Katajan peli vaikutti tänään väsyneeltä, äijät teki virheitä ja paljon. Tumpin, Holliksen, Turnerin ja muiden kannattaa nyt levätä hetki ja reflektoida viimeaikaista pelaamistaan. Oikeastaan kukaan heistä ei omalla tasollaan ollut.
Siinä samalla kun reflektoivat tekemistään, kannattaa nostaa hattua Lahden Ertel II. Aivan loistava asenne. Olisinko uskonut kaverin heittävän 26? En.. onnittelut Lahteen, hieno mies!
Hätää ei ole. Rosteri on laaja ja jokaiselle tulee niitä heikkoja hetkiä, paitsi Karhulle. Niistä hetkistä on vaan rynnittävä läpi. Voiton ja tappion ero on hiuskarvan varassa, siihen hiuskarvaan vaikuttaa sitten 200 asiaa.
Postiviista on se, että joukkuehenki vaikuttaa hyvältä. Minun poiminnat illan pelistä:
Hirvonen: olisiko hieman yliyrittämistä? Siinä missä olen tottunut näkemään onnistumisia, tämä ilta oli ehkä enemmän väkisin menemistä ja menettämistä. Onko liian kovat paineet? Turnerin vuoro olla avauksessa joskus?
Turner: loistavia yksittäisiä oivalluksia, mutta kokonaisuus oli hieman keskinkertainen. Ajottain tuntuu kuin olisi hieman hukassa ja peli seisoo. Väsymystä?
Knihtinen: Paha tehdä penkiltä mitään? Lindbergiltä ansaitsisi minuutteja.
Lommi: meidän heittäjä, meidän kapteeni. Hän heitti tänään yksittäisiä kolmosia, penkillä oli paljon? Jos on kapteeni, niin silloin pitää valmentajalta löytyä luottoa. Jos ei löydy, no, siitä peli ei parane. Tiedämme mihin Lommi pystyy parhaimmillaan ja heirtäjän roolissa.
Tumba: ihmeellistä, että Tumballe pelattiin niin paljon heittoja? Tumbalta tasaisen hyvä peli. Haastaa puolustuksessa kenet vaan, tässä sarjassa. Hyökkäyspäähän pitäisi saada varmuutta.
Hollis: väläytteli, sekä hyvässä että pahassa. Ajoittain oli liekeissä, ajoittain oli vielä Helsingin yössä. Tasaisuus Hollis. On kuitenkin sellainen erilainen pelaaja, joka monelta joukkueelta puuttuu. Valmennuksen olisi osattava tätä asetta hyödyntää.
Egekeze: monipuolinen ja taistelija. Katajan ehdottomasti monipuolisin ja tasaisimpia suorittaja. Sanoisin ihan, joukkueen paras. Hyvä peli taas.
Smith: yksipuolinen, haastaa kenet vaan korin alla. Taas tasainen ilta ja hyvässä mielessä. Ilman Smithiä oltaisiin aika liemessä.
Turner: hienoja oivalluksia. Välillä taas tuntui olevan vähän muualla kuin pelissä? On kuitenkin monipuolisempi kuin Hirvonen. Kaipaisi hieman enemmän roolia ja johtajuutta rakenteluvaiheessa.
Danes: miksi ei pelaa? Sen tietää varmaan vain valmennus. Moti? Loukki? Ei niin mukava tyyppi valmentajan mielestä?
Tuomala: potentiaalinen, lisää minuutteja.
Lindberg: potentiaalinen, vähemmän minuutteja. Ei ole minusta näyttänyt niin vahvalta vaihtoehdolta, että penkittäsin Lommia tai Knihtistä hänen sijasta. Tumba on suorittanut aivan eri tasolla. Lindberg väläyttelee joo, mutta on pettymys kokonaisuudessa. Aikaa toki on, eikä heti voi räjäyttää pankkia.
Eikun ensi peliä kohti. Puks