- Viestejä
- 6
Ikin en oo ollu karhun kannalla paitsi tännää niin kiitos voitosta ja nähhää ylemmäsä jatkosarjasa!
Liukastui kentällä märkään kohtaan ja mursi sääriluunsa. Oli pyörätuolissa useita kuukausia.Joo. ei osunut runkosarjan voittoennuste (tai -toive) kohdalleen tälläkään kaudella.
Pari havaintoa tai yhteenvetoa toistaiseksi nähdystä voi varmaan jo heittää:
Peli on parantunut myös näissä ohuemmissa kokoonpanoissa pelatessa. Olen ollut huolissani etenkin takamies-osastosta. Ei se vieläkään sarjan parhaimmistoa ole, mutta vielä vähän keppiä, kuria ja harjaannusta, niin kyllä tuolla pärjätään myös pudotuspeleissä.
Myös se miellyttää, että ei tarvitse nojata pelkästään avausviisikkoon, vaan penkiltä tulee vahvaa porukkaa. Jopa Laavainen on saamassa pelistä ja roolistaan hyvin kiinni. Tämän hetkisessä (parin viime pelin aikaisessa) rosterissa on toki pelin ja tilan luomisessa ainakin Gustavssonin mentävä aukko, jos vaikkapa välierätasoa mietitään.
Samalla logiikalla finaalipeleihin yltäminen ja etenkin siellä pärjääminen edellyttää mr. Andersonin vahvaa paluuta pelikuntoon kevään aikana. Särkymävaraa on pakko olla. Valitettavasti joko Milner tai Jackson joutunevat siinä tapauksessa huilivuoroon. Koko rosteri joka tapauksessa tarvitaan haastamaan varma mestari.
Milneristä vielä puheen ollen; minkä tyyppinen loukki hänellä on mahtanut olla? Jos on ollut jossain vaiheessa jopa NBA-tason prospekti, niin nykyhetkestä on sitä polkua aika vaikea hahmottaa...
Suattaapi palata mutta yhtä hyvin saattaa olla ettei…missä sen paluun tekee niin sen aika näyttää.Mitähän Kaden Anderssonille kuuluu? Palaako vielä parketille?
Toipuminen alavartalovammasta vienee ainakin kaksi kuukautta. Karhubasket ja Anderson ovat sopineet, että pelaaja lähteen kotiin USA:han lepäämään ja aloittaa siellä suunnitellun kuntoutuksen. Anderson palaa Kauhajoelle tammi-helmikuussa, kun kuntoutuksessa on saavutettu nyt määritellyt tasot. Pelaajasopimusta ei siis ole purettu ja Anderson pysyy Karhubasketin kokoonpanossa.Suattaapi palata mutta yhtä hyvin saattaa olla ettei…missä sen paluun tekee niin sen aika näyttää.
Jotenkin outoa ettei korvaavaa pelaajaa ole otettu …onko siemenlaarin pohja jo näkyvissä?
On.Suattaapi palata mutta yhtä hyvin saattaa olla ettei…missä sen paluun tekee niin sen aika näyttää.
Jotenkin outoa ettei korvaavaa pelaajaa ole otettu …onko siemenlaarin pohja jo näkyvissä?
Juu. Sieltähän se toki tulee helmikuussa takaisin entistä ehompana ja nälkäisenä vahvistamaan KB jenkkirosteria ja tuomaan keväälle uutta mietittävää kilpailijoiden päänsäryksi.Mitähän Kaden Anderssonille kuuluu? Palaako vielä parketille?
Juu. Sieltähän se toki tulee helmikuussa takaisin entistä ehompana ja nälkäisenä vahvistamaan KB jenkkirosteria ja tuomaan keväälle uutta mietittävää kilpailijoiden mistään
Näyttää nallet loukkaantuvan treeneissä melkoisen paljon. Taas kaksi saanut kolhuja ja kolmas vielä toipilaana.Juu. Sieltähän se toki tulee helmikuussa takaisin entistä ehompana ja nälkäisenä vahvistamaan KB jenkkirosteria ja tuomaan keväälle uutta mietittävää kilpailijoiden päänsäryksi.
No, seitsemän veljestä riitti tänäänkin voittoon Lapualla. Tosin peli nyt oli mitä oli…. Se jää nähtäväksi miten huomenna käy UgissaNäyttää nallet loukkaantuvan treeneissä melkoisen paljon. Taas kaksi saanut kolhuja ja kolmas vielä toipilaana.
Fakta kuitenkin et gulls vs KB, niin ei olla vielä siinä missä gulls oli lokakuussa eli sillä ykkösviisikolla menty koko runkosarja läpi mut KB.lla ollut huonoa tuuria loukkien kanssa koko ajan,Selkkis ja preseason...Nyt on kausi menossa, Loukit kuuluu urheiluun ja niitä tulee ja menee.... Varmaan on valmennuksella peiliin katsomisen paikka kun niitä näyttää osuvan nuon paljon yhdelle joukkueelle? Ja kaikki vielä harjoituksissa..... Silloin ei voi höpöttää preseasonista ja mennä sen taakse koko ajan Niillä pelataan ketä on ja se sit piisaa mihin piisaa. Ai niin jäikö se Andersson sittenkin kotimaahan? ?
Karhubasketin kapteeni Joona Hakamaa joutuu keskivartalovamman takia sivuun muutamaksi viikoksi. On varmaa, että kauhajokisten oma kasvatti ei pelaa ennen maaottelutaukoa, mutta toiveissa on, että ennen pudotuspelejä alle saataisiin muutamia otteluita.
Loppuviikosta selvisi myös se, että USA:ssa alavartalovammaa kuntouttava Kaden Anderson ei palaa Kauhajoelle. Harjoittelun kotiseudulla aloittanut Anderson kävi uusissa magneettikuvauksessa, jonka jälkeen lääkäri totesi, että paras suunnitelma jalan kuntouttamiseen on noin kolmen kuukauden totaalinen huili harjoittelusta.
Mitä tarkoitat 6 peliä avausviisikolla? Sitä alkuperäistä avausviisikkoa vai sitä millä Karhubasket on pelannut viimeiset pelit? Näissä kaikissa viimeisissä peleissä mikä ei ole ollut se kauden alun avausviisikko, ei yhdessäkään ole karhu ottanut ekalla kympillä turpaansa niin kuin aiemmin ennen kuin aloitusviisikko vaihtui.Fakta kuitenkin et gulls vs KB, niin ei olla vielä siinä missä gulls oli lokakuussa eli sillä ykkösviisikolla menty koko runkosarja läpi mut KB.lla ollut huonoa tuuria loukkien kanssa koko ajan,
Nikke voi lukea preseason = epäonninen kausi ettei olla päästy avausviisikolla pelaamaan kuin 6 peliä. Parempi tää kuitenkin kuin jytkyt, rytkyt ja mytkyt .