niinpä sanoi:
tuossa kirjoituksessa on paljon totta. tässä näkee nyt sen mahtavan kesätreenin mitä on tehty. ja tuollaiset vahvistukset pitäs samantien pistää takaisin koneeseen!!! nyt eikä sit kun on pelattu puolet sarjasta. pahalta tuntuu seurata kaudesta toiseen samoja asioita.
Aika outoa että Vick on ottanut vain 2 heittoa, onko sitten pidetty poissa korin alta.
Kesätreenien painottuminen muihin kuin pelillisiin asiohin, on selitetty vähäisillä pelaajilla kesän aikana, treeni ringissä kesällä vain 5-10 pelaajaa. Olisi kai silläkin porukalla jotain saanut aikaa. Sekin ihmetyttää että Huima pelasi vain kolme harjoitusottelua ennen kautta, se yhdistettynä vähäsiin salitreeneihin ei voi olla näkymättä.
Huimalla on kuitenkin mielestäni tasainen ryhmä, jossa JJ kantaa päävastuun pisteiden tekemisestä ja oikeastaan seuraavat 8 miestä pystyy hyvänä päivänä tekemään 10-15 pistettä. Rytkösellä ei vain taida riittää eväät peluuttamaan tätä tasaista materiaalia ja löytämään tilanteisiin oikeat miehet kentälle, oikeisiin rooleihin.
Onhan se Vick laitettava pois, sillä ei otteet saa noin paljon heilahdella. Voisi olla parempi jos tilalle ei otettaisi ketään vaan annettaisiin Mäntymaalle vastuuta ja anottaisi Tero tekemään paluu kentälle.