Vs: Itä-Suomen herruus, osa 3: Kataja VS LrNMKY ke 4.1. klo 18.30 Areenalla
jiiri sanoi:
Yllä oleva analyysi oli sen verran jäätävä, että Namika voinee luovuttaa pisteet ja säästää matkakuluissa.
Vakavasti puhuen tästä voi tulla nihkeä peli, jos Kataja ei ole ottanut viikossa opikseen. Namika on pelannut viime aikoina suht hyvin todella koviakin jengejä vastaan (voitto Karhua vastaan ja niukat tappiot Pyrinnölle, ToPolle ja Bisonsille). Molemmilla jengeillä heikot matsit toista Namikaa vastaan.
Lappeenrannan joukkueen liikkuvuus voi parhaimmillaan aiheuttaa suuriakin ongelmia meikäläisille. Toisaalta Katajan pitää pelata palloa paintiin, josta Sale on viimeistellyt erinomaisella tarkkuudella viime aikoina ja Pricekin etenkin murhaavasti viimeksi Lappeenrannassa.
Namikalta pitää nostaa esille esim. rajusti alkusyksystä petrannut Hamm. Joukkueeni akilleenkantapäänä pidän Haynesin pelaamista. Tällä hetkellä selkeästi jenkkitrion heikoin lenkki. Tehoton, virhealtis ei-voittava pointti. Pappa-Riihelä on ollut viime aikoina tasaisessa vireessä.
Katajalta katseet kohdistuvat Walkeriin, jonka saamaton perseily Lahtea vastaan sai allekirjoittaneen selkäkarvat pystyyn. On avuksi joukkueelleen, jos: A) Ei ujoile, B) haastaa vastustajansa ajoillaan (kts. Karhu-peli Kauhajoella) ja C) uskaltaa heittää eikä skippaa hyviä heittopaikkoja. Puolustuksessakin pitää pystyä parempaan. Tällä hetkellä yliarvostettu puolustaja. Niin ja iskeekö Saleen "Kuukauden Pelaaja-syndrooma".
Namikalta sivussa Vanjoki. Onko muita?
Katajalta varmaan Kanervo palaa kehiin kuumeen jäljiltä. Ja uskoisin, että Juppe Stenkin viikon sisällä ellei jo huomenna.
Huomenna nähdään, palaako Kataja tasolleen, pystyykö se jälleen kerran jäädyttämään liikkuvamman joukkueen vauhtipelin,...jne.
PS. K_A:lta toivoisin hiukan nöyryyttä.
PSS. Ja kävi, miten tahansa, niin toivotaan, että Toikka lopettaa sen viisikkoharjoitusmantran. A-pojista olisi jo ajat sitten pitänyt rekrytoida (=käskeä) harjoitusvahvistuksia. Hyväksi edarin jengille ja nuorille pojillekin.