Ei tästä kyllä kannattajanakaan voi olla ylpeä, toki on huonoa tuuriakin matkassa. Selkeästä halutaan onnistua ja menestyä, se on hienoa, mutta kyllä tämä tilanne silti pistää mietityttämään. Mikä on muuttunut niin suuresti, että tällainen vaihtoruletti käynnissä? Scouttaamisessa vika? Pelaajissa vika? Vaiko valmentajassa? Vaikka pieni epäilys on, en halua vielä kaikkea Jannen niskaan kaataa.
Toki katsomalla joukkueen yleisilmettä, tällä hetkellä kuitenkin valtaosa tuntuu olevan hyvällä hengellä pl edellämainitut kaksi kaveria..
Vaikea lähteä alusta asti kaikkia vahvistuksia listaamaan, kun ei niitä tahdo muistaakkaan, mutta muutama selkeä kysymysmerkki itsellä jäänyt.
Brandon: kaveri nyt yksinkertaisesti vain ei ollut tarpeeksi taitava kaveri.
Eaddy: rooli ja ego eivät tähän jengiin istuneet. Taitoa kyllä ainakin hyökkäyksessä löytyi.
Ellison: tämä on mysteeri itselle. Mihin hän katosi? Nuori Malcolmi tuli itselle mieleen. Ei tokikaan samaa kaliiperia, mutta ehkä potentiaalia?
Fortson: tämä on ehkä kaikista selkein peli yhdessä Brandonin kanssa, tosin eri syistä. Kaveri omaa jäätävät taidot vaikka uran ehtoolla onkin, mutta käytös ja asenne ovat kyllä jotain, mitä ei ainakaan lakeuksilla ole hetkeen nähty. Toivottavasti ei aivan liikaa tukkaan tullut eurollisesti tämän kaverin kanssa...
Spencer: Jos huhut pitää paikkansa niin vähän samanlainen tilanne jo toista vuotta putkeen... Erittäin atleettinen ulkoasu ja kovissa liigoissa pelannut, mutta ei pomppaa 10cm ylemmäs maasta. Tältä odotin cartermaisia otteita, enkä varmasti ollut ainut. Ei tainnut yhtään alley ooppia kopata tälle kaudelle.
Givens ja sanford: toivotaan, että tässä edes loppukauden selkäranka.. voitontahtoa ja asennetta on ja kentälle näkynyt pelkästääm hyvässä mielessä.
Jos seuraavat kaksi peliä tulee kuokkaan, en yhtään epäile, niin alempi jatkosarja lienee varma. Sen jälkeen ainoa tavoite, ettei kohdata kultaviikkejä ekalla kierroksella, niin mitalipelit voisi vielä olla mahdollista. JOS pinnan alla ei enää suuremmin kyde.