Vs: Joensuun Kataja 2012-2013
Jaahas. Nostetaanpa sitten se kissa pöydälle sieltä lattialta kehräämästä.
Katajan jenkit eivät ainakaan minua vielä ole mitenkään suuresti vakuuttaneet. Ja eilisen jälkeen vielä vähemmän. Fiiltsiä en tosin vielä arvio, kun en ole yhtään peliä tällä kaudella vielä nähnyt häneltä.
Alkaa näyttää siltä, ettei ainakaan Smitti ole sellainen pelaaja, jota Kataja tarvitsisi. Ei taida olla liigassa edes mikään top 10 sakkiin kuuluva takamies. Menetyksiä, huonoilla prosenteilla ratkaisuja ja ei minkäänlaista kaukoheittouhkaa. Riistoissa yliyrittämistä, joiden takia pelaa itsensä usein pois tilanteista tai saa virheen. Joskus toki onnistuukin.
Eikä Floverssikaan ole minua vielä saanut hykertelemään. Samoin hänkin huonoilla prosenteilla heittäjä ja myös yliyrittämistä riistoissa samoin seurauksin kuin Smittikin.
Puolustaa tosin molemmat osaavat kohtuullisesti.
Jos kuitenkin Katajan johto vielä katsoo sen, kun Fiiltsi tulee kokoonpanoon ja miten se sitten vaikuttaa muihin jenkuloihin, niin onhan tässä jonkin verran vielä aikaa.
Mutta jollei edistystä tapahdu, niin Smitti ensimmäisenä kiertoon. Noita parempia pointteja varmasti löytyy maailmalta. Ja sellaisiakin, jotka osaavat heittää kaaren takaa.
Jenkit on hankittu vahvistuksiksi ja ainakaan eilen ne eivät sitä olleet. Jos nimittäin kädetön ja jalaton Morgan Kane tekee eniten jenkeistä pinnoja, niin hakoteillä ollaan. Vaikka muita avuja kavereilla voi ollakin, niin kyllä niitä pisteitäkin pitää pystyä tekemään.
Esimerkkinä eilisen Kouvopelin tilastoista: Kouvojen kotimaiset 24 pistettä ja jenkit 43, joista yksi teki vain 3. Vastavasti Katajan kotimaiset 44 pistettä ja jenkulat vain 22, joista Morgan 10, jota ei edes ole juurikaan pisteiden tekijäksi hankittu.
No toivotaan toivotaan perempaa, mutta toivottavasti johtoporras ei loputtomiin katsele tuollaisia esityksiä. Ammattilaiset ovat ammattilaisia ja heille maksetaan ammattilaisten palkkaa, joten odotan ainakin itse sellaisia otteita kentälläkin, josta ammattilaisen tunnistaa.