikana myöskään mitään tyylikkäintä mahdollista ollut. Itse olen edelleen sitä mieltä että Vilppaan nuoret kundit ovat Suomen paras koripallon faniporukka.
Jos on vain käynyt katsomassa Espoon pelit niin ymmärrettävästi käsitys fanikulttuurista on varmaan juuri tuollainen.
Vanha totuus toteutui jälleen,
"Vain häviämällä voi oppia voittamaan"
Viime vuonna Karhu Basketin fanit kokivat katkeran tappion välierässä Salolle Game7. Mitä teki satapäinen karhufanilauma. Ei suinkaan poistunut salista keskaria näytellen ja haista v...ua huudellen kuten tänä vuonna finaalin hävinnyt fanijoukko teki...vaan johtajaksikon johdolla lähti kiertään kenttää onnitellen Finaaliin mennyttä salolaisyleisöä sekä pelaajia. Näin kasvatettiin fanilaumaa kohti mestaruutta.
Välieräsarja Nokiaa vastaan oli jo todella kuuma tunnelmaltaan kun molempien joukot tukivat omiaan, Nokia grillasi manganoa ja bojania sekä karhu laboa ja josephia.
Kun välieräsarja kääntyi mitä tiukimmin karhulle niin Nokia fanit onnittelivat reilusti karhufaneja mutta erityisesti manganoa ja bojania.
Netissä on pyörinyt kuva jossa Bojan ja Nokian faniryhmän vetäjä antavat reilun tunnustuksen toisilleen.
Sillä ei ole omasta mielestäni kovin suurta merkitystä kenellä on "parhaat" fanit tai faniryhmä. Tärkeintä olisi, että a) niitä faneja olisi ja b) he omalta osaltaan veisivät lajia, seuroja, kulttuuria ja tunnelmaa eteenpäin.
Tästä on aika helppo tunnistaa kaksi eri kannattamisen ja fanittamisen muotoa. Kutsutaan niitä nyt sitten vaikka pappa-kannattamiseksi ja junnu-fanitukseksi. Ikä on jonkinlainen vaikutin tuossa, mutta kumpaankin ryhmään ja mieltymykseen mahtuu kyllä kaikenikäisiä.
Itse olen joskus kauan, kauan sitten ollut eri lajien ja jengien osalta vahvasti siinä junnu-genressä. Tappio sattui syvälle sieluun, voitto oli orgasminen kokemus ja jokainen päivä elämässä pyöri vain ja ainoastaan fanittamisen ympärillä - ainakin kauden aikana ja erityisesti pelipäivinä.
Olisin silloin sanonut, että vastustajan onnitteleminen, halailu tai joku muu vastaava olisi fanittamisen irvikuva ja vastakohta. Eihän siinä tappion hetkellä halua kuin käpertyä sikiöasentoon joko huutamaan tuskaansa tai itkemään sitä pois.
Sittemmin suurelta osin olen toki siirtynyt papparaiseksi, ja ihan mieluusti vastustajan kanssa käydään ennen ja jälkeen pelin kaljalla.
Vilppaan Ultrille täältä erittäin suuri arvostus. Kundit ovat vieneet hommaa todella paljon eteenpäin, ja he siellä Salohallissa tunnelmasta pääosin vastaavat ja tempaavat muun katsomon siihen mukaan. Samankaltaisia intohimoisia faniryhmiä toivoisin näkeväni Korisliigassa vielä enemmän, mieluiten vaikka joka paikkakunnalla.
Ja myös Kauhajoella ja Nokialla on toki paljon hienoja kannattajia ja faneja. Mutta en minä esimerkiksi osaa sanoa, miten Karhun joku "faniryhmä" erottuu muista katsojista, missä päin kotihalliaan he olivat tai mikä heidän roolinsa oli. Nokialla Alakulman jengi toki hieman selvemmin erottui.
Tietty intohimon määrän ero tuossa eri jengien välillä pudotuspeleissä erottui. Karhulaisille hopea olisi kelvannut oikein hyvin, olisi halailtu vastustajat ja kätelty jne. Vilppaan Ultrille taas tuska oli niin suuri, että se oli aivan mahdoton ajatus.
Omasta mielestäni kentälle pelaajille, valmentajille ja tuomareille fani saa vittuilla niin paljon kuin sielu sietää - tietyn hyvän maun rajoissa. Fyysinen väkivalta tai sillä uhkailu sen sijaan eivät koskaan kuulu fanittamiseen.
Sitä intohimoa ja intohimoista fanittamista mielestäni tarvittaisiin lisää. Sen ei tarvitse olla isokaan ryhmä, että se pystyy luomaan halliin tunnelmaa, fiilistä ja tempaamaan muuta yleisöä mukaan. Mitä parempi tunnelma ja mitä enemmän kukin katsoja itse osallistuu pelin aikana fanitukseen, sitä parempi kokemus se on heille, sen useammin käyvät peleissä ja tuovat kavereitakin mukanaan.
Seurojen pitäisi taas tehdä kaikkensa tukeakseen näiden ryhmien toimintaa. Enkä tarkoita, että hommataan rummut, annetaan kaulaliina ja sillä hyvä. Se rummun hommaaminen on yleensä melkein se huonoin vaihtoehto. Esimerkiksi Pyynikillä tuntuu, että paikallinen Punakaarti on melkein hävinnyt ja tilalla on vain 3-4 rumpuja pelin alusta loppuun hakkaavaa nuorta. Ja hienoa, että he nuoret siellä ovat, mutta pelkkä jatkuva rummun hakkaaminen peittää kaiken alleen ja heikentää sen tunnelman.
Sen sijaan pitäisi järjestää pelaajatapaamisia, auttaa reissujen organisoinnissa, tuoda lähemmäksi seuraa. Faniryhmät joko syntyvät orgaanisesti tai sitten eivät, mutta tärkeää olisi niille aktiiveille antaa tunne, että he ovat tärkeitä ja heitä arvostetaan. Muutamankin aktiivin voimin homma voi sitten lähteä kasvuun.