Kataja ei ole juuri runkosarjan yleisötuloja budjetoinut, kyllähän ne eurot tulevat yhteistyökumppaneilta, jotka laajalla pohjalla seisovat seuran takana uskollisesti vuodesta toiseen, vaikkei menestytstä aina tulisikaan, mutta seura ja tukijat kantavat kyllä yhteiskuntavastuunsa hienosti näin korona aikankin. Tokihan tuloja jää saamatta, mutta se ei tätä laivaa kaada. Lisäksi kulut ja budjetit on aina olleet Joensuussa järkipohjalla vuosia, eikä ns. "talousdopingiin" ole ikinä lähdetty (esim.vahvistusten hinnat jne), sen sijaan on seuraa kehitetty pitkäjänteisesti vuodesta toiseen, luotu olosuhteet jokseenkin suomen parhaiksi, tehty yhteistyötä yliopiston ja oppilaitosten jne kanssa.. Luotu ns. valmis paketti lahjakkaille kotimaisille pelaajillekkin, joita tänne aina mukavasti saadaan, vaikkei hintakilpailuun aina lähdetäkään mukaan. Siitä se sana kiirii ympäri suomea ja eurooppaa, miten asiat seurassa hoidetaan. Sitten esim. JW kaltaiset ykköskorin äijät ovat mahdollisia uskollisten tukijoiden osalta, mutta unohtaa ei pidä sitä työtä, minkä organisaatio on vuosien varrella tehnyt
Mutta nyt tauko tähän paikkaan on ihan oikein, ja sitten kevätpuolella varmasti päästään jo ihan hyviin katsojalukuihin kun rokotekin tulee kohta. Pudotuspeleissä sitten vasta Jytkytetäänkin!
Ja tottakai, tämä karjalainen rempseys ja ihmisten avoimmuus ja ystävällisyys täällä länsi-siperiassa on myös ainutlaatuista
Ja sitten on ne karjalaiset piirakat myös, ja kaiken maailman muut maittavat paikalliset herkut, joihin kaikki tykästyy
Toriltakin saa lörtsyjä, joihin JW on myös ihastunut oikein kunnolla
Ja nyt joulun alla sitten on taitokortteli, jossa on kaikenlaisia pieniä myyntikojuja, sieltä on meitin jenkulavelikullat löytäneet kaikenlaista mukavaa myös, johon ovat ihastuneet oikein kunnolla. Ja sitten on tietysti se paikallinen gini, jota ei voi sivuuttaa
Ja tori, joka on keväälle varattu.
Sitten on motonet areena, johon paniikkinappula on vuorattu kiven sisään. Sinne kohta aletaan pukuhuoneita tekemään, sinne tulee kultareunustetut penkit pojille koppehihin. Niin tulee myös pehmustetut penkit, jotka on kultareunustettuja. Sitten tulee mediakuutio kattoon, ja baaritilat, joissa on kaikenlaista makiaa suunmyötäistä tarjolla. Sitten tulee tulee vielä ottelutapahtumiin tanssitytöt rappusille, ja europeleissä varsinkin vastustajat sulaa täysin jo tullessaan hallille. Niin sulaa vilpaskin, ja kauhajoki, ja gulleilla bussi hyytyy jo kiteen kohdille ennen määränpäätä. Pitääkin varata giniä vastustajille että selviävät takaisin bussiin ottelun jälkeen. Ja sitten tulee se piirakka sinne kattoon, johon nostetaan sitten jäädytettyjä pelipaitoja aikaan roikkumaan.
Nyt tauon aikana reenataan,reenataan,reenataan,reenataan,reenataan, hiotaan,hiotaan,hiotaan,hiotaan,hiotaan, että ollaan iskussa kun pelit jatkuu
Ja sitten tankataan oikein kunnolla lepoa, ja paikallisia herkkuja. On toki vähän vapaatakin, ja meitin jenkulapoijat käy pitsaa pojilta parina päivänä, että pysyy pitsan pojat pystyssä. Ja sitten varmasti on myös ravintolakiertue, jossa käydään syömässä jokaisessa paikallisessa ravintolassa kerran tauon aikana,ja tuetaan paikallisia harjoittajia.
Eiköhän Jytkytellä ja puksutella taas.. Lauantain kunniaksiahan se pitäisi taas illalla sauna laittaa tulille, ja sitä ennen käydä juoksulenkillä, motonet areenan ohi varmasti taas, varmistamassa, että on varmasti vielä paniikkinappula kiven sisässä. Sitten pitää vähän giniä ottaa saunan ohella.
Sitten JOE voisi pistää mietintään jonkilaisen laulun, ja siihen sanat, ja taustat.. Sitähä vois kyhäillä jonkinnäkösen kannatuslaulun pojille tässä tauon aikana..
Jytkytellään!