Selventäkääpä esim. ketkä ovat tuon opiston kohderyhmää? Juniorit vai täysi-ikäiset? Huippua tavoittelevat vai kaikenlaiset pelaajat? Paikallliset vai kaikkialta Suomesta tulevat pelaajat? Mitä sarjaa tuolla opiskelevat pelaajat pelaavat? Ja onko tuo siis ammatillista koulutusta vai mitä?
Minulle jää tuo kaikki epäselväksi, mutta en kyllä tunne paikallisia kouluja yhtään.
Opistovuosi on suunnattu peruskoulusta valmistuneille alle 18-vuotiaille nuorille, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa. Usein se tarkoittaa sellaisia nuoria, joilla on hankaluuksia päästä kiinni toisen asteen opintoihin. Toinen merkittävä kohderyhmä ovat lestadiolaiset, mutta heille on sitten omat kansanopistonsa. Minä tiedän tuosta koripallotoiminnasta vain sen, mitä olen tiedotteesta lukenut, joten oletan, että ei ole vielä selvillä, mitä sarjaa aikovat pelata. Oma kritiikkini perustui siihen, että en usko, että opistolaisista saa vielä kunnon joukkuetta aikaiseksi. Sopivan pelaajaporukan kasaaminen on aika hankalaa isommissakin paikoissa aina toisinaan.
Kun tuo joukkue on sidottu niin vahvasti Etelä-Pohjanmaan opistoon, näen sellaisen vaaran, että koripallon varjolla houkutellaan nuoria opistolle, vaikka heille saattaisi sopia toinen koulupolku paremmin. Tiedotteessa mainittiin, että "opiskelijoilla on mahdollisuus jatkaa koripallon ja opiskelun yhdistämistä opistovuoden jälkeen kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnossa Kauhajoen kampuksella." En ole millään tavalla sisäpiiriläinen enkä edes paikallinen, mutta näen tuossa sellaisen vaaran, että tuossa yhdistyy koripallo ja Etelä-Pohjanmaan opiston opiskelijoiden rekrytointi sellaisella tavalla, joka saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että osa nuorista ajautuu väärille koulupoluille ihan koripallon vuoksi.