Koripallo.com

KTP 2024-2025

Viestejä
111
Täällä on kovasti ehdoteltu Lufilea laitettavaksi lentokoneeseen, enkä ole paljoa eri mieltä. Peli Karhua vastaan kaatui pitkälti omiin menetyksiin, ja niitä tuli ratkaisuhetkillä Lufilelle useampi. Hän taitaa joka pelissä ottaa kolmen sekunnin rikkeen, ja tässä matsissa kaksi. Kaksi ilmaista pallonhallintaa vastustajalle on paljon sellaisella rikkeellä, joka ei tuo mitään etua (vrt. esim. virhe, jolla voi estää korin). Lufile on heikossa kunnossa eikä pärjää levypalloissakaan. Henttonen kaipaisi rinnalleen liikkuvaa ja levypalloja hakevaa sentteriä.

Vaikka KTP ei hävinnyt tuomarityöskentelyn vuoksi, on syytä nostaa esiin pari omituista vihellystä. KTP sai pelin viime hetkillä virheen liikkuvasta screenistä. Pitää paikkansa, että se oli liikkuva, mutta Karhun Luukkonen ja Anderson asettivat sellaisia läpi pelin. Niistä ei vihelletty virheitä. Lisäksi Timonen sai aiemmassa virheen törmättyään Andersonin screeniin, mikä oli aivan ihmeellinen vihellys.

Muuttaa aika lailla merkittävästi peliä, jos a) toiselle joukkueelle vihelletään screen-tilanteista virheitä ja toiselle ei, tai b) mikäli tuomarilinja muuttuu pelin viimeisillä minuuteilla tiukemmaksi.

Timosen pelistä olen iloinen, samoin siitä, että pystyttiin haastamaan Karhu. Lufilen ja tuomareiden lisäksi en ole iloinen siitä, että pelin lopussa oli jälleen kohtia, joissa pallo pelattiin Kingille, joka otti kolmosen metri viivan takaa. Muut vain katsoivat. Tätä ei tosin onneksi ollut niin paljon kuin aiemmissa peleissä.
 
Viestejä
322

Kyllä jäi Kotkaltaki aika monta virhettä viheltämättä. Pahimpana Timosen EU.
 
Viestejä
468
Juu on vähän kaksijakoiset tunnelmat, hyvää oli karkkarin hyvä kannustus lopputuloksesta huolimatta, pelissä oli kuitenkin paljon hyviäkin hetkiä ja annoimme karhulle kunnon vastuksen mutta jotain puuttuu eli ne tärkeät voitot nyt alkaa olla varmaan henkinen paine todella suuri joten Jotain pitää muuttaa onko se sitten sentterin vaihto tai joku muu ratkaisu enpä tiedä muuta kuin että yhä edelleen olen sitä mieltä että tämä joukkue on parempi kuin sarjataulukko tällä hetkellä näyttää oli muut sitten mitä mieltä tahansa
 
Viestejä
438
Piiparin Kymäri”jupinat” on helppo allekirjoittaa: Taulu näyttää historiallisen huonosti 0-5, mutta peli on silti hyvällä tasolla. Valitettavasti ”hyvästä pelistä” tappion jälkeen saa ihan yhtä monta sarjapistettä kuin huonostakin pelistä.

KTP:n peli näytti eilen ajoittain todella hyvältä, puolustus oli aggressiivista ja Kauhajoki joutui pakottamaan vaikeita ratkaisuja. Fiiliskin tuntui pelaajilla olevan hyvä, ja se näkyi melkoisten Hail Maryjen onnistumisissa. Taidettiin ainakin kaks levykolkkiakin heittää kellon soidessa.

MUTTA. Kaikki tämä hyvä katoaa, kun tasaista peliä aletaan ratkaisemaan. Upeat yksilösuoritukset katoavat ja kyky pelata koripalloa unohtuu. Nyt tarvittaisiin rohkeutta ottaa joukkuetta reppuselkään, eli sitä kuuluisaa johtajuutta. Tyypillisestihän tämä toteutuu joko omaa etua luovan pointin, tai kovan prosentin kakkosia nostavan sentterin kautta. Mielestäni Kingillä kyllä taidot riittäisi ratkaisijaksi, mutta ilmeisesti pääkoppa ei? Lufilelle pelataan todella vähän palloja korin alle (Kingin syöttötaidot?), mutta mies tekee noin kokeneeksi pelaajaksi myös ratkaisuhetkillä ihan liikaa helppoja virheitä, kuten eilenkin.

