Vs: Kotkan poikii ilman siipii?: Kataja vs. KTP la 11.12.2010 klo 17
Kotka on taas murskattu!
Peli alkoi tasaisena ja kestikin samanlaisena aina puoliajalle asti, jolloin Kataja vähin erin alkoi kuroa etumatkaa, vastustajan vähäisen porukan väsähtämisen myötä. Etenkin Fieldsi väsähti viimeisessä erässä ihan silmin nähden, kun Joneskaan virhevaikeuksiensa vuoksi voinut häntä tuurata juuri lainkaan. Eskolakin näytti olevan siviilit päällä. Mikähän vaivaa?
Ensimmäisellä jaksolla vastustajia oli vain yksi eli Barret, jota Kanervo ja Felssi ei saanut lainkaan kuriin. Helkkarin kovia suorituksia ja munkkejakin kaveri kyllä veivaili. Katajasta vastasi hyvin tasavertaisesti Sale väkevällä pelillä.
Toisella jaksolla vieraista astui esiin Fieldsi. Kotijoukoista Sale jatkoi hyvää hyökkäyspeliään ja kun Pete ja kumppanitkin alkoivat herätä, niin pelissä pysyttiin ja johdossakin. Pitkä miinus Kanervolle, että antoi ihan viime sekunnilla Jebin heittää sen tutun kolkin kaukaa. Olisi pitänyt olla kyllä tiedossa. No kovahan se oli.
Kolmannella jaksolla Peten johdolla alettiin sitten johtoakin kuromaan. Steni toi välillä hyvin lisävirtaa ja kun Newssonikin alkoi heräillä hyökkäyspäässä, niin ihan hyvältä alkoi näyttää.
Neljäs sitten ei ollutkaan se totuttu romahdusjakso meille, vaan lopulta romahtaja olikin Kotka, vaikka jossain vaiheessa Holme ja Ivey pistivätkin riskikolmosilla kampoihin.
Sale siis kotijoukkueen paras pistemies. Hyvin viimeisteli korin alta. Vaikeat kääntöhypärit olivatkin sitten liian vaikeita. Kun alkoi puolustaa Fieldsiä, niin kaverin tehotkin alkoivat pudota.
Pete teki jälleen kerran sen, mitä Peten pitääkin tehdä. Pitää pallosta huolta ja ratkaista heti kaaren takaa, kun vähänkin tilaa tulee.
Kanervo oli aluksi ja vähän välilläkin puolustamassa Barrettia ja ainakin alussa aika huonolla menestyksellä. Tosin Barretin ratkaisutkin olivat kovia ja usein käsi ihan naamalla. Paransi hänkin puoliajan jäleen ja Piti mm. Iveyn hyvin aisoissa.
Felssi ei saanut jossain vaiheessa mitään otetta Fielsistä, mutta paransi loppua kohden hänkin, eikä varmaan vähiten Fielsin väsymyksen myötä. Mutta silti tosi vaisu esitys. Joko vaihtoon?
Newssoni puolusti koko pelin erinomaisesti ja kun vaihtoi pitämään Barrettia, niin eipä Seftoni enää montaa koria tehnyt. Myös nopeita ja röyhkeitä hyökkäyksiä varsinkin puolivälin jälkeen nähtiin tuon tuostakin. Hyvä peli Nyyssösen pojalta.
Kuten mainittua, niin Steni toi tarvittavaa välivirtaa Petelle ja Kanervolle ja Pistipä tuo not shuutterikin yhden kovan kolkin pohjaan.
Nepponen oli myös aktiivinen ja ajeli ja aiheitti vastustajille virheitä, joista ratkaisi hyvin. Yksi vapari taisi vain ohi mennä.
Ojalalle jäi jämäminuutien osa. Aika hyvin Toikka kuitenkin kierrätti seitsemää pelaajaa ja juuri hyvin niin, että Duraselli. Nyyssöselle lankesi enimmät minuutit.
Kotkasta siis Barret ylivoimaisen paha pideltävä Katajan puolustukselle ensimmäisen jakson, Mutta lopulta Nyyssönen sai hänestä yliotteen. Viimeisellä jaksolla myös miinusta tosi tärkeässä vaiheessa molemmat vaparit ohi, kun Kotkalaisilla juuri silloin olisi vielä jotain saumoja ollut.
Fieldsi siis huippu toisella jaksolla ja vaarallinenhan hän oli koko pelin ajan, vaikka väsymys iskikin lopussa noin raskastekoiselle kaverille.
Jones oli koko pelin virhevaikeuksissa ja vaisukin, mutta juuri kun kerroin kaverille, että saa rauhassa olla kaaren takana, niin heittipäs kolkin. Siitä yksi plussa.
Jebbi taas saatiin rautoihin heti alusta ja olikin pihdeissä koko pelin. Vaisu ilta häneltä, vaikka ehkä Katajan hyvyyttä se olikin?
Holmeelta lopussa pari tosi kovaa kolkkia riskillä, mutta siihen se hyökkäys sitten jäikin.
Myös Lindi ja Lehtoranta ei hyökkäyspäässä olleet näkyvillä, vaikka ei heille palloja liikaa jaettukaan. Ville-Pertti on kyllä vaarallinen heittäjä, jos tilaa anmnetaan. Tänäänkin sen näki, mutta onneksi vain kerran.
Kauden ehkäpä parasta koripalloilua täällä nähtiin molempien joukkueiden toimesta. Hieno peli ja onneksi kotijoukkue vei. Kovaa jälleen puolustettiin ja väännettiin ja molempien piti tehdä kovasti töitä korien eteen.
Myös ylivoimaisesti parasta tuomarityöskentelyä tänään, eikä vähiten Muurisen takia.
Sale ja Barret? palkittiin. Areenalle olisi vielä muutama katsoja sopinut, vaikka tiukkaa olikin.