- Viestejä
- 1 109
Tämä on kyllä mielenkiintoinen kysymys. Sekin kyllä tuntuisi oudolta, jos lopulta vaikka divarissa toiseksi viimeiseksi jäänyt eli todennäköisesti jo etukäteen arvioiden täysin liigakelvoton joukkue voisi saada liigapaikan, jos edellä olevat muut divarijoukkueet eivät omista syistään haluaisi ottaa liigapaikkaa vastaan. Onko yleensäkään sellaisella joukkueella syytä ja edellytyksiä nousta liigaan joka ei kuitenkaan ole pärjännyt A-divarissa voittajaksi asti?Ymmärrän ettei aivan kaikkia mahdollisa skenaarioita varten voida sarjajärjestelmää koskevissa papereissa olla omat tekstinsä, mutta eihän se niin voi mennä että vaikka HBA ei itse tavoittelisi nousua, se voi divarin voittamalla estää Bisonsien nousun ja siinä samalla taata Korihaiden ( sarjan 12 . ) liigapaikan. Kohtuu otollinen asetelma " kaupankäynneille ".
Se on hyvä, että liiga ei ole suljettu, vaan sieltä voi pudota ja sinne voi nousta. Nimenomaan mahdollisuus nousta liigaan on aika olennainen kannustin niille divarijoukkueille, joissa halutaan viedä toimintaa uudelle tasolle, ja nousumahdollisuus välttämättä edellyttää, että liigasta pitää jonkun voida joutua putoamaankin koska liigajoukkueita ei voi olla määräänsä enempää. Mutta pitää nyt siinäkin olla rajansa että miltä divarin sijalta liiganousun oikeus voisi syntyä. Minusta on ihan oikein että divarin voittajalla se oikeus on ja nousuhalukkaille se ykkössijan saavuttaminen on sitten liigaan pääsyn kynnyksenä joka pitää pystyä saavuttamaan liigapaikan saadakseen. Eihän liigasta putoamisenkaan pidä olla mikään automaattinen itsetarkoitus silleen että liigasta pitää viimeisen pudota vaikka väkisin, vaikka sarjanousijaa jouduttaisiin lopulta kaivamaan esille vaikka divarin pohjamudista.
Jos nousuoikeutta halutaan antaa muillekin kuin divarin ykköselle, niin sitten sen pitäisi mennä niin että ykkösen kieltäytyessä rajapaikasta järjestyksessä seuraava joutuisi karsimaan liigan viimeisen kanssa karsintaottelusarjassa. Eikä niin että sarjapaikka valuu divarissa automaattisesti alaspäin kunnes joku ottaa paikan vastaan. Mutta jos nykysäännöt (en muista enää miten se on siellä säännöissä muotoiltu) sanotaan että divarin ykkönen nousee liigaan, niin sitten se on niin että ykkönen nousee ja jos ei halua nousta, ei nouse. Sitten joko liigaa pelataan yhtä vähemmällä joukkueella tai sitten jos liigan on tarkoitettu 12 joukkueen kokoiseksi, niin sitten ei liigasta kukaan putoa.