Vs: Koripallo.com NBA Fantasy League 2012-2013
Pienoisella riskillä nappasin waiveriltä Arizan Perkinsin tilalle, jolta olisin saanut back-to-back pelit eli noin sata pistettä yhteensä eiliseltä ja tulevalta yöltä. Ariza sopi kuitenkin kuin nakutettu kahdelle viimeiselle pleijarikierrokselle, mikäli sinne asti etenen, joten nostomahdollisuus oli liian kutkuttava. Olin myös varma, että Kotti olisi vaihtanut jonkun waivereistään Arizaan, mikäli en sitä itse olisi tehnyt. Shvedin meinasin pudottaa hetkellisesti kyseisessä nostossa waiverille, aikeina poimia loppuviikosta takaisin Perkin tilalle, mutta Rubion injuryn takia en uskaltanut. Myöhemmin toki selvisi, ettei Rickyn loukkaantuminen ollutkaan vakava ja kyseinen muuvi saattaakin jäädä kismittämään tulevaisuudessa.
Spudin kanssa vielä rinta rinnan. Ensi yönä pitäisi pelata yhden pelin verran Spudia paremmin. Realistisesti odotettavissa kahdeksalla pelaajalla kuitenkin 800 pisteen rajapyykin ylitys, kun kentälle astuvat Wall, Ellis, Beal, Harden, Hayward, Gay, James ja Dirk, jolloin Spudi tuskin karkaamaan pääsee. Tämän jälkeinenkin yö tasaisissa merkeissä, minkä jalkeen uskon ja toivon, että materiaaliero alkaa näkymään pelien mennessä melkolailla tasan. Spudin jengi kylläkin varsin mukavassa iskussa. Etenkin Pisteitä tulee tasaisella rintamalla ja loukkaantumisista on toivuttu erittäin sopivasti juuri pudotuspeleihin. Allekirjoittaneen suojatit ovat olleet viimeisen kuukauden kuitenkin aivan ilmiömäisessä iskussa. James ja Harden 130 pisteen kerholaisia; Monta 120 kerhossa; Wall, Beal, Gay ja Dirk 95-100 luokkaa; Deng, Hayward ja Peko (?) 85-95 tietämissä; ja näitä herroja sunttaavat penkin päässä Wallacen (hwjpw), Arizan ja Shvedin (hwjpw) lisäksi ehkä jo tällä viikolla myös Drummond ja Gasol. Lopullinen ero tuskin mikään päätä huimaava, mutta jokunen piste allekirjoittaneen hyväksi kuitenkin.
Muista ottelupareista...
Kotti on kaivanut jo ihan mukavan kaulan itselleen, enkä jaksa uskoa Kylänmiesten virkoamiseen pelien mennessä laskujeni mukaan loppuviikosta tasan. Hicksonin konttausko koituu todella Mokeskin kohtaloksi? Myös Smithiltä ja Johnsonilta kaivattaisiin varmasti tasonnostoa. Muut ovatkin pelanneet todellisen tasonsa puitteissa, jopa vähän yläkanttiin. Hicksonin otteet ovat kyllä olleet niin huonoja, että asiasta mainittava toiseen kertaan. Viimeiset kaksi peliä 32 ja 68, kun viimeinen kuukausi ennen näitä pelejä jotain 95 luokkaa. Kottilta sen sijaan erinomainen haku Hansbrough muutamaksi peliksi. Muista pelaajista Lee, Matthews ja Bogut nostaneet sopivasti tasoa pudotuspeleihin.
Achilleksen Ihanan Tuntuisilla oli kaikki saumat Sepan yllättämiseen, suurempaa waiverkikkailua lukuunottamatta. Toki saumat voittoon ovat olemassa vieläkin 200 pisteen johtoasemassa, mutta Sepalla taitaa olla loppuviikosta kolme peliä Achillesta enemmän. Waivernero käyttänee viimeisen nostonsa kuitenkin hyvin ja kuittaa tällä eron yhteen. Tärkeiksi tekijöiksi Sepan kannalta nousevat Carmelon paluu sekä Thompsonin mahdollinen aivotärähdys. Lawsonin kunto on ollut heikentymään päin viime aikoina, mutta Duncan taas on monsterointu kahdesta viimeisestä yhteensä 268!! Duncanin Perjantainen huilivuoro ei varmaankaan haittaisi Killesiä, jolla Ibaka ja Vuce konttasivat ikävään saumaan. Myös Waitersin loukkaantuminen kaivelee varmasti, nyt kun vastuuta olisi tarjolla Irvingin poissaolon takia.
Kik Jams on fantasyn San Antonio Spurs. Runkkiksessa aina vahvana, mutta... Popomaista huilautusta sitten ensi vuonna ennen pudotuspelejä? Loppuviikko taisi olla kolme peliä Kikin hyväksi, jota loukkaantumiset rassaavat pahasti. Eroa tällä hetkellä noin 200 pistettä Sam's Hoopin eduksi. Pikaisia parantumisia kaivattaisiin siis Ilyasova/West/Knight/Marion -osastolta, jotta Jams pääsisi aloittamaan kaivuu-urakan kuopan pohjalta. Sam's Hoopin meno on sen sijaan tasaisen tappavaa, minkä lisäksi Sam on välttynyt loukkaantumisilta erinomaisesti koko kauden ajan. Vetojuhtina tällä hetkellä viiden pelin viikkoa naattiva Aldridge, jolla jo mukavat 251 pistettä tämän viikon kahdesta ensimmäisestä pelistä, sekä Wade, joka on viimein löytänyt pelivireensä. Jeff Greenin naurettava 173 pistettä tuli myös ihan kivaan saumaan. Kikin waiverlöydöt pelasivat myös todella mukavasti yläkanttiin ensimmäiset pelinsä, Wright 105 ja Douglas 91. Rimanalituksia ei kummallakaan suuremmin.
Jumbofinaalit jääköön tarkastelematta.