Vs: FoKoPo-Pyrintö nyt
Tähän alkuun on hyvä sanoa, että voitto on aina voitto riippumatta olosuhteista
Fokopo pelasi tänään huimasti parempaa peliä verrattuna siihen, mitä on esittänyt muutamassa viime kotimatsissa. Johtoasema taidettiin pitää koko matsin ajan ja puolustus toimi hyvin. Pyrinnölle ei juurikaan vapaita paikkoja annettu ja heittotilanteissa oltiin hyvin siinä iholla. Ja silloin kun vapaa paikka tuli, niin niistäkin useampi heitto meni ohi.
Pelin tempo oli aika rauhallinen ja tiedä sitten johtuiko se Pyrinnön ottelutahdista? Mutta ei Fokopokaan halunnut juosta, vaan otti hyökkäykset rauhallisesti ja se tuntui toimivan tänään paremmin kuin juoksupeli. Ainakin menetyksiä tuli nyt hieman vähemmän.
Pyrinnöstä Ulmer pelasi eleettömän, mutta suht hyvän ottelun. Vaikka Damon teki Pyrsän korkeimman pistemäärän, niin silti tuntui olevan todella tahmeaa koko matsin ajan. Kahden pisteen heitot vain 33% ja menetyksiä 7. Tupla-tupla silti. Ahvenniemi otti jo aikaisessa vaiheessa neljä virhettä (mm. teku) ja viideskin tuli jo kolmannen neljänneksen puolivälin tienoilla.
Fokoposta Molenius pelasi todella hyvän ottelun. Saattoi jopa olla jonkinlainen pelin käännekohta, kun Pyrinnön pienessä kirivaiheessa Mole teki pari hyvää ryöstöä ja koria. Päälle näyttävät tuuletukset ja high fivet eturivin yleisön kanssa.
Neljännen jakson alku oli nihkeätä ja näytti jo hetken aikaa pahalta, kun Damon upotti pari kolmosta. Onneksi Ikävalko alkoi saada onnistumisia ja ero pysyi riittävän isona.
Loppuvaiheen nahinassa oli sen verran ruuhkaa, etten tarkkaan nähnyt mitä siellä tapahtui. Damonilla ainakin paloi pahasti pinna ja ilmeisesti kävi käsiksi Ikävalkoon? Sen jälkeen taistelupariksi vaihtui Damon ja Thorpe. Taisi Thorpe mennä suojelemaan Samia? Molemmilla suu kävi ja oli sen näköistä, että jos siinä ei olisi ollut ketään välissä, niin siinä olisi voinut tulla rumaa jälkeä. En muista kuka Fokopon pelaajista työnsi/veti Thorpea poispäin ja Damon seurasi perässä. Näin kuljettiin Pyrinnön korin alta aina keskiviivan toiselle puolelle. Sopanenkin juoksi sinne rauhoittelemaan Thorpea ja lopulta sai Thorpen kuljetettua oman vaihtopenkin tuntumaan. Damon käveli oman vaihtopenkin luo ja näytti olevan edelleen todella vihainen. Lopputuloksena molemmat miehet pihalle. Onneksi tällä episodilla ei ollut enää vaikutusta ottelun lopputulokseen.
Tuomareista täytyy sen verran todeta, että oli kyllä luokatonta viheltämistä. Vaikka kuinka yrittäisi katsoa tilanteita tasapuolisesti, niin kyllä pilli soi paljon helpommin Fokopolle. Aiemmissa matseissa tuomarit ovat onnistuneet varsin hyvin, mutta näillä kavereilla ei ainakaan tänään sujunut. Nähtiinpä mm. tilanne, jossa (taisi olla Thornton?) Fokopo ajoi ja teki korin. Alimpana oleva tuomari hyväksyi korin ja vihelsi virheen puolustajalle. Toinen tuomari kävelee paikalle, juttelee hetken ja tuomio vaihtuu hyökkääjän virheeksi ja vaparit toiseen päähän Pyrinnölle. Eihän se siellä pelikentällä aina niin helppoa ole kaikkia tilanteita nähdä, mutta tasapuolisia toimioita toivoisi sekä samaa linjaa koko pelin ajaksi. Tällaisia tilanteita oli pari muutakin, joissa toinen tuomari on näyttämässä sivurajaa Fokopolle, mutta toinen vaihtaakin sen Pyrinnölle.
Mutta joka tapauksessa tärkeät kaksi pistettä ja tappioputki katkaistu. Onnittelut Fokopolle!