Koripallo.com

KTP 2024-2025

Viestejä
352
Tämähän se. Ei ole vaikea laskea 1+1, että joukkueet jotka putoamistaistelussa kahdestaan ovat juuri ne joukkueet, joissa ei muutoksia ole tällä kaudella nähty (pl. KTP:n pakon edessä tehdyt). Itseä ei ainakaan kiinnosta euroakaan seuran kassaan enää kantaa, kunnes jotain kunnioitusta maksavaa katsojaa kohtaan alkaa löytyä.
Eiköhän siellä seurajohdossa tehtäisi muutoksia, jos siihen olisi varaa. Ongelmana ovat ns. fanit, jotka haluavat nähdä vain menestystä ja gloriaa, jolloin voidaan patsastella paikan päällä. Kun on vaikeaa, jäädään kotiin eikä kanneta seuralle niitä tärkeitä euroja, joilla muutoksia voidaan tehdä.
 
Viestejä
499
Kirjoitinkin tästä jo aiemminkin eli seurajohdon tavoite kaudelle oli varmaan eri kuin meidän kannattajien, sarjapaikka riittää tavoitteeksi ja kun vielä hankinnat ei osuneet ihan kohdalleen, Lufile, Eady ja Niemen loukkaantuminen jne ja että rahaa on käytettävissä rajoitetusti niin lopputulos oli aika odotettavissa, itsekin odotin kauden alussa että tällä porukalla mennään pitkälle.... Nyt tavoite on taas viime vuoden tapaan sarjapaikan varmistus. Ensi kaudeksi olisi hyvä saada muutoksia varmaan ihan joka alueelle jos voisi toivoa haluaisin Timosen , Mäkysen , Lommin ja ehkäpä Pihlajamäenkin jatkavan joukkueessa ja siihen vielä lupaava kotimainen sentteri ja tietysti neljä pelikelpoista jenkulaa niin voitaisiin taas kuvitella pärjäävämme, taisi mennä jo päiväunen puolelle mutta ainahan voipi toivoa nyt pitäisi jotenkin selvitä kunnialla loppukaudesta ja en lopeta kannattamista vaikka menisi kuinka huonosti
 
Viestejä
16
Toinen ehkä eniten huomioitavaa on KTP:n heittomäärät kaarentakaa, joista käsittämättömän iso osa on noita Kingin ja Pihlajamäen älyttömiä stepback-

Aika laukalle lähtenyttä kommentointia: joukkueessahan on pelaajilla erilaiset roolit. Kingin pelinrakentajan roolissaan pitäisi tosiaan omien koriheittojensa lisäksi jakaa palloa tehokkaasti paikkoihin, joista saataisiin kehitettyä joukkueelle pisteitä. Esim. Lommi ja Pihlajamäki pyörivät siellä hyökkäyspään nurkissa kaaren takana juuri siksi, että ovat heittäjiä, joiden tehtävänä on nimenomaan etsiä itselleen sopiva heittopaikka ja siitä heittää koriin. Näitä heittäjiä vartioidaan tiukasti ja kun heillä puolustajista vapaa paikka hetken välillä on, niin sinne se pallo pitäisi vauhdilla syöttää. Esim. parjaamasi Pihlajamäen kohdalla keskimääräinen todennäköisyys sille, että hänen kaaren takaa ottamansa heitto kerryttää joukkueen pistesaldoa 3 pisteellä, on ollut 37 %, mikä on oikein hyvä todennäköisyys. Voitttaja kun on tosiaan se, joka enemmän pisteitä on pelin aikana kerännyt niin miksi pitäisi jättää nämä heitot ottamatta?

Liian usein näkee kyllä Kotkalla sitä, että joko palloa ei toimiteta vapaana olevalle heittäjälle lainkaan esim. siksi, että takamies kikkailee itse sen kanssa päätyen lopulta menetykseen, blokin tai ohiheiton kautta (no, onneksi menee välillä koriinkin) tai pallo lähtee heittäjälle niin myöhään, että puolustaja on jo ehtinyt asemiinsa ja heitto joko joudutaan jättää ottamatta tai joudutaan ottamaan hankalasta paikasta step backinä. Siltikin - jos se kori sillä step backillä tulee niin kiitos niistäkin pisteistä.

Mitä puolustukseen tulee niin siihenkin on erilaiset kuviot, joita ei lajia paremmin tunteva yleensä osaa hahmottaa. Siksi olisi hienoa jos sitäkään ei niin kovin kärkkäästi täällä pelaajakohtaisesti kommentoitaisi. Kommenteista kun todella usein paistaa räikeästi ymmärryksen puute koko asiasta.
 
Viestejä
181
Kyllä KTP on lähes kaiken tämän paskamyrskyn ansainnut (poislukien katsojaboikotointiin kehoitukset) niin anteeksiantamattoman löysää peli muutamia hetkiä lukuunottamatta eilen oli. EI tälläistä kotipeliä voi eikä tarvitse sietää! Kun ei toimi sen enempää hyökkäys kuin puolustuskaan, niin kyllä syitä täällä pitääkin hakea (vaikka niitä nyt ei pelissä oikein voi erottaa) hyvä pakki ruokkii hyvää hyökkäystä. Kun tuli tuossa katsottua tuo Biisoneiden peli, niin väistämättä tuli taas mieleen että mitä jos... olisiko Herra Puu jäännyt korin alla ilman palloa meidän takurikaksikolta, tuskinpa, ja jos olisi niin sieltä maalatulta alueelta marssisi kyllä jalkoja tömistellen ja keikkuen yksi hyvin hyvin vihainen mies kertomaan heille asiasta:p Nyt kun siellä on niin miinusmerkkinen mykkä, osin sokea ja yksikätinen pehmo minkä pystyy 180 senttinen puolustaja pimentämään, niin vaikea on mitään järkeviä etuja saavuttaa!
Valitettavasti KTP on nyt sarjan huonoin joukkue, ja jotakin tarttis tehrä, muutakin kun fundeerata. Jos putoaminen tulee, niin sinne ykköseen sitten kyllä jäädään:mad:Mutta omaa seuraa ei kyllä hylätä!
 
