Vs: Korisliigan vedonlyönti 2014-2015
Mielenkiintoisia ja vedonlyönnillisesti mukavan haastavia matseja tarjolla tänään. Mukava huomata, että oma häpeämätön väärinbetsaaminen on innostanut muitakin julkaisemaan näkemyksiään.
Lahti – Kataja:
Kaksi toisistaan poikkeavan putken omaavaa joukkuetta vastakkain. Katajalla saldona 3/3 sen voitettua Pyrinnön ja Kouvot sekä eilen KTP:n kaataneen Hongan. Lahdella saldona itsellekin tuttu 0/3, I feel you. Lahti on kuitenkin ollut ehkä saldoaan parempi, sillä Kobrille se hävisi vasta jatkoajan jälkeen, Kouvoja vastaan roikuttiin koko peli iskuetäisyydellä ja Honkaa vastaan homma kaatui hyvän alun jälkeen Hongan viedessä kolmannen jakson 41-19. Kataja on toki suosikin asemassa, mutta ei ennen kautta sarjan ylempään keskikastiin veikattu Lahti vailla mahdollisuuksia ole voittamisen halun ollessa varmaan infernaalinen. Kertoimet Katajan voitolle liikkuu 1,50 tienoilla. En laittaisi isolla, mutta hupilappuun riittää tuo tai Kataja -4,5.
Korimäärällisesti Kataja on overi ja Lahti ehkä hieman underiin kallellaan oleva joukkue. Hankalaa on arvioida eteneekö peli tiukkana loppuminuuteille asti vai perseraiskaako Kataja alusta lähtien, kuten viime kaudella oli tapana kolmessa neljästä kohtaamisesta. Kummassakin tapauksessa kaikkitietävä mutuni kuitenkin sanoo, että under 163,5 on osuva tänään. Ellei Kataja sitten nakuttele ihan kolminumeroista lukua taululle. Peli alkaa muista poiketen jo klo 15.
Kouvot – Karhu:
Matsin lopputulos saattaa painaa paljon vaakakupissa keväällä, kun ratkotaan viimeisen kotiedun saajaa pudotuspeleihin. Karhu koki keskiviikkona avaustappionsa häviten niukasti Kotkassa. Kouvot on kotonaan voittamaton, mutta vieraissa on käyty ottamassa pataan sarjan kolmelta huippujengiltä. Noissa vieraspeleissä ainoastaan Loimaalla kouvolalaiset olivat kiinni voitossa lähes loppuminuuteille asti. Haastavasta alkuohjelmasta huolimatta sijoitus kuudentena ei varmasti tyydytä. Karhun voitolle tarjottu 2,10 houkuttelee jo edellä mainitun hupilapun verran.
Korimäärällisesti ei varmaan overimpaa asetelmaa voisi olla? Tämä näkyy myös rajassa 167,5. Tiukassa matsissa en usko aivan 90 pisteen ylittyvän kummallakaan, joten normityyliin sen paremmin perustelematta underilla mennään.
Pyrintö – Bisons:
Molemmilla eurovelvollisuuksia takana, varsinkin Biisoneilla sellainen lentorumba, että alkaa varmasti tuntumaan kovemmallakin sonnilla ja seuraava europeli odottaa huomenna sunnuntaina. Säästelemään ei kuitenkaan varmaan kansallisessa televiossa näytettävässä matsissa lähdetä, sen verran sytyttävä Pyrintö vastustajanakin lienee, mutta pakko tuon on takaraivossa kolkutella. Pyrintö pelaa seuraavan kerran keskiviikkona kotonaan. Veikkauksen tarjoamilla kertoimilla (2,30) Biisonien voitto kiinnostaa. Nordicilla tarjolla kuitenkin vain 2,05. Pyrintö ei ole missään nimessä vakuuttanut ja Biisonit saaneet kolme peliä alle reissullaan, kehitystä lienee tapahtunut.
Korimäärällisesti raja on asetettu täysin perustellusti varsin alas ollen 159,5. Runsaskorisuuden puolesta ei puhu oikeastaan muu kuin Coach Gibsonin maininta molempien joukkueiden puolustuksen pienistä epäjohdonmukaisuuksista. Sen verran vakuuttava oli kuitenki molemmille joukkueille vieraan hallin vaikutus viime viikonloppuna Pohjanmaalla, että under houkuttelee enemmän. Väsymysaspektikin kallistaa kuppia tähän suuntaan. Pelataan tähän kuitenkin ainostaan tuota Biisonien voittoa.
Vilpas – Kobrat:
Jos Kouvolassa taistellaan viimeisestä kotiedusta, niin tässä lienee panoksena jotain viimeisen pudotuspelipaikan ja putoajan väliltä. Tämä kaksikko on tyypillisesti vääntänyt tasaisia matseja kotijoukkueen yleensä voittaessa. Lapuan Lumpkinsin pelaamisen ollessa edelleen tätä kirjoitettaessa epävarmaa, on Vilpas perustellusti suosikki. Voittajaa ei kuitenkaan uskalla laittaa lapulle tänään.
Korimäärissä raja on vedetty hyvin alas 155,5 pisteeseen, mikä Vilppaan statseja tarkastellessa on aivan perusteltua (pisteitä keskimäärin ottelussa noin 149). Kobrat (162,7) kuitenkin hieman overimpi. Myönnettäköön, että viime kaudella ekassa kohtaamisessa Salossa mentiin jatkoajalla varsinaisen peliajan päätyttyä 60-60 eikä toisessakaan kohtaamisessa Salossa koreilla juhlittu. Tästä huolimatta siihen kuuluisaan mutuun perustuen overia lapulle.