Vs: Joensuun Kataja 2012-2013
Katajan eteneminen EuroChallengen kuudentoista joukkoon herättää niin kovin ristiriitaisia tunnelmia.
Vaikka sitä ei välttämättä koko Suomen mittakaavassa tajuttaisi, kyseessä on urheiluhistoriallinen kulttuuriteko. Taloudelliset ja urheilulliset riskit tiedostaen Kataja lähti kumoamaan isompiaan merkittävään eurooppalaiseen sarjaan ja hoiti, kuten Eerikäinenkin totesi, taktikoinnilla ja joukkuekemialla muutaman ison päänahan vyölleen.
Jatkosarjassa Karsiyaka lienee omassa kastissaan, mutta Mäkäläisen ja Salen mukaantulon ja ehkäpä jopa Julian Terrellin jatkon myötä paikka kahdeksan joukossa olisi ihan omissa käsissä – tietenkin olettaen, että avainpelaajat pysyvät terveenä. Etenkään Johnell Smithin ja Pete Virtasen loukkaantumisiin ei kerta kaikkiaan ole varaa.
Lisäksi Katajan selviytyminen kahdeksan joukkoon olisi sen luokan henkinen buusti sekä Katajalle että Suomi-korikselle, ettei paremmasta väliä. Se olisi suoritus, jonka myötä Katajan pelaajat voisivat ensi kevään finaaleissa katsahtaa toisiinsa ja sanoa: ”Tiedättekö mitä? Me pistettiin paljon kovempia jengejä pataan EuroChallengessa. Me viedään tämä matsi.” Se olisi suoritus, jonka myötä Pyrintö ja KTP satsaisivat entistä kovempiin joukkueisiin ensi kaudella ja Bisons piipahtaisi kummisetänsä johdolla Turkuhallissa hakemassa villiä korttia VTB-liigaan.
Kuitenkin samalla pelkkä vilkaisu Katajan matsikalenteriin kylmää miestä. Ottelusiirtoja tulee väkisinkin niin paljon, että Kataja joutuu Turkista lennettyään ajamaan samaksi illaksi Lapualle matsiin, vetämään kanapastan Porin ABC:lla, nukkumaan Laitilassa, ottamaan seuraavana iltapäivänä mittaa Ukista Pohitullissa ja ajamaan läpi Suomen pelatakseen kotimatsin Kouvoja vastaan. Olen sanonut yhtä ja toista vuosien aikana Korisliigan ottelumäärästä, ja etenkin tähän euroyhtälöön nähden määrä on järjetön.
Ja kun ottaa huomioon vielä tulevan liigacupin, olisi Katajalle yksinkertaisesti järkevintä taktikoida itsensä cupin ulkopuolelle, jotta joukkue saisi edes yhden vapaan viikonlopun. Timo Rautiaista siteeraten: ”Olisi hauska mennä kotiin pitkästä aikaa / neljäntoista vuoden jälkeen nähdä omat lapset / ja vaimon uusi mies.”
Katajalla on käytännössä kolme keinoa ratkaista ongelma:
A) Pelataan samoilla miehistöillä kuuliaisesti matsi toisensa jälkeen, lepuutetaan klenkkaisia, hidastetaan pelitempoa kuuden miehen räkäpaikalla. Vaihtopenkille hommataan lääkärin, fyssarin ja huoltajan lisäksi kiropraktikko, osteopaatti, homeopaatti, sosiopaatti, akupunktiolääkäri, tohtori Outolempi, Antti Heikkilä ja kalevalainen kansanparantaja.
B) Pelataan vähemmän merkitykselliset liigamatsit aloitusviisikolla, johon kuuluvat liiga- ja divarijoukkueista joulukuun aikana vapautetut jenkit + Lasaroff, Viita, Koljonen sekä muut kehityspelaajat. Rotaation jatkoksi Kataja hommaisi muutaman yhä joukkueettoman entisen liigapelaajan, kuten Kwamena Bracen.
C) Korisliigan muiden joukkueiden nokkamiehet löytäisivät joulumielensä, pitäisivät pikakonferenssin ja toteaisivat yhdessä: ”Tiedättekös mitä? Katajan tekemä työ EuroChallengessa on tällä hetkellä hemmetisti liigan runkosarjamatseja tärkeämpää. Mitäpä jos yksissä tuumin anoisimme, että runkosarjan loppujärjestys määräytyy voittoprosenttien, ei sarjapisteiden mukaan? Sovitaan yhdessä, että Katajan ei tarvitse pelata liigan kolmannen neljänneksen otteluita lainkaan!”
Luulenpahan kuitenkin, että näistä vaihtoehdoista toteutuu A. B:hen Katajalla tuskin on resursseja ja mitä C:hen tulee, johan evoluutiobiologiakin sanoo, että pitkän tähtäimen hyödyn tavoitteleminen on vastoin ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä. Sääli.
Toivotan pelkkää hyvää Katajalle tuleviin koitoksiin.