Viestejä
727
Kyllä KTP on lähes kaiken tämän paskamyrskyn ansainnut (poislukien katsojaboikotointiin kehoitukset) niin anteeksiantamattoman löysää peli muutamia hetkiä lukuunottamatta eilen oli. EI tälläistä kotipeliä voi eikä tarvitse sietää! Kun ei toimi sen enempää hyökkäys kuin puolustuskaan, niin kyllä syitä täällä pitääkin hakea

Ei ole hetkeen ollut luottoa ja uskoa valmennukseen. Pelaajavalinnat, peluutukset, kuviot ja ennen kaikkea peli-ilme ja taistelutahto...
Jengi täällä foorumillakin katsoi, että kyllähän KTP nyt Palmittoman Pyrinnön hoitaa kotisalissaan. Lopputulos ei edes tuottanut enää pettymystä, kun oli jo valmiiksi pettynyt Darkoon.
 
Viestejä
483
Anthony tulee olemaan tärkeä palanen joukkueessa,divarissa puollusti vastustajan avainpelaajaat aivan aseettomiksi mm.nollasi jba elmeri abbeyn täysin,eli pystyy pitämään lyhyen takamiehen tai vastustajan sentterin,loisto hankinta ktpltä
Lahtea vastaan Anthony puolusti paljolti Lahden parasta laituria eli Lue Williamsia divarissa. Lopputulos oli, että Williams painoi tauluun 33 pinnaa. Eli kyllä Anthonyn katto löytyi hetkellisesti jo divarista.
 
Viestejä
34
IMG_4026.jpeg

HYVÄ KTP
 
Viestejä
169
Anthony tulee olemaan tärkeä palanen joukkueessa,divarissa puollusti vastustajan avainpelaajaat aivan aseettomiksi mm.nollasi jba elmeri abbeyn täysin,eli pystyy pitämään lyhyen takamiehen tai vastustajan sentterin,loisto hankinta ktpltä
onko nollanut lufilen treeneissä vai mistä olet näin nähnyt?
 
Viestejä
21
Tuo stepback saattaa olla huono heitto Pihlajamäelle,Timoselle tai kelle tahansa muulle paitsi Kingille. Se on hänen leipäheittonsa joista yli puolet heittää sisään. Mutta suurena ongelmana näen, että Darko edelleen jauhaa tuota vitun motion -hyökkäystapaa. Se pelityyli ei Kingille sovi. Mutta, positiivisella asenteella kohti alempaa jatkosarjaa ja sieltä pleijareihin. Hoidetaan loput pelit vielä.
 
Viestejä
1 462
Tuo stepback saattaa olla huono heitto Pihlajamäelle,Timoselle tai kelle tahansa muulle paitsi Kingille. Se on hänen leipäheittonsa joista yli puolet heittää sisään. Mutta suurena ongelmana näen, että Darko edelleen jauhaa tuota vitun motion -hyökkäystapaa. Se pelityyli ei Kingille sovi. Mutta, positiivisella asenteella kohti alempaa jatkosarjaa ja sieltä pleijareihin. Hoidetaan loput pelit vielä.
Täällä Kingin kolkkiprosentti näyttäisi olevan 36.4%. En tiedä onko Kotkassa sitten omat laskukaavat näille, mutta yli puolet tuo ei millään omalla matematiikalla ole.
 
Viestejä
16
Täällä Kingin kolkkiprosentti näyttäisi olevan 36.4%. En tiedä onko Kotkassa sitten omat laskukaavat näille, mutta yli puolet tuo ei millään omalla matematiikalla ole.
Jatkan aloittamaasi saivartelua: ei Kingin joka heittokaan ole stepback. Siitä sitten vaan Ruutuun laskemaan prossia Kingin stepback-kolkeille…
 
Viestejä
16
Tosissaanko meinaat että stepback-kolkit joku 60% ja spot-up kolkit jotain 20%?
Tosissaanko jatkat vielä hiusten halkomista asiassa, jossa alkuperäinen pointti oli se, että Kingin stepbackit tuppaavat uppoamaan paremmin kuin muilla pelaajilla yleensä? Se on se ”Kingin heitto”.
 
Viestejä
1 462
Tosissaanko jatkat vielä hiusten halkomista asiassa, jossa alkuperäinen pointti oli se, että Kingin stepbackit tuppaavat uppoamaan paremmin kuin muilla pelaajilla yleensä? Se on se ”Kingin heitto”.
Lopetetaan hiusten halkominen ja päätetään keskustelu siihen, että Kingin stepback kolkit eivät mielestäni ole voittavia ratkaisuja. Jos kaikista kolmosista prosentti on 36, tekee se 1.08 pistettä/heitto. Stepbackeissa prosentti varmasti kuitenkin tätä huonompi, vaikkei nyt dataa siitä olekaan saatavilla. Ollaan kuitenkin armollisia ja oletetaan että stepbackeissa onnistumisia tulisi esim. 33% tarkkuudella (veikkaan että on alle tämänkin) tekee se vain 0,99 pistettä/heitto. Tätä tietysti nostaa hieman se, että häntä rikotaan jonkin verran näissä yrityksissä, mutta ei se tuota points per possession vielä kovin korkealle nosta. Vertailun vuoksi lisätään vielä se, että KTP tekee 1.15 pistettä per pallonhallinta, joka aika selkeästi parempi kuin Kingin ratkaisuista.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös