Olipahan melkoinen matsi!
Nyt vaikuttaisi LaBan rosteripalapeli olevan valmis ja ihan hienohan siitä loppujenlopuksi tulikin:
Cleary / Tolonen
Sajantila / Koivunen / Homanen
Planutis / Karvonen
Walker / Saarijärvi
Padgett / Lähdetniemi
Harmi tietty, että siinä kesti ensimmäiset 6 peliä, mutta propsit kuu miehelle ja seuralle siitä, että se heti kyllä tunnistettiin, että rosteri ei ollut sitä toivottua ja siirtoja alettiin heti oikeaan suuntaan tekemään.
Sitten itse asiaan. Pyrinnön träppi, pressi ja paikka yllätti LaBan, kuin Talvi yllättää aina joka vuosi autoilijat. Siitä kuitenkin selvittiin ja päästiin ihan tasoihin puoliaikaan mennessä, sitten näytti että meininki löytyi ja hommattiin se 10pts+ johto, joka sitten luonnollisesti suli kohti loppua, jotta saadaan jännittävä peli katsojille. En varmaan ole ainoa, jolla lause "Not again" kävi mielessä siinä pari minuuttia ennen loppua. Oli kuitenkin hienoa nähdä, että tuo lause piti paikkansa ja ei tullut toistoa KTP matsista.
Cleary
Alussa meno ei näyttänyt hyvältä ja se pallon ylöstuonti Williamsia vastaan näytti paljon vaikeammalta, kuin mitä sen pitäisi jenkkitakurilta olla. Heittokaan ei tainnut ihan liekeissä heti olla, mutta paransi kokoajan ja erityisesti pelin loppuakohti teki hyvää työtä ajaen vahvasti korille. Välillä se päättyi viimeistelyyn, välillä vapaaheittoihin ja välillä löysi esim Walkerin vapaana vierestä.
Sajantila
Kauden heikoin esitys mieheltä ja se kertoo jotain aika hyvää hänen tämän kauden tasosta. Tässä pelissä nyt ehkä korostui tuo yksi asia mistä häntä kenties voisi tällä kaudella kritisoida, jos jostain pitäisi eli menetykset. Niitä on keskiarvona se 4.1 tällä kaudella ja tietty se ei aina ole niin paha, jos niitä pakostakin kertyy kun yrittää välillä tiukkoja koriinjohtavia syöttöjä jne. Kuitenkin tänään aika moni noista viidestä sellaisesta taisi tulla pyrinnön träpin ja paineen aiheuttamina johtaen suoraan koreihin omaan päähän. Oli myös tänään vähän vaisumpi levyissä ja puolustuksestakin vähän jäi normaalista tasosta. Tosiaan piti jotain kritiikkiä keksiä, mutta onhan tuo nyt, että 17pts / ~70%TS on kauden heikon peli ja tuo 50% kolkiltakin on alle oman keskiarvon.
Planutis
Oli kivaa nähdä hänet ensimmäistä kertaa kunnolla kolmosen roolissa ja sopii mielestäni oikein hyvin laban kokonaisuuteen. Pääasiassa tykittää kaarelta, kun vastustajan pelaajat joutuvat auttamaan Clearyyn/Sajaan ja pystyy myös laittamaan pallon maahan ja ajamaan, mikäli hänet juostaan viivalta. Erityisen paljon pidän siitä, että osaa rauhoittaa tarvittaessa esim nopeissa hyökkäyksissä. Huomasin vähän jo KTP pelissä, mutta tässä pelissä oli useampi, missä mies lähti koria kohti uhkaamaan (usein nopeassa hyökkäyksessä), mutta jos näkee hyvän puolustajan olevan valmiina korin alla ei pakota viimeistelyä vaan laittaa takaisin ulos ja lähdetään etsimään parempaa heittoa joukkueelle.
Walker
Alkuun ei tehny oikein mitään, ei hyvää eikä huonoa. Vähän ehdin säikähtää, kun eka korinteko yritys taisi olla joku vaikeannäköinen punnerrus korin alta ilman mitään kunnon liikettä ja toisessa päässä oli hyvissä asemissa Muhammadia vastaan ja silti päästi ohi ja rikkoi miehen viivalle. Kuitenkin samalla, kun muu joukkue pääsi peliin mukaan, niin Walkerkin lämpeni ja loppua kohti näytti monia häneltä toivottuja asioita (levypallot, vahvat viimeistelyt korin alta). Se, että mitä ja kuinka paljon hän tuo puolustukseen on ehkä itsellä vielä se isoin kysymysmerkki, mutta siitä nähdään varmasti paljon parempaa otantaa nyt seuraavat pari peliä. Kauhea ensivaikutelma, mutta sen jälkeen todella pirteä esittäytyminenen ja lopputuloksena oikein mainio kokonaisuus.
Padgett
Eipä hänen osalta muuta, kuin toivotaan ettei pahempaa.
Tolonen
Uskoisin, etten liioittele, jos totean että oli reippaasti miehen uran paras suoritus korisliigassa. Toki hän on koko kauden jo näyttänyt hyviä otteita, joten ei tuo nyt varsinaisesti yllätyksenä tullut itselle, mutta herranjestas. Kovia koreja ja syöttöjä paikoissa missä lahti todella niitä tarvitsi ja muutenkin varmaa tekemistä hyökkäyspäässä. Harvoin voi valmentaja laittaa kakkostakurin peliin sillä idealla, että "ainakin saadaan nyt pidettyä pallosta huolta". Mutta jos hyökkäyksessä selviytyi puhtain paperin, niin puollustus päässä tekikin sitten jotain aivan omaa luokkaansa. Hoitin Lehto matchupin kunnialla, eikä päästänyt Majuria juurikaan pisteiden makuun. Tämän lisäksi, vaikka riisto sarake loistaa tyhjyyttään, niin oli pelkästään tokalla puolikkaalla vastuussa ainakin kolmesta pyrinnön epäonnistuneesta hyökkäyksestä. Muistaakseni kaksi kertaa puolusti Muhammadin aivan pimentoon. Tämä suoritus viimeistään teki minusta fanin hänen suhteen ja pidän myös siitä miten Tolonen tietää roolinsa ja pelaa sen mukaan, mutta toisaalta ei pelkää ottaa esim. niitä vapaita kolmosia pelin lopussa, vaikka ne eivät nyt tällä kertaa sisään menneetkään.
Koivunen
Hiljainen peli, mutta ei välttämättä huonossