Vs: Joensuun Kataja 2011-12
MC sanoi:
Anteeksi vain mutta mitä helvettiä? Mihin te puolikuntoista Möttölää tarvitsette kun penkillä istuu jo puolikuntoinen Sten? Joukkueessa on jo viisi maajoukkustatuksen omaavaa pelaajaa (Sale, Pete, Kanervo, Nenonen, Sten) ja tuohon kolme jenkkiä (jotka ovat taatusti halvempia kuin Möttölä tms.). Kannattajien kannattaisi oikeasti vaatia omia kasvatteja ja oman juniorityön nostamista näiden palkkasotureiden sijaan.
Oletan kyllä, että Juppe saa itsensä kesän aikana ensi kaudeksi hyvään iskuun. Toivon mukaan keväällä -10 Espanjassa alkanut vammakierre on nyt ohi. En mielelläni näkisi yhtään pelaajaa, kotimaista tahi jenkkiä, kokevan saman kohtalon kuin kapteeni Sten viime kaudella.
Hanno on Katajalle riski, joka kannattaa ottaa. Ja riski hän on lähinnä pelillisesti kärsittyään erinäisistä vammoista ToPo-aikana. Taloudellisesti Möttölä ei liene mikään riski. Kuten Tiilikainen sanoo ja kuten olen muiltakin tahoilta kuullut, rahasta homma ei ole kiinni, toisin kuin monet olettaa. Hanno on kerännyt pitkältä uraltaan mukavasti pääomaa eikä ole staramaisesti rellestänyt mitään jetset-elämää. Hän haluaa pelata pari kautta tavoitellen Suomen mestaruutta ja Kataja on näin ollen yksi optio.
Hannon merkitystä joukkue-/pukukoppipelaajana sekä pr-arvoaan ei voi mitata rahassa.
Mitä tulee junnutyöhön, niin Sinettiseuran titteli kertoo, että eteenpäin on menty. Hyviä junnukoutseja kaivataan, mutta se ei ole yksiselitteisesti vain Katajasta kiinni. Kuuleman mukaan C-junnuissa on ihan oikeasti talenttia mukana, mutta tietysti aikaa ja työtä vaatii, että heistä joku pelaa vuosien päästä edarin jengissä. Ja eikös junnutyötä ajatellen olisi mahtavaa, jos (toistaiseksi) Suomen kaikkien aikojen koristähti edustaisi seuraa ja jakaisi oppiaan junnuille?