Toivottavasti huomisen Karjalaisessa luettavissa uutinen paremmasta valmennuksesta.Kiitos P. Virtanen palveluksistasi! Jätetään ensi vuosi kokonaan välistä, jos ei ole oikeaa valmentajaa!
Katajassa oli kyllä täysin Lazy Davis, ei ajanut ja satunnaisesti pääsi tekopaikkoihin. Aapeli pelaa ehkä uransa parasta korista hyökkäyspäähän, mutta puolustus päässä on täysin unessa. Eikä alkukausi mitenkään parhaalta näyttänyt. Wilsonin ikää en niele, mites Rannikko ja gulsin pojat?
Mattilan loukkaantumiset ymmärrän.
Tää tekosyiden viljely on Katajan organisaation mätä. Aina on joku syy miksi pelaajat ei pelaa hyvin tai joukkue rämpii..
Yksilöiden on vaikea loistaa puolustuksessa, kun ei ole puolustuskonseptia. Wilsonin peli perustunut räjähtävyyteen toisin kuin Rannikon ja Kotin ja vielä enemmän kuin Huffin. Ja yhtään Wilsonin pudotuspeliä ei olla vielä nähty. Tekosyistä muuten samaa mieltä.
Pelaajamateriaaliltaan Kataja on vuodesta toiseen liigan eliittiä, mutta lähestulkoon kaikki pelaajat alisuorittavat nimenomaan Joensuussa pelatessaan. Äkkiseltään ei tule mieleen yhtäkään pelaajaa, joka olisi pelannut uransa parhaat kauden Joensuussa. Palmi kenties poikkeuksena.
Nykyisen Katajan rosterissa on esimerkiksi Alanen, joka murjottaa ja roikottaa päätään suurin piirtein jokaisessa ottelussa. Maajoukkuetason pelaajalta pitää vaatia enemmän.
Palmin lisäksi Seppälä pelasi parhaat suomikautensa Joensuussa, kuten myös Tommi Huolila. Ja myös Teemu Rannikko Suomeen palaamisensa jälkeisenä aikana.Huutelen täältä puskasta sen verran, että minun silmääni on näyttänyt jo todella pitkään siltä kuin Joensuussa pelaajien vaatimustaso olisi paljon alhaisempi kuin muualla.
Pelaajamateriaaliltaan Kataja on vuodesta toiseen liigan eliittiä, mutta lähestulkoon kaikki pelaajat alisuorittavat nimenomaan Joensuussa pelatessaan. Äkkiseltään ei tule mieleen yhtäkään pelaajaa, joka olisi pelannut uransa parhaat kauden Joensuussa. Palmi kenties poikkeuksena.
Vuosien varrelta tulee mieleen myös monia kiukuttelevia Kataja-pelaajia, joita valmentajat eivät ole saaneet (ovatko edes yrittäneet?) kuriin. Sekin kertoo siitä, että Joensuussa ei rimaa nosteta tarpeeksi korkealle.
Nykyisen Katajan rosterissa on esimerkiksi Alanen, joka murjottaa ja roikottaa päätään suurin piirtein jokaisessa ottelussa. Maajoukkuetason pelaajalta pitää vaatia enemmän.
Huutelen täältä puskasta sen verran, että minun silmääni on näyttänyt jo todella pitkään siltä kuin Joensuussa pelaajien vaatimustaso olisi paljon alhaisempi kuin muualla.
Pelaajamateriaaliltaan Kataja on vuodesta toiseen liigan eliittiä, mutta lähestulkoon kaikki pelaajat alisuorittavat nimenomaan Joensuussa pelatessaan. Äkkiseltään ei tule mieleen yhtäkään pelaajaa, joka olisi pelannut uransa parhaat kauden Joensuussa. Palmi kenties poikkeuksena.
Vuosien varrelta tulee mieleen myös monia kiukuttelevia Kataja-pelaajia, joita valmentajat eivät ole saaneet (ovatko edes yrittäneet?) kuriin. Sekin kertoo siitä, että Joensuussa ei rimaa nosteta tarpeeksi korkealle.
Nykyisen Katajan rosterissa on esimerkiksi Alanen, joka murjottaa ja roikottaa päätään suurin piirtein jokaisessa ottelussa. Maajoukkuetason pelaajalta pitää vaatia enemmän.
Palmin lisäksi Seppälä pelasi parhaat suomikautensa Joensuussa, kuten myös Tommi Huolila. Ja myös Teemu Rannikko Suomeen palaamisensa jälkeisenä aikana.
Vesa Mäkäläisen jälkimmäinen sopimuskausi oli varsin hyvä myös, en nyt tiedä oliko uransa paras mutta ei missään tapauksessa huonokaan joskin loukkaantuminen sotki sitten loppuajan. Herrala pelasi suunnilleen sillä tasolla miten on pelannut muuallakin. Mattilasta nyt ei vielä tiedä kun oli niin pitkään saikulla.
Minulle ei itse asiassa tule mieleen alisuorittajia. Varmaan niitäkin on ollut.