Vs: Joensuun Kataja 2014-15
Aivan uskomatonta, ONNEA koko Katajan organisaatiolle ja upeille faneille!
Vuonna 2002 oltiin onnellisia seurahistorian ensimmäisestä mitalista pronsista,
Vuonna 2003 jouduttiin tyytymään hopeaan, silloin hopea ei todellakaan ollut häpeä, koska emme voineet tietää missään tapauksessa, että mihin suuntaan laiva on seilaamassa, mitalisuoni oli kuitenkin vasta avattu, Kataja oli tullut huipulle jäädäkseen...vaikka seuraava vuosi Shawn Swordsin johdolla päättyikin puolivälierissä
Vuonna 2005 maisteltiin taas pronssia, se oli vaikea mutta hieno kausi nipin napin pudotuspeleihin ja ensimmäisellä kierroksella Lahti pistettiin ulos pudotuspeleistä voitoin 3-1. Lappeenranta oli kuitenkin ylivoimainen este välierissä ja lopulta Lehtonen, Laaksonen, Rich, Smalley ja kumppanit toivat pronssia.
Vuonna 2006 mestaruus oli tarjolla Kataja johti finaalisarjaa voitoin 2-1, muistaakseni kolme bussilastillista faneja matkasi Lappeenrantaan hakemaan mestaruutta, mutta turhaan Lappeenranta tasoitti sarjan 2-2 ja juhli lopulta Suomen mestaruutta Joensuu Areenassa game vitosessa. Kataja hävisi toisen finaalinsa...
Vuonna 2007 tuli taas pronssia, se oli selkeä pettymys, koska silloin meillä oli paperilla parempi joukkue kuin koskaan mutta Marc Axtonit ja kumppanit sulivat välierässä ja pronssipeleihin mentiin...pronssia tuli kuitenkin.
Vuonna 2009 meillä oli vaikean vuoden 2008 jälkeen koossa taas loistava nippu, pitkälti sen ansiosta, että Kataja oli onnistunut löytämään erinomaiset jenkit Wood, Blair ja Brown, jotka nappasivat kukin vuorollaan kuukauden pelaajatittelin. Tällöin Kataja voitti välierässä Tampereen Pyrinnön, joka oli sinä vuonna ns. se vaarallisin vastus mestaruuden tiellä. Finaaliin siis mentiin ja nyt olin varma, että se mestaruus tulee, koska Kataja oli hallinnut täydellisesti runkosarjakohtaamisia Namika Lahtea vastaan, mutta Finaalit oli Katajafanin pahin painajainen Lahti marssi mestariksi voitoin 3-0 ja muistan, kun olin seuraamassa toista finaalia Lahdessa tunsin kuinka lyyhistyin koko ajan matalammaksi ja matalammaksi, Namika Lahden takoessa taululle rumat lukemat...se oli kolmas hopea mitali ja niin hävitty...
Tämän jälkeen kiinnostukseni Katajan fanittamiseen koki pienoisen kolauksen, eikä seuraavia kausia tullut seurattua kovinkaan tarkkaan...mikään ei kuitenkaan muuttunut Katajan osalta...
Vuonna 2011 tuli taas hopeaa, niinkuin myös vuonna 2012...tähän oli totuttu
Vuonna 2013 Kataja osallistui EuroChallengeen kiinnostukseni Katajaa kohtaan taas kasvoi hyvien euro-otteiden myötä, se kipinä, jonka pelaajat Jukka Toijala ja Sami Laaksonen synnyttivät vuosina 2002 ja 2003 leimahti taas liekkeihin. Katajan upeat otteet EuroChallengessa eivät kuitenkaan kantaneet Korisliigassa pronssia pidemmälle.
Vuonna 2014 sitten puhalsi taas kovaa kun Suomen maajoukkueen pitkäaikainen tähtipelaaja Teemu Rannikko siirtyi Katajaan kaksi vuotisella sopimuksella...mestaruutta odotettiin taas, koska pelaajamateriaali oli taas loistava Rannikko, Kanervo, Virtanen, Lehtorannat, Nenonen...jne., jenkkivalinnat eivät kuitenkaan osuneet aivan nappiin Alex Wesby oli loistava, mutta Morrisonista ja Newsonista ei ollut finaalien voittajaksi.
Vuonna 2015 Katajan pelaajisto muuttui sitten täysin, jäljelle jäivät vain Teemu Rannikko, Petri Virtanen, Kalle Naapi ja Jesse Niemi. Joukkueeseen uusina kasvoina tulivat Tommi Huolila, Marius Van Andringa, Marcel Moore, Nicolai Hvidberg ja lisäksi joukkuetta täydennettiin omilla junnulla. Oli selvää, että vuoteen lähdettiin selvänä haastajana, koska paperilla moni muu joukkue oli edellä, Katajaa veikkailtiin runkosarjan sijoille 5-8. Katajan taktiikka kuitenkin toimi, nimittäin jenkkibudjettia oli kasvatettu, näin ainakin kerrottiin ja Katajan jenkkikolmikon muodostivat Robert Arnold, Ken Horton ja viimeisenä kiinnitettiin sentteri Tom Knight. Fakta on se, että tuo kolmikko on Katajan seurahistorian paras, ei ehkä tehokkain mutta paras. Kolmikosta jokainen tiesi todellakin roolinsa, Reggie oli johtohahmo, Ken häikäisi monipuolisuudellaan viimeistellen milloin korin alta, milloin kaaren takaa ja toisinaan hän rankaisi tarkalla keskimatkan kakkosella ja mikä tärkeintä Ken oli luontevan hyvä levypallopelaaja ja hyvä puolustaja, Tom Knight taas oppi Teemu Rannikon tavoille ja mies olikin sen johdosta sarjan tarkimpia kakkosen heittoprosenteissa.
No Katajan runkosarja alkoi kolmella voitolla, mutta sen jälkeen joukkue ajautui Korisliigassa kuuden ottelun tappioputkeen ja EuroChallengessakaan ei voittoja herunut. Tuolloin Suomen Mestaruus tuntui kaukaiselta haaveelta, mutta 15.11. kurssi rupesi kääntymään ja runkosarjan lopussa Kataja oli sarjan kuumin joukkue. Pudotuspelit alkoivat ja askel askeleelta Kataja hivuttautui eteenpäin, kaikki sarjat menivät lopulta lukemin 3-2 ja viimeinen finaali Mehtimäen jäähallissa oli todellinen jännitysnäytelmä, jonka ratkaisijaksi nousi lopulta kukas muu kuin Teemu Rannikko.
Uskomattomaksi tämän mestaruuden tekee se tosiasia, että Tom Knightin loukkaantuessa toisessa finaalissa. Katajalla oli rotaatiossaan oikeastaan vain yksi sentterin mitat täyttävä pelaaja Tommi Huolila, jonka rooli Knightin loukkaantumisen myötä kasvoi tuntuvasti. Tommi pelasi kolmannessa finaalissa loistavasti, mutta mitä vielä mies pelasi viidennessä finaalissa vielä paremmin tehden 20 pistettä ja kaapien seitsemän äärettömän arvokasta levypalloa. Voinkin todeta, että Tommi todella näytti kuinka suuri sydän tällä Katajan joukkueella oli.
Nyt se on totta Kataja on Suomen Mestari 2015, ja huomenna kaikki torille!!!
ALL FOR THE ONE on toteutunut, tämä joukkue teki sen!!!
Erityisen ilahduttavaa oli se, että Petri Virtanen sai vihdoin sen mestaruuden. Juhlikaa ja nauttikaa nyt tästä! Ehkä hyvää joskus kannattaa odottaa..