- Viestejä
- 2 567
Ja miten liiton toimesta asia on tiedotettu...
Aikamoista selänpesukerhon hyssyttelyä.
Aikamoista selänpesukerhon hyssyttelyä.
Ja miten liiton toimesta asia on tiedotettu...
Aikamoista selänpesukerhon hyssyttelyä.
No nyt on passi käytössä ja sillä voidaan operoida katsomon puolella. Pelikentän puolella saattaa olla hankalampaa. Rokotepakkoahan ei Suomessa ole eikä tule. Työpaikoilla ei rokotepassia voida edellyttää koska perustuslaki. Taisi STM:n Pasi Pohjola eilen telkkarissa todeta jotenkin niin, että Suomessa elannon hankkiminen kuuluu ihmisten ( myös passittomat ) perusoikeuksiin ja sen epääminen estämällä työntekijää ( pelaaja ) tulemasta työpaikalle ( pelikenttä yms... ) ei ole ainakaan toistaiseksi mahdollista. Reilua tai ei, en usko jotta kuvio muuttuu tästä ihan helpolla ja piakkoin.Jos rajoituksia tulee niin ne tulevat vasta helmikuussa kun hallituksen lomat on vietetty. Sama juttu oli keväällä koronapassin kanssa, ei sitä ehditty säätää kasaan kun kesälomat painoi päälle. Kansalle kuitenkin valehdeltiin ongelman olevan perustuslaissa, ilmeisesti perustuslaki muuttui kansanedustajien kesäloman aikana.
No nyt on passi käytössä ja sillä voidaan operoida katsomon puolella. Pelikentän puolella saattaa olla hankalampaa. Rokotepakkoahan ei Suomessa ole eikä tule. Työpaikoilla ei rokotepassia voida edellyttää koska perustuslaki. Taisi STM:n Pasi Pohjola eilen telkkarissa todeta jotenkin niin, että Suomessa elannon hankkiminen kuuluu ihmisten ( myös passittomat ) perusoikeuksiin ja sen epääminen estämällä työntekijää ( pelaaja ) tulemasta työpaikalle ( pelikenttä yms... ) ei ole ainakaan toistaiseksi mahdollista. Reilua tai ei, en usko jotta kuvio muuttuu tästä ihan helpolla ja piakkoin.
Tämä on se hyvä kysymys. Ravintola voi edellyttää passia tai todistusta asiakkailta mutta entäpä työntekijöiltään ?Mites tähän Pohjolan lausuntoon (en ole kuullut koko sisältöä, olen tämän lainauksen varassa) sopii se, että jotkut kaupungit ovat ilmoittaneet vaativansa koronapassia kaikilta tapahtumaan osallistuvilta? Tuomarithan saavat ottelusta palkkion, olkoonkin nimeltään työkorvaus tms, mutta ainakin verottaja rinnastaa sen palkkaan. Voiko siis tuomarilta vaatia passia?
Henkilökohtaisesti en näe ongelmaa sen näyttämisessä, mutta miten suhtaudutaan tuomariin, jolla ei syystä tai toisesta ole rokotetta eikä todistusta sairastetusta taudista?
Tätä itsekin mietin. Salossa ainakin tuomarit on rajattu koronapassi vaatimusten ulkopuolelle ottelutapahtumassa, mutta esimerkiksi toimitsijoilta se vaaditaan. En mä kyllä keksi siihen mitään järkevää syytä. Kai tuomarin työnantaja on koripalloliitto.Tämä on se hyvä kysymys. Ravintola voi edellyttää passia tai todistusta asiakkailta mutta entäpä työntekijöiltään ?
Konsertit edellyttävät passin asiakkailta mutta entäpä esiintyjiltä ( esim. bändi ). Koripallo-ottelu lienee tapahtuma mutta kuka siellä on asiakas ja kuka työntekijä, kuka esiintyjä ja mikä on työpaikka ja kuka tuomarin työnantaja ?. Passivaatimukset sitten otaksuttujen roolien mukaan. Ei ihan helppo ja nopea rasti tämä. Oma mielenkiinto lähinnä siinä mikä on pelaajan asema tässä kuviossa.
...Eli keneltäkään joka tulee koripallohalliin tekemään työtään ei saa vaatia koronapassia tai koronarokotusta...
Tämä sääntö pitäisi rinnastaa myös harrastesarjoihin. Koripallon pelaaminen on universaali oikeus!
En nyt ymmärrä mitä vikaa tuossa liiton tiedotteessa on.. Ei kai nyt Koripalloliitto voi alkaa tiedottamaan yksittäisen pelaajan sairauksista. Tuskin liitto myöskään mitenkään yrittää peitellä koronatartuntaa, kun siitä jo aikaisemmin Seagulls tiedotti.
Ei ne rokotukset kuitenkaan tee autuaaksi voin kokemuksesta sanoa että sain koronan vaikka oli kolme rokotusta ja käyttänyt maskia kaikkialla.Se vaan iskee jos on tullakseen toki sairastin lievempänä ja jäi joitakin oireita jotka paranee ajan kanssa
Tämä ei ole totta. Maski suojaa muita maskin käyttäjältä. Käyttäjän omaan tartunnan saantiin sillä on selvästi pienempi vaikutus.Olet oikeassa. Maskin käyttäminen on turhaa.
Ei ne rokotukset kuitenkaan tee autuaaksi voin kokemuksesta sanoa että sain koronan vaikka oli kolme rokotusta ja käyttänyt maskia kaikkialla.Se vaan iskee jos on tullakseen toki sairastin lievempänä ja jäi joitakin oireita jotka paranee ajan kanssa
Jos tarkoitat etten puhu totta mutta näin vaan itselleni kävi.Toivon todella ettei kukaan sitä saisiPersuhumppaa. Mikäs siinä.