Vs: KINGJAMES
Oman pelijengin koristreenit alkoivat vihdoin tällä viikolla. Oli hienoa nähdä, että paikalle saapuneet olivat kaikki varsin oivassa tikissä heti kesän jälkeen. Pallo upposi koriin ja harjoitusvuoron jakavat vihulaiset olivat suuren osan ajasta todella pahasti vastaantulijoita.
Henkilökohtaisesti tuli todettua viime kaudella paluun "kilpapeleihin" tehneenä, ettei kannata lähteä alhaisellakaan tasolla mitään dominoivan scoring guardin roolia tavoittelemaan. Vahvuuksiksi osoittautuivat suhteellisen tasalaatuinen kolmen pisteen heitto, nopeat hyökkäykset silloin harvoin kuin niitä saatiin aikaiseksi, pelintekeminen ja hieman yllättäen ajoittain puolustus, kun jostain syystä minut laitettiin vartioimaan vastustajan osaavimpia takureita.
Heikkouksina oli pään kesto, epätasaisuus ja suoraan sanottuna surkea heittopeli muualta kuin kolmen pisteen viivalta tai korin välittömästä läheisyydestä ajamalla. Vaparit taisivat olla jotain 50% luokkaa koko kausi ja midranget sitten jotain 10-20% paikkeilla.
Kesän aikana tuli käytyä pelailemassa ihan kiitettävästi. Tiedä mitä hyötyä tuosta sitten oli, mutta keskityin parhaan kykyni mukaan asettamaan jalat tukevasti maahan ennen heittoa ja viemään heittoliikkeen hallitusti alusta loppuun. Toivon mukaan tämä nostaisi heittoprosenttia edes sen verran, ettei vastustaja voi ihan säkittää puolustaessaan.
Harjoituksissa on loppukeväästä alkaen ollut hyvä pössis, joka jatkui nytkin ja olen saanut nimenomaan palloa pitävän pelintekijän roolin haltuuni aika vahvasti. Harmillisesti peleissä joukkue vaan nytkähtää tuosta harkoissa toimivaksi todetusta pelaamisesta pois jostain kumman syystä. Nytkin tuli luotua heittopaikkoja kavereille jatkuvalla syötöllä, mutta peleissä sitä palloa ei sitten enää tuppaa toista kertaa näkemään, kun siitä kerran luopuu. Syy lienee aika pitkälle niissä pelaajissa, jotka eivät treenaamassa käy, koska näiden muutamien kavereiden joukosta löytyy aika pallohimokkaita kavereita, tosin ovat myös joukkueen parhaita pistenikkareita. Väittäisin silti, että peli käyttäisi paremmin, jos roolit olisivat selkeämpiä ja vastaisivat harjoitusvuoron menoa, jossa ne on aika hyvin saatu rajattua.
Koska kp.com nimimerkki Trancey on pois peleistä koko kauden ajan, on joukkueen ykköspuolustajan ja goonin rooli täyttämättä. Tähän yritetään hankkia erästä ulkomaanelävää dominoimaan tilalle täksi kaudeksi, ja muutenkin rinki kaipaisi parin pelaajan verran lisää leveyttä. Paljon odotuksia asetetaan myös kp.com nimimerkki Quaton harteille, jonka värväsin itse mukaan viime kaudella. Kaveri selvästi totutteli vielä kilpapelien meisinkiin, mutta eiköhän tällä kaudella se pistekeskiarvo saada nostettua sinne kaksinumeroisille luvuille.
Kik Jams tikissä kesäreenin jälkeen
Woja, woja ja hyvää koriskautta kaikille kp.comisteille!