Koripallo.com

Kouvot 2008 - 2009

Viestejä
283
Vs: Kouvot 2008 - 2009

raappa sanoi:
Kattelin melko puolihuolimattomasti tuon pelin, mutta silti jäi melko hyvä kuva kouvojen pelistä. Olihan tuo väsynyttä taaperrusta ja puolustuspää varsinkin näytti kovin heikolta verrattuna viime vuoden tiiviiseen pakettiin. Tämä laitetaan kuitenkin vielä ensimmäisten pelien ja väsymyksen piikkiin. Joo Kaaresvirran pistesarake ei hirveitä näyttänyt, mutta mielestäni pelasi muuten hyvin. Puolustuspäässä edelleen kelpo soturi ja yhen kivan blokinki otti. Kataja ei pisteitä myöskään tehtaillut, mutta neljä levyä ja kuusi syöttöä on kuitenkin ihan kelpo suoritus. Nyt alkaa valjeta myös Kanervon todellinen iskukyky. Ei tule jäämään mies 10 minuutin mieheksi vaan tulee olemaan joukkueen runkopelaajia jo kauden alusta lähtien. Näyttäis, että heitto lähtee melko alhaalta, mutta perusheitto on tosi varman olonen ja tuntuu kaverilta, mihin voi luottaa, että laittaa vapaat heitot sisään. Tässä vaiheessa voisin laittaa rahat likoon vuoden tulokkaaksi ensi kaudella.
Shh shh, jos nimimerkki Techniquen privaviestiä Möttölän tulevasta seurasta ei hetkeen ala kuulumaan, niin ajattelin lyödä rahoiksi juuri Kanervon suosiollisella avustuksella. :)
 
Viestejä
283
Vs: Kouvot 2008 - 2009

JOEN SUU sanoi:
Onko vuoden tulokkaaksi edes ketään Kanervon haastajaa?
Esa Mäki-Tulokas.
 
Viestejä
1 113
Vs: Kouvot 2008 - 2009

Mängija sanoi:
Shh shh, jos nimimerkki Techniquen privaviestiä Möttölän tulevasta seurasta ei hetkeen ala kuulumaan, niin ajattelin lyödä rahoiksi juuri Kanervon suosiollisella avustuksella. :)
Haha, no sen voin sanoa ettei se ole Topo. Siitä alkaa miettimään. ;)
 
Viestejä
95
Vs: Kouvot 2008 - 2009

Ei tainnu tänäkään vuonna jenkkihankinnat onnistua kerralla. Miehet lyhenivät matkalla rapakon yli ja tähän astisten harkkapelien näyttöjen perusteella näyttää siltä että vain LeMelle on täyttänyt odotukset. Sanders varmaan on ihan hyvä pelimies, mutta ei sille pelipaikalle mille Kouvoissa on tarkoitettu, eli pointiksi. Walls taas ei ole mikään uhka korin alla eikä Hagen peliä lukuunottamatta ole esittänyt kovinkaan kummoisia näyttöjä. Harmi sinänsä, ennen Suomeen tuloaan ja lehdistä luettuna kolmikko vaikutti varsin pätevältä. Se mitä Kouvot tarvitsisi, on puhdas pointti ja iso levypallorohmu tai pari pitkää levyrimiestä isoon päähän. Heittäjiä joukkueesta löytyy kyllä tarpeeksi (Iisalo, Kataja, Kanervo, Kaaresvirta, LeMelle), mutta kukaan ei hae ribareita. Korin alle vaan ei ole laittaa miehiä painimaan ja taistelemaan tärkeistä levypalloista - Laitinen ei yksin pysty sitä tonttia täyttämään. Eikä siellä korinalustoilla ole myöskään näin ollen hyökkäysuhkaa. Seuraavaksi oma näkemykseni miten vahvistuskolmikkoa tulisi täydentää:

vaihtoehto 1
1. takamies (jenkki tai vast), Suonio
2. Iisalo, Kanervo, (Kaaresvirta)
3. LeMelle, Kaaresvirta, Nuutinen
4. Kataja, Laitinen
5. sentteri (jenkki tai vast), (Laitinen)

vaihtoehto 2
1. Suonio, Kataja
2. Iisalo, Kanervo, (Kaaresvirta)
3. LeMelle, Kaaresvirta, Nuutinen
4. isolaituri (jenkki tai vast), Laitinen
5. sentteri (jenkki tai vast), (Laitinen)

Vaihtoehdossa 2 pointin hommia voisi pyörittää Roopen apuna myös Kanervo, jolloin Kataja siirtyisi LeMellen tuuraajaksi ja Kaaresvirta Iisalon aisapariksi.

Historiaan viitaten, Kouvot on voittanut kaikki mestaruutensa joukkueilla missä peli on rakentunut puhtaan sentterin ympärille. Kaksi mestaruutta Gilliksen kanssa ja yksi Kauniston.
 
Viestejä
1 837
Vs: Kouvot 2008 - 2009

Jables sanoi:
Historiaan viitaten, Kouvot on voittanut kaikki mestaruutensa joukkueilla missä peli on rakentunut puhtaan sentterin ympärille. Kaksi mestaruutta Gilliksen kanssa ja yksi Kauniston.

Taikka pointin ympärille: noina vuosina kun Jukka Toijala sattui pyörittämään peliä 8)
 
Viestejä
95
Vs: Kouvot 2008 - 2009

MC sanoi:
Taikka pointin ympärille: noina vuosina kun Jukka Toijala sattui pyörittämään peliä 8)

Totta. Mutta pidin sitä itsestään selvyytenä, sillä Kouvoilla on tähän asti ollut aina hyvä pointti. Hyvää sentteriä vaan ei ole Villen jälkeen ollut. Sentterin tontilla on kyllä ollut yrittäjiä, Miller, Andreas, Cipriano jne. mutta kukaan heistä ei ole ollut mikään varsinainen uhka korin alla eikä varsinkaan levyrirohmu. Ja sama suuntaus näyttää jatkuvan...
 
Viestejä
7 545
Vs: Kouvot 2008 - 2009

ite en edelleenkään lähettäisi Sandersia kotiin. Suonion kanssa voivat vedellä pointin paikkaa. Jos Sandersin pelinteko ei kehity, niin Suonio on kyllä ihan valmis pelintekijä ottamaan enemmän vastuuta pelin pyörittämisestä. Sanders on röyhkeä ajaja ja yhden pelin perusteella varmasti saa vastustajalle paljon virheitä aikaiseksi (vaikkain myös jokusen hyökkääjän virheen), koska mies ei myöskään pelkää ottaa kovaa kontaktia isompaa pelaajaakaan vastaan. Kouvot on jäämässä melko pieneksi ja tämmöstä kovapäistä ajajaa ja puolinopeiden loppuun viejää tarvitaan.

Mutta itsekin haluaisin yhen oikean kokoisen mörön korin alle. Kouvot joutuu näin lyhyenä tekemään ihan kauhean määrän töitä korin alla, mikäli haluaa estää vastustajan isoja miehiä mellestämästä. Varmasti onnistuu hanakalla sumputtamisella, mutta riittääkö loppuun asti?
 
Viestejä
1 051
Vs: Kouvot 2008 - 2009

Toijalahan on sanonut, että eivät edes etsineet mitään peruuttaja korinalusmörköä, koska se ei sovi joukkueen nopeaan peliin.
 
Viestejä
407
Vs: Kouvot 2008 - 2009

Mielestäni Walls sopii Kouvojen peliin mainiosti. Ja Sandersia ei harjoituksissa kuulemma enää näkynyt. Sääli sinänsä. Itse olisin kyllä halunnut että Thomas olisi pelannut vielä ainakin kotiturnauksessa.
 
Viestejä
7 545
Vs: Kouvot 2008 - 2009

olento sanoi:
Mielestäni Walls sopii Kouvojen peliin mainiosti. Ja Sandersia ei harjoituksissa kuulemma enää näkynyt. Sääli sinänsä. Itse olisin kyllä halunnut että Thomas olisi pelannut vielä ainakin kotiturnauksessa.

Kyl tuo Walls hyökkäyskorilla näytti olevan huomattavasti parempi, kuin viime kauden edeltäjä. Puolustuspää tässä vähän vaan huolettaa, mut Laitinen hoitaa...
 

mie

Viestejä
304
Vs: Kouvot 2008 - 2009

Onko Sanders jo tosiaan pistetty kotiin? Onko kukaan käynyt katsomassa onko kaveri ollut harjoituksissa?
 
Viestejä
1 051
Vs: Kouvot 2008 - 2009

mie sanoi:
Onko Sanders jo tosiaan pistetty kotiin? Onko kukaan käynyt katsomassa onko kaveri ollut harjoituksissa?

No jos olis, niin eiköhän siitä nyt jossain olisi kerrottu.
 
Viestejä
64
Vs: Kouvot 2008 - 2009

Airball sanoi:
No jos olis, niin eiköhän siitä nyt jossain olisi kerrottu.
Juuri näin, Kouvot hoitaa erinomaisesti tiedottamisen toisin kun moni muu seura. Pienellä vaivalla paljon lisää, mutta ei näköjään kelpaa kaikille.
 
Viestejä
303
Vs: Kouvot 2008 - 2009

"- LeMelle oli hyvä samoin kuin Wells. Sandersilla on edelleen suuria ongelmia pelinjohtamisessa, Toijala totesi."

Tämä löytyy Kouvojen sivulta (Kouvolan Sanomat 15.9). Sikäli ei varmaan kauhea ihme, jos Sanders joutuisi lähtemään.
 
Viestejä
174
Vs: Kouvot 2008 - 2009

Sanders oli tänään harjotuksissa ja kuulemma pelaa Lappeenrantaa vastaa. Take it easy, boys! ;D
 
Viestejä
176
Vs: Kouvot 2008 - 2009

..pelaa Lappeenrantaa vastaan jonka jälkeen lähtee kotiin tai jonnekin muualle,
and that´s it.
 
Viestejä
174
Vs: Kouvot 2008 - 2009

Ainaoikeessa sanoi:
..pelaa Lappeenrantaa vastaan jonka jälkeen lähtee kotiin tai jonnekin muualle,
and that´s it.

mitäs sitte? siinähän lähtee, otetaa parempi tilalle!!! helppoa ;D
 
Viestejä
3 664
Vs: Kouvot 2008 - 2009

Kyllä tässä taas paljastuu tämä jenkkien valinnan vaikeus. Tätä miestähän ymmärtääkseni seurattiin kahden valmentajan voimin, livenä, useampi päivä, syötiinkin yhdessä, taustat tarkistetiin - ja ei vaan osunut. Ei taida olla helppoa tuo pelaajien valinta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös