- Viestejä
- 273
Vs: Korihait - Karhu 1.10
Moni on täällä jo ottanutkin kantaa tuohon korihaiden peluutukseen. Vähän kyläl noloa Westiksenkin kannalta, ihmetellä kun vastustajat lopussa puristaa ohi kun yiritetään pelata kuudella jannulla, luulis nyt tajauvan että jengi väsyy siellä kentällä. Latimer on tehnyt todella kovaa jälkeä molemmissa matseissa ekalla puolikkaalla, mutta hyytynyt täysin toisella puolikkaallla, todennäköisesti siitä johtuen, että kunto ei ihan riitä loukkaantumisen jäljiltä vielä.
Malinen pelasi loistavasti ne hetket kuin sai kentällä olla, mikä helvetti siinä on niin vaikeeta jakaa sitä peliaikaa vähän tasaisemmin ? Malinen ei olisi päässyt kentällä edes piipahtamaan jos Rainamaa olisi ollut pelikunnossa, se nähtiin jo tampereella. Joka tapauksessa hieno suoritus Maliselta ja korihailla olisi tänä vuonna selkeästi hyvä mahdollisuus peluuttaa laajaa rotaatiota ja perustaa peliä kovaan itensiteettiin, kunhan saadaan vain kaikki jätkät terveiksi. Mutta pelkäämpä vaan, että se 7 kaveria on se maksimi rotaatio mitä korihait voi ikinä pyörittää niin se on pitkään ollut ja taitaa aina tulla olemaan
Latimer 36minsaa, kaveri ei oo pystynyt treenaamaan kuukauteen ennen pyrba matsia.
Jalonen 35minsaa, ei mielestäni jaksa pelata ihan tollasia minuutteja parhaalla tasolla, 30 minsaa max...
Karhulla ei yhdenkään jannun peliaika ylittänyt 30minsaa.