Koripallo.com

Joensuun Kataja 2011-12

Viestejä
19 567
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

No johan. Keskustelu onkin jälleen lähtenyt oikeille raiteilleen.

Eipä niin. Ei koriskulttuuria voi hoitaa rahalla. Eikä juniorityötäkään.

Katajassakaan ei kukaan seurajohtaja ole ainakaan minun kuulleni näin vakuuttanut, väittänyt tai toiminut. Meinaan vain, että jos Ihmisenpallo haluaisi näin väittää, kun heiluu tässä Katajan topikissa moisia totuuksia latelemasa?

Siispä kunnian kulttuurista ja mainiosta junnutyöstä saavat ja ihan oikeinkin, pitää ne, jotka sen näyttävät hallitsevan. Onnittelut heille siitä ja hatunnosto myös. Annetaan Katajan hoitaa sitten tämä toinen puoli eli mainio taloudellinen osaaminen ja organisaatio-osaaminen sekä jonkinlainen menestyminenkin.

Kaikkea ei voi saada. Mutta edes jotain.

Mitä sitten tulee tuohon yleisömäärään, niin ehkä aivan samaan taloudelliseen tulokseen päästäisiin, vaikka lippujen hinnat olisivat alhaisemmat. Katsojia voisi hyvinkin olla se 100-200 enemmän silloin ja tunnelmakin avarassa Areenassa hieman parempi.

Kausikortit voivat hyvinkin olla noin kalliit. Ne ostaneet ovat kuitenkin niitä eli meitä, jotka haluamme näin sponsoroida seuraa ja nähdä niitä sirkushuveja.

Eikä mitään Nateja tänne tarvita. Yksi jenkula varalta lisää. Voisi jopa Kävelijän heivata pihalle ja ottaa kolmospaikan moniosaajan. Kyllä läpimurtokauttaan pelaava Pehkonen ja Pete, sekä Kanervo pointin hommat hoitaa.

Haanpää tietenkin sopisi hyvin, mutta taitaa olla vaan liian kallis? Tosin eihän sille montaa kuukautta palkkaa tarvitsisi maksaa. Riskillä, riskillä.
 
Viestejä
16 284
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

42 sanoi:
Nyt on pakko kysyä, että mitäs ihmettä siellä on nautittu kun tuollaisia lauotaan. Pakko kompata zackia ihmettelyssä jos mestariehdokas havittelee kauan sitten parhaat päivänsä nähnyttä pelaajaa, joka ei enää edes divarissa vakuuta.

Onko divarin taso sitten niin heikko nykyisin, että sarjan 3. paras kotimainen pistemies ei kelpaa liigaan (takana mm. Riihelä, jota on vuodesta toiseen kinuttu Tampereelle)? Eri asia on sitten, haluaako Jarno enää vain jäähdytellä.

Nate ja Toikalla on pitkä yhteinen historia Kouvoissa. Ja ei kannata verrata Nissistä Hintsalaan. Lasse on erinomainen 10 minsan roolipelaaja, mutta 15-20 minsan vastaavaa hänestä ei saa.

Ja jos nuorista pelaajista puhutaan niin Odabasi olisi kova nimi.

Ei tässä kuitenkaan ketään voida noin vain valita. ;) Toivottavasti joku pätevä heppu, olisi sitten liigassa 15 pinnan tai 7 pinnan peluri, tarttuu, ennen siirtoajan umpeutumista ja mieluummin jo tässä kuussa, "haaviin".


Ihmispallolle:

1) Totta. En jaksa edelleenkään uskoa, että divarikendo menee monilla pääsarjakoriksen edelle.

2) Kuten Pekla totesikin LrNMKY-topiikissa, tämä ei aina automaattisesti lisää yleisöä. Salossa toimii, Namikassa taas ei.


Ja Katajassa on menty junnutyössä taas mukavasti eteenpäin. Valitettava tosia asia on, että päteviä valmentajia on liian vähän. Ja näin on ollut enimmäkseen sen jälkeen, kun nimet Oikarinen, Lehtola, Palviainen, Koskelainen, Kivijärvi,...jne. poistuivat kaupungista. Petri Jaakkola opiskelee kaupungissa, mutta huhujen mukaan liian kallis valkku junnupuolelle. Toivottavasti resurssit paranee ja saadaan osaavia tekijöitä lisää. Innostavia ja inspiroivia valkkuja tarvitaan!
 