Allekirjoittanut vaihtaisi Lufilen tilalle hieman yritteleväisemmän sentterin, joka ottaisi vieläpä enemmän levyjä, sekä opettaisin Kingin joskus myös syöttämään ajojen päätteeksi. Toki myös Eadyn voisi vaihtaa, mutten tiedä miten ratkaisukeskeinen laituri vaikuttaisi Kingin ja Comithierin pelaamiseen. Jälkimmäiselle toivoisin paljon lisää vastuuta kauden mittaan, ja itsekäs laituri voisi jättää Comithierin varjoon kulkemaan.
 
Viestejä
1 208
Valitettavasti ei toista tuollaista heittopeliä taida tulla. Kolkki prosentti olisi ollut jotain tähtitieteellistä, jos Kingin pari metriä viivasta ohi menneet ottaisi pois.
 
Viestejä
449
Hyvä peli tai huono peli aivan sama jos pisteet jää kertatoisensa jälkeen saamatta.. Pisteen tappio on tulos urheilussa sama kuin saisi pataan 100 pistettä.. Etenkin kun Kotkan ei tarvitse paljon miettiä keskenäisi otteluita, kuin ehkä näillä näkymin Pyrinnön tai Nokiaa vastaan. Näistäkin veikkaan Nokian parantavan reilusti.
 
Viestejä
158
Oli kyllä erittäin pirteä esitys Karhua vastaan, vaikka lähinnä odottelin melkoista painajaista. Nyt kuitenkin syötettiin Karhulle lähinnä sen omia lääkkeitä ja peli oli kyllä aggressiivisista ja yrittelijäintä mitä vuosikausiin on nähty! Kyllä mieluummin katselen tälläistä peliä pisteen tappiolla sarjan kovien prässäävää joukkuetta vastaan, kun viime vuosien halutonttomia ja tahdottomia vahvistuksia. Darko on todellakin saannut joukkueen taistelemaan, enkä näe kyllä miksi häntä huudellaan vaihtoon!
Karhun puolustus taitavasti tuplasi KTP:n sentteripelin pois, ja kun Lufile ei ole mikään herra Wood, niin syöttö vapaalle pelaajalle jäi aina antamatta tai se meni suoraan vastustajalle. Heikoinlenkki Lufile tietysti on ja parannettavaa jäi todella paljon. Eadyn korinteko uhka on niin pieni, ettei se avaa puolustusta yhtään muille. Muuten kyllä tykkään pelaajan tyylistä. Ketä sitten pitäisi vaihtaa jos tälläiseen operaatioon ylipäätään olisi varaa? Korit ja pisteet kuitenkin ratkaisee, niin kyllähän eilenkin näki (ja viime vuonna Kouvoissa) että joku tuollainen Quan Jackson tuo joukkueelle vaan niin paljon helppoja pisteitä, niin voittaminen niin paljon helpompaa. Jos joku tuollainen löytyisi niin lähtijä olisi Eady. Jos taas jatketaan tuollaista aggressiivista pelityyliä, niin onko Lufilen kaltainen perinteinen sentteri edes oikeanlainen pelitavaltaan. Mieluummin sitten nykyaikainen taisteleva liikkuvampi korintekijä Lufilen tilalle. Hyvinhän Comithier eilenkin taisteli tärkeitä levypalloja, vaikka on melkoisen kevytrakenteinen pelaaja.
Tälläisellä peli-ilmeellä on hyvä jatkaa taistelua, niin kyllä niitä voittojakin alkaa tulemaan.
 
Viestejä
1 758

KTP jiukkue ja yleisö syttyi karhusta kyllä, pelaten varmaan parhaan pelinsä tällä kaudella.
Alkuun oli kentällä vain yksi aggressiivinen joukkue KTP ja napsi lähes kaikki levyrit jne.
Ehkä vähän liikaa minuutteja muutamille, mut niemi ja marttinen mukaan niin nousukiitoon vaan...
 
Viestejä
231
KTP sai pelin viime hetkillä virheen liikkuvasta screenistä
Varmaankin ihan sääntökirjan mukainen vihellys, mutta kyllä noita jätetään myös viheltämättä. Timosen viimeinen heitto ottelun päättyessä tarttui kuin ilkeyksissään kiinni korirautoihin, mutta ei vahingossakaan pompannut sisään.

Sääliksi käy. 0-5 saldo ja kuitenkin koriero vain -21 pakkasella. Korisjumalat ovat nyt hylänneet täysin KTP:n. Sarjaa on kuitenkin paljon jäljellä ja yleensä onni potkii jossain vaiheessa myös toiseen suuntaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös