Vs: FoKoPo 2012 - 2013
Forssan Koripojat on ensimmäinen koskaan fanittamani koripallojoukkue, ja siitä syystä minulla on edelleen vahva, nostalginen tunneside joukkueeseen. Otan siis asiakseni FoKoPon liigajoukkueen 2012/13 rakentamisen kommentoinnin viimeisimpien uutisten pohjalta, lukekoon ken tahtoo.
Taannoisessa Forssan Lehdessä sanottiin Tracy Robinsonin ja HL Colemanin kyselleen itselleen jatkosopimuksia. Näistä kavereista todettakoon, että Coleman ei kerta kaikkiaan ole enää liigatason jenkki. Jos FoKoPolla on kukkarossa ylimääräistä kahisevaa, Colemanin voi tietenkin kiinnittää ”hätävarana” remmiin treenijenkiksi, joka voisi lomittaa loukkaantunutta amerikkalaista tarpeen tullen. Tai ehkä Colemanista saisi valmentajakoulutettavan samalla tavalla kuin Dantzlerista.
Tracy Robinson kuuluu kirjoissani samaan kategoriaan kuin J’son Stamper, Mo Horton tai Jonathan Heard: parhaassa tapauksessa hyvä kolmosvaihtoehto joukkueen amerikkalaiskatraassa. Kuitenkaan FoKoPon peliä ei missään tapauksessa sovi rakentaa Robinsonin varaan. Robinsonin peliäly on huomattavasti Heardia parempaa ja puolen kentän hyökkäyspeli piirun verran, mutta Robinsonilla ei ole samalla tavalla selkeitä vahvuuksia kuin Heardilla. Lisäksi Robinson ei ollut divarissakaan kummoinen puolustaja, joten hänen sopimustaan kannattaa pantata siihen asti, että kahden muun jenkin paikalla on aidosti tekijöitä.
Sami Ikävalko, Makke Molenius, Olli Kaunomäki, Juho Helenius ja Jopi Heinikoski ovat ilman muuta pitämisen arvoisia kotimaisia pelaajia, ja merkittäviä minuutteja ensi kaudella sopii odottaa Ikävalkolta ja Moleniukselta. Oli koutsi sitten kuka hyvänsä, selvää on, että playoff-paikkaa ja sitä korkeampia sijoituksia varten forzalaiset kaipaavat vielä yhtä vähintään universiaditason suomalaista porukkaan. Suurella todennäköisyydellä FoKoPo aikoo säilyttää wanhan kunnon run and gun -identiteettinsä (josta ainoa muistamani poikkeus oli kauden 2008/09 vauhti pois -jengi), ja sitä ajatellen yksi kehityskelpoinen suomalaisnimi nousisi listoillani ylitse muiden: Cedric Latimer.
Ikävalko kaipaa vierelleen pitkää, fyysistä ja korintekokelpoista pointtia, jotta hänen luonnolliset vahvuutensa nousisivat esille. Klassista sentterijässiä Forssaan en hankkisi, vaan parimetrisen, kenttää juoksevan levypallopelaajan, joka osaa pelata 1-1 low postissa sekä heittää puolen matkan hypärin. Ikävalko on FoKoPon ensi kauden joukkueen rakentamisen kiintopiste siinä mielessä, että hänellä on paitsi selkeät vahvuudet, myös selkeät heikkoudet, joita takakentän amerikkalaispelaajan on paikattava. Jos Sami saa hyvän startin liigaan veteraanipointin vierellä, hänestä voi tulla kovakin liigatason skoraaja.
Jos kaksi muuta jenkkihankintaa menevät nappiin, Robinsonia voisi jopa kokeilla liigajengin laiturina. Tällöin valmentaja on kuitenkin kovan haasteen edessä, koska run and gun -identiteetin ylläpitämiseksi koutsin on saatava joukkue ostamaan puolustusvoittoinen pelityyli, jossa pisteitä haetaan harppuunahyökkäyksillä. Robinson, Ikävalko ja Mole eivät varsinaisesti ole profiloituneet pakkipään pelaajiksi, mutta näkisin, että yhdenkään heistä tapauksessa kyse ei ole taitojen puutteesta. Divarissa pelaaja voi saada anteeksi sen, jos hän puolustaa jalat tönkkösuorina tai on vähän myöhässä difun rotaatioissa, mutta liigassa omissa soi heti, ja tämä on tärkeää teroittaa pelaajiin jo alkuvaiheessa.
Miksi puhun niin pirusti tästä run and gun -metodista? Koska nykysuunnitelmilla FoKoPo ei pysty suomalaisosastoltaan vastaamaan vaikkapa Joensuun Katajan ja Kauhajoen Karhun kaltaisten joukkueiden leveyteen, eikä jengillä ole tarpeeksi pätäkkää värvätä Jeb Ivey-Jared Newson-akselin amerikkalaisia, jollei markkinoilla käy lotto. Tästä syystä FoKoPon on omaksuttava alusta asti joukkueidentiteetti, joka perustuu yhteiseen tekemiseen. Jos jenkkihankinnoissa kitsastellaan ja valmentajalla ei ole kanttia vaatia pelaajiltaan riittämiin, edessä voi myös olla nopea paluu dirreen.