Viestejä
16 284
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

JOEN SUU sanoi:
Eikä mitään Nateja tänne tarvita. Yksi jenkula varalta lisää. Voisi jopa Kävelijän heivata pihalle ja ottaa kolmospaikan moniosaajan. Kyllä läpimurtokauttaan pelaava Pehkonen ja Pete, sekä Kanervo pointin hommat hoitaa.

Kun Juppe on sivussa ja ainoat pointit on Pete ja Ipe (Kanervosta ei tähän ole, on erinomainen 2/3-paikoilla), niin kyllä sieltä iso pelintekijä pitäisi tulla, jos Walker heivattaisiin (tuskin näin tapahtuu, mutta otteiden on terävöidyttävä) eikä 3-paikan mies. Näkisin, että kotimainen pelaaja on löydettävä 3/4-paikalla.
 

42

Viestejä
3 376
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

JoKaFan sanoi:
Onko divarin taso sitten niin heikko nykyisin, että sarjan 3. paras kotimainen pistemies ei kelpaa liigaan (takana mm. Riihelä, jota on vuodesta toiseen kinuttu Tampereelle)? Eri asia on sitten, haluaako Jarno enää vain jäähdytellä.

Kukas muu siellä divarin jumbossa pisteitä tekisi? Älä nyt siltä osin tilastoja tuijota. Ne on toki ihan hyvä ohjenuora, mutta pitää huomioida ympäristö. Riihelä sentään on kärkipään porukassa, mutta en häntäkään Katajaan halajaisi jos nyt joku pitäisi sinne saada.
 
Viestejä
1 602
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

Kyllä Joe oli ihan kaikessa oikeassa paitsi tuossa 4 jenkissä. Ei auta yhtään vaan luo vain epävarmuutta. Pelataan nyt näillä ja kun Neponen tulee mukaan joukkue vahvistuu kuitenkin huomattavasti. Lappeenranta vei mestaruuksia käytännössä 6 miehellä ja sama tilanne meillä. Turha lähteä mitään divarimiehiä hankkimaan. Enemmän vastuuta vain Ipelle.
 
Viestejä
2 819
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

Minunkin on pakko törkätä lusikka zoppaan ja todeta, että ei Natesta ole nykykunnolla liigatason kärkijoukkueeseen, vielä vähemmän hän sopeutuu Katajan pelitapaan. Ylipäätään koko divari on aika kinkkinen, koska esim. FoKoPosta, Hongasta ja Pyrinnöstä tuskin yksikään pelaaja suostuu kevääksi liigaan. Sivén voisi onnistua lomittajana, mutta esim. verrattuna viime kauden Ojalaan Sivén on hentoisempi eikä saman tason pelaaja.

Mutta kysymys kuuluukin, missä vaiheessa liigan jumbojoukkueet alkavat pannuttaa kautta ja vuokrata pelaajiaan mitalihaastajille? Tämähän on riskitön toimenpide, kun yksikään joukkue ei tipu, mutta joukkueen kannattajien mielestä avari poskelle. Sami Pekkolan, Pete Heinosen ja Cedu Latimerin kaltaiset pelaajat tekisivät mistä tahansa joukkueesta kertaheitolla vahvemman.
 
Viestejä
16 284
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

Noh, ehkä toivoin Naten olevan vielä siinä vireessä, kun vikalla Kouvot-kaudella ja Componentassa. Silloin pidin miehen pelaamisesta. Omaksui roolipelaajan roolin erinomaisesti.

Tällä hetkellä Ipe ja Lasse eivät ole tasaisesti 5-7 pinnan vireessä, joten sellaista kaivataan, jotta saadaan vahva seitsemän miehen rotaatio.

Pekkola ei taida liikkuvuudeltaan sopia Katajan porukkaan. Latimer, ei kiitos. Korihaista Rainamaan ja Heinosen ottaisin ilolla vastaan.

Onhan dirren keskikastin porukoissakin mielenkiintoisia nimiä. Siven lienee vapaana? Sellaista työmyyrää tarvittaisiin.

Viihdyttävintä olisi Harri Hohteri & Viikatteet! ;D
 
Viestejä
6 233
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

Tästä yleisömäärä aiheesta on keskusteltu monta vuotta, Katajankin kohdalla, joten paljoa en jaksa sitä enää leipoa. Mutta mitä tulee tuohon yleisömääriin, mitä nyt ilmoitettiin, niin onhan Katajan reilut 900 liian vähän. Siis periaatteessa ihan ok, mutta kyllä sen nyt päälle 1000 pitäisi olla. Tällä kaudella on tainut olla ainoastaan Biisoneja vastaan päälle 1000 ja oliko myös Pyrintöä vastaan. Sellainen 1100-1200 pitäisi olla ihan vakiosti jokaisessa kotiottelussa, riippumatta siitä, onko mikä joukkue vastassa, onko pelissä panoksia ja niin edelleen. Varsinkin kun ollaan jälleen siellä kärkikahinoissa. Jos joukkue menestyy, pitäisi sen olla itsessään hyvä syy siihen, että yleisö lähtee liikkeelle. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole. Joensuussa odotellaan ilmeisesti jälleen finaaleita. No joo, tätä aihetta on puitu ihan kyllästymiseen asti.
 
Viestejä
2
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

JoKaFan sanoi:
Tällä hetkellä Ipe ja Lasse eivät ole tasaisesti 5-7 pinnan vireessä, joten sellaista kaivataan, jotta saadaan vahva seitsemän miehen rotaatio.
Katsopa Lassen viime pelien minuutteja tai paremminkin sekunteja! Miten ihmeessä hän voi olla 5-7 pinnan vireessä? Mielestäni Lasse on saanut liian vähän peliaikaa.
Eipä noilla ajoilla paljon näyttöjä anneta.
 
Viestejä
1 061
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

Nyt kun Loimaa on noin huimassa vauhdissa ja sekä myös Kataja, niin pieni katse maaliskuulle. Toi 17.3 on varmasti odottamisen arvoinen matsi ennen pleijjareita :)
 
Viestejä
16 284
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

Nyt on sitten eka kerran mustaa valkoisella...

Twitteristä poimittua:

Tomi Tiilikainen
TomiTiilikainen Tomi Tiilikainen
Kataja havittelee maajoukkuemies Samuel Haanpäätä, mutta Haanpään päätavoite lienee ulkomailla. #korisliiga
14. tammikuuta


Toivottavasti Santtu tulet hakemaan Katajaan huippukuntoa. Ensi kaudella sitten freeshinä Etelä-Eurooppaan! Me tarvitsemme sinunlaistasi monipuolista osaajaa.
 
Viestejä
507
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

JoKaFan sanoi:
Nyt on sitten eka kerran mustaa valkoisella...

Twitteristä poimittua:


Toivottavasti Santtu tulet hakemaan Katajaan huippukuntoa. Ensi kaudella sitten freeshinä Etelä-Eurooppaan! Me tarvitsemme sinunlaistasi monipuolista osaajaa.

Siinä olisi oiva vahvistus varmistamaan Katajalle hopea.
 
Viestejä
1 432
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

Pakko kai sen Haanpään on kohta signeerata. On tainnu hintalappu olla kova, kun ottajia ei ole ollut.
Ajattelin jo, että sille mestaruutta kenties pukkaa, ken Haanpään ottaa, mutta mikähän lie kunto? Millonka on viimeksi kunnolla päässyt pelaamaan ja onko edes asiallisesti harjoitellut viime viikkoina?

Niitä Haanpään rekkoja voi liikkua muuallakin ;D
 
Viestejä
666
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

Tuossa oli luppoaikaa niin harrastin tutkivaa googlailua hengessä "poikamme maailmalla" viime vuosien jenkkien nykyisistä edesottamuksista. Tietojen paikkaansapitävyyteen kannattaa suhtautua terveellä "lähdekritiikillä" :) Kaikkia en jaksanut tarkastella.

Louis Hinnant: Anwil Wloclawek (Puola, pääsarja) lokakuuhun asti, joulukuussa Khimik-OPZ Yuzny (Ukraina, pääsarja) vain yksi peli ja tiet erosi.
-Ei oo kausi mennyt ihan putkeen. Etsikö joku pitkää pointtia?

Larry Blair: MIA Tbilisi (Georgia, pääsarja)
-Sarjan pistetilaston 1. 30.2 pinnaa/ottelu, syötöissä 5. 6.4/ottelu ja riistoissa 1. 3.6/ottelu.

