Vs: FINAALIT 2013 Bisons-KTP
Onpa ilo katsoa noita Loimaan Liuskan nettivideoita paikalliselta torilta. Vaikka olen lähtökohtaisesti sen kannalla, että suurten kaupunkien mukanaolo Korisliigassa on elinehto, maakuntien joukkueilla on oma etulyöntiasemansa, eikä tämä kaikkein vähäisin. Jossain Mansesterissa ja Tsadissa koriksen mestaruusjuhlat voisivat hukkua muuhun tapahtumatarjontaan, mutta Loimaalla, Kauhajoella tai Ukissa saataisiin koko kaupunki masinoitua joukkueen taakse.
Veikkaan, että kun Aaltosen Eerolta lipsahti tuo vee-sana kesken julkisen puheenvuoron, antoi Mrs. Aaltonen jo mielessään tukkapöllyä pojalleen
Kieltämättä Greg olisi näissä olosuhteissa hoopo, jos ei Loim Angelesissa koutsina jatkaisi - etenkin, kun kaksinkertainen mestariremmi on pitkälti jatkamassa.
Rannikon paluuhuhut voivat tosiaan olla ajankohtaisia piankin, mutta uskon, että "Johtajan" tähtäin on kuitenkin pääasiassa ensi kaudeksi jossain päin Etelä-Eurooppaa. Ja ainahan voi spekuleerata, onko miehen osoite sitten paluun tapahtuessa Loimaa, Joensuu vai jokin sillä välillä.
Kotin saapumiseen Loimaalle en mitenkään jaksa uskoa viime kauden jälkeen. Jos jätämme huomioimatta tuon suurin piirtein 19.11.-20.1.-ajanjakson, jolloin Tuksun olkapää oli klesana, oli Vorssan ison miehen tilastot Serie A:ssa 18,8 minuuttia, 7,6 pinnaa ja 6,7 ribaa ottelua kohden. Noilla ammattilaisstatseilla pelataan jossain ihan muualla kuin Suomessa.