Vs: FoKoPo-Korihait lauantaina 24.11. klo 17.00
Aika kaksijakoinen peli. Eka puoliaika Korihaiden dominointia, toinen puoliaika FoKoPon hallintaa. Ero taisi olla parhaimmillaan enää viisi vai kuusi pistettä, mutta sitten omat koirat puri ja Jalonen hiljensi Feeniksin.
Korihailla on pirun kehityskelpoinen joukkue jos vaan olisi kunnon vahvistukset, tai oikeastaan kunnon jenkkitakamies. Vaikka Taft ei onnistunut tänään hyökkäyksessä, niin puolustuksessa oli kyllä kunnon pelote. Myös Dyer pelasi hyvin, mutta Hortonista ei valitettavasti ole mihinkään ja ihmettelen kovasti miksei maitojuna jo kutsu. Hait pelasivat paljon paremmin, kun Jalonen ja Kopio olivat takamiehinä.
Tuomareista Niemi ja Selkee täyttivät paikkansa, mutta se kaljupää oli surullisen huono. Vihelsi FoKoPon kirivaiheessa muutaman helvetin kyseenalaisen vihellyksen ja jätti toimillaan aika pahan maun suuhen.
EDIT: Mikähän Moleniuksella oli tänään? Ei ollut virhevaikeuksissa ja pelasi silti vain n. kymmenen minuuttia. Takana pari hyvää ottelua, joten aika outoa penkittää noin jos ei ole mitään mainittavaa syytä. Hyökkäykseen tarvitaan tulivoimaa, Heleniuksesta ei valitettavasti ole paljon apua siellä suunnalla.