Jeremiah Wood: Evreux (Ranska, toiseksi ylin sarjataso)
-Sarjan pistetilaston 8. 16.3 pinnaa/ottelu ja levypalloissa 1. 11.7/ottelu.

Quinnel Brown: Cuxhaven (Saksa, toiseksi ylin sarjataso)
-Joukkueensa toiseksi paras pistekeskiarvo.

Kris Clarkson: Larre Borges (Uruguay, pääsarja)
-Sarjan riistotilaston 5. 2.4/ottelu, blokeissa 7. 2.4/ottelu.

Tim Whitworth: ZTE KK (Unkari, pääsarja)
-Joukkueen, joka sarjan jumbona, toiseksi paras pistekeskiarvo.

Daviin Davis: Blois (Ranska, kolmanneksi ylin sarjataso)
-Hieman heikompi kausi menossa? Siirtynyt kesken kauden Ville Kauniston seurakaveriksi. Kaunisto sarjan ykkönen pisteissä ja levypalloissa.

Darren Fells: Soles (Meksiko, toiseksi ylin sarjataso)
-Sarjan levypallotilaston 10. 7.8/ottelu.
 
Viestejä
1 061
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

Mitäs legenda/ikinuori Andre Foreman puuhailee nykyään? :) Olikos niin, että pelasi viimeisimmät pelinsä Fokopossa divaria?
 
Viestejä
666
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

Pelur175 sanoi:
Mitäs legenda/ikinuori Andre Foreman puuhailee nykyään?
Toimii ainakin koripallon "private trainerina" tämmöisessä yrityksessä:
http://e-trainu.com/
...en tiedä puuhaileeko muutakin. Valmennuspuolelle näyttää mieli tekevän: jos jonkin seuran junnujaostolla on budjetissa varaa, niin ei muuta kun yhteyttä Forreen. ;)
 
Viestejä
16 284
Viestejä
16 284
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

Hemmetin hyvä sisäpelaaja on jälleen vapaana (nimenomaan puolustusmielessä)...

http://www.hartsportsmanagement.com/player_profile.php?puid=43

Tämän tason hepun vuoksi olisin valmis pistämään Pricen ulos tai alentamaan 4. jenkiksi...

Kolme peliä sitten Jeremy oli sillä tasolla, joka riittää, mutta kolmen vikan pelin hyökkäystehot ovat ala-arvoisen huonoja. Paljon voi tietenkin laittaa myös joukkuepelin piikkiin. Liikaa siirrellään poikittain palloa kaarella, mutta inside-outside-peliä sisäpelaajien ja muiden välillä on aivan liian vähän ja tästä myös hyvin tekopaikkoihin hakeutuva Price kärsii.
 
Viestejä
2 257
Vs: Joensuun Kataja 2011-12

JoKaFan sanoi:
Nyt vielä Haanpää-kytkystä virallisemmassakin mediassa...

http://www.karjalainen.fi/fi/urheilu/uutis-alueet/koripallo/item/2784-kataja-samuel-haanp%C3%A4%C3%A4n-per%C3%A4ss%C3%A4

Santun tilanne ratkeaa siis parin viikon sisällä.

Hyvä, että dirressäkin sentään muutama vaihtoehto on. Yksi selkeä 20 minsan pelaaja pitäis (Haanpään lisäksi/sijaan) löytää ja mielellään paikoille 3/4.
Divarissa ei todellakaan montaa järkevää vaihtoehtoa Katajalle ole. Kärkijoukkueet FoKoPo ja Honka tuskin luopuu kenestäkään, eikä tietenkään Pyrintö. Riihelä tuskin lähtee Nokialta, Oululta ja Lapualta ei oikein löydy ketään.
Varteenotettavimmat olisi ehkä Nissinen Jyväskylästä, Lehtilä Urasta tai Viertola Huimasta. Muita mahdollisia ehkä Hohteri tai Silvonen Toposta, Hytönen Tarmosta ja Mäntymaa Säyristä.
Ei näistä kyllä kukaan ole yli 20 minuutin mies liigassa. Paras vaihtoehto olisi ollut Reijo Ojanen, mutta mies kärsii ilmeisesti samoista ongelmista kuin Sten.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös