Olen pidemmän aikaa pohdiskellut, että mikä siinä Gullsin hommassa mättää ja miksi minulla on niin vahvaa feelis, että Gulls on, jos ei aivan muovinen, niin vähintäänkin kuminen joukkue. Tässä muutamia ajatuksia aiheesta.
1. Klassisessa "Catch-22"-tilanteessa isolla mainostoimistomeiningillä tehty ja sinänsä ansioitunut brändin ja ottelutapahtumien rakentaminen alleviivaavat seuran perinteiden puutetta. Jollekin puhkinu$$!tulle pyrinnölle tai konkurssin partaalta nousseellee kooteepeelle tällainen kasvojenkohotus toimisi loistavasti ja synnyttäisi kuvan, että nyt on saatu uutta verta ja haettu kulman takaa uutta tekemisen meininkiä, mutta uusrikkaan nousukkaan tapauksessa vaikutelma on hyvin samansuuntainen kuin se, jota tarjoiltiin Loimaalla jokunen vuosi sitten. On todella vaikeata hypätä kannattajavankkureihin, kun seura on lähes sananmukaisesti nyhjäisty tyhjästä ja polkaistu suoraan käyntiin isoilla panostuksilla ja valmiiksi fluffatuilla julkkisfaneilla.
2. Tavallaan olisi myös kiva, jos joukkuetta tuotaisiin enemmän esille pelaajien eikä kaiken maailman samihedbergien kautta. Ymmärrän toki, että joukkueen profiilipelaajat sattuvat olemaan pelaajia, jotka eivät halua poseerata somessa ja pitävät muutenkin vähän ääntä tekemisistään, mutta tämä ei varmasti estä tuomasta heitä esille koripallo edellä. Noiden jätkien väkistäminen instagrameihin, twittereihin ja grindreihin tuntuu pahalta kaikista osapuolista, vaikka kuinka olisikin nykyaikaa ja osa moniulotteista sosiaalisen median preesensiä. Saatan olla $@@tanan vanhanaikainen, mutta esimerkiksi seuran nettisivuilta lukisin mielelläni pelaajista ja ottelutapahtumista muutakin kuin makeat pelaajakortit ja Instagram aihetunnisteista koostuvat otteluraportit. Tai ehkä se oikeasti menee niin, että itse koripallo on vain pakollinen paha, kun luodaan jengistä some-ilmiötä?
3. Gullsin taustalla vaikuttava ajatus "koko Helsingin junioriseurojen edustusjoukkueesta" on kaunis, mutta helsinkiläisjunnujen täysin olematon rooli joukkueessa ja erityisesti jokaiseen otteluun eri seurasta raijatut ja väkipakolla framille nostetut junnut synnyttävät pikemminkin kuvan ei keidenkään junnujen edustusjoukkueesta. "Viikon junnujen" oma katsomonosa ja kuuluttamalla korostaminen on jotenkin käänteinen väännös superjulkkiksista, jotka kannattamisen sijaan haluavat _näyttäytyä_ kannattamassa jotain joukkuetta. Vähän niin kuin: "Katsokaa, miten nuokin junnut kannattavat meitä"?
Ehkä parempi ratkaisu olisi jaella niitä lippuja junnuille vaivihkaa ja koettaa sirotella eri joukkuista peräisin olevat "uudet juniorikannattajat" tasaisemmin katsomoihin ja ottelutapahtumiin. Koripalloromantikkona toivon, että tällälaisesta seurayhteistyöstä saattaisi syntyä pidempi yhteys niiden hommasta oikeasti kiinnostuneiden junnujen kanssa, joiden kanssa yhteys syntyisi. Niillä muilla ei oikeasti ole väliä, sillä he vetävät joka tapauksessa sählyä tai e-sportsia parin vuoden päästä.
Yhteenvetona: Kavereita ja tuttuja löytyy joukkueen kokoonpanosta, valmennusjohdosta ja jopa johtoportaasta, mutta silti matsit eivät kiinnosta edes vähää alusta. Silloin kun olen Kisikselle matseihin vaivautunut, on päällimmäisenä jäänyt mieleen vaivaantunut hämmennys ja ehkä hieman jopa myötähäpeä niiden päästä varpaisiin seuran väreihin pukeutuneiden ja rumpuja paukuttavien Gulls-fanaatikkojen puolesta. Ehkä olen vain liiaksi kyynistynyt, kun en ymmärrä, miten on mahdollista suhtautua tuollaisella innolla seuraan, jonka olemassaolosta ei ollut mitään tietoa vielä pari vuotta sitten. (Tai sitten kyse on vain vanhan topolaisen katkeruudesta sitä kohtaan, että koko muovinen linnoitus on rakennettu vanhan seuran yksien raunioiden pohjalle ja kaikki vanhat ToPo-naamat on korvattu katsomossa vanhoilla lauttasaarelaisilla.)