Vs: Karhu vs. Kataja ke 27.2.2008 klo 18.30
Tärkeä voitto tuli tänään, mahtava juttu! Taisi olla Karhun korisliiga historian suurinumeroisin voitto...?
Tänään Karhun pelaajista paistoi mielestäni iloisuus ja vapautuneisuus alkulämmittelystä lähtien. Erityisesti McGowan vaikutti olevan loistotuulella; kikkaili, donkkaili ja hauskuutti joukkuekavereita jo ennen pelin alkua. Sitä oli ilo katsella. Muutaman huilatun ottelun jälkeen Sedulla näytti löytyvän pelihalua, ja vaikka hän ei pisteillä tänään juhlinutkaan, pelasi hän mielestäni kelpo ottelun!
Itse ottelusta odotin tiukempaa kamppailua, ja olinkin hieman yllättynyt miten vaisusti Kataja tänään esiintyi. Erityisesti Foreman oli täysin pimennossa, hänellä ei ollut korin alle mitään asiaa. Kauhajoen puolustus toimi taas tänään hyvin, ja sitä myöten hyökkäyskin saatiin helpommaksi. Kolmannella jaksolla Saaristo upotti mukavat 4 kolmosta lähes peräkkäisissä hyökkäyksissä, ja viimeistään tuolloin loppui Katajan pyristely. Levypallot Karhu kahmi myös hyvin tassuihinsa, mikä oli epäilemättä yksi ottelun ratkaisuista. Jotain Katajan pelaajien taistelutahdosta kertoo mielestäni se, että Karhun Kwamena Brace nappasi omista ohiheitoistaan kaksi hyökkäyslevypalloa peräkkäin NELJÄN Katajan pelaajan keskeltä, ja kolmannella yrityksellä upottikin pallon koriin ja hankki vielä puolustajalle virheen ja itselleen yhden vapaaheiton. Tämä toki tapahtui vasta pelin loppuhetkillä ottelun jo ratkettua, mutta kuitenkin... :
Noh, tässä joitain omia huomioita. Toivottavasti Karhu pystyy säilyttämään jatkossa yhtä hyvän ja iloisen pelivireen kuin tänään. Perjantaina joukkue lähtee pitkälle reissulle Lappeenrantaan, ja uskon, että sinne lähdetään taistellen. Edessä on erittäin vaikea peli, mutta Karhulla ei ole mitään hävittävää, ainoastaan voitettavaa!
Katajan uskon kyllä tästä vielä piristyvän; tänään oli huono päivä, ehkä perjantaina jo parempi. Viimeistään Componentaa vastaan saisi sitten olla jo parempi päivä, jookos??