Mitä ilmeisemmin yleinen mielipide on, että joukkue on yhden Tevaun Kokon päässä kärkipään haastajasta mutta itse en sitä kyllä millään nää. Varsinkin kun meillä on jo kaksi esimerkkiä kyseisenlaisesta kokoonpanosta jo pelkästään tämän kauden alku puolelta.
Oikeilla jäljillä olet.
Lahessa on laajalti yhtenevä näkemys siitä, ettei kukaan oikein tunnu ymmärtävän miten LaBan pitäisi pelata? Kaiketi ajatuksena on ollut kasata kaksimetrisiä liikkuvia, vähintään keskinkertaisesti heittäviä, pelipaikattomia pelaajia, jotka vaihtaa agressiivisessa puolustuksessa kaiken? Näihin raameihin menee kaikki tän kauden vahvistukset esim. alkukauden nelikko: Brown, Gilder, Clarke ja Peel. Tämä konsepti ei selvästikään ole toiminut. Mielestäni ketjussakin on oltu, tuon konseptin toimimattomuuden lisäksi, lopulta aika yksimielisiä siitä, että KAIKKI jenkit olisi pitänyt roolittaa paremmin. Jopa toisilla paikkakunnilla tunnustetaan Lahen kotimaisen rosterin laajuus ja potentiaali, mutta vahvistukset ja valmennus eivät ole pystyneet auttamaan kotimaisia pelaajia nousemaan parhaimpaansa eikä kehittymään. Päinvastoin, taka-askelia on tänä vuonna nähty lähes kaikilta kotimaisilta. Yksi pointti tuskin tätä olisi kääntänyt, kun esim. sentteriosasto on ollut koko kauden tyhjillään.
Ensi kaudeksi on 2 vaihtoehtoa: joko valmennus ja konsepti vaihtuu tai vain konsepti vaihtuu. Jos joukkueeseen saadaan johtavia vahvistuksia oikeille paikoille, täydentämään kotimaisten osaamista ja nostamaan heidän tasoa niin mahdollisuuksia on vaikka mihin. Vahvistusten tason vaan täytyy olla mallia Wayne McCullough tai Alex Campbell. Tevaun Kokko - taso voidaan laittaa kevennysosastoon.
Vielä pari esimerkkiä perusteluksi:
- Kouvot: Tuskin vaikkapa Mäntynen, Permanto tai Toikkanen ovat sen kummempia pelaajia kuin Lahden kotimaiset? Erinomainen valmennus ja selkeä roolitus ovat vieneet näitä nuorukaisia eteenpäin.
- Karhu: Huippujenkit nostavat tekemisen vaatimustason omalla esimerkillään sellaiseksi, että kotimaiselta osastolta Kaukiainen, Hakamaa, Marttinen on nähty hienoa kehitystä.
- Chris Clarke: huipputalentti, jonka NBAn ovia kolkutellut potentiaali on nähty vasta loppukaudesta. Mutta onko hän todella sellaisen roolin pelaaja, jota Lahden kotimaiset pelaajat kaipaavat pelaamisen ja kehityksen tueksi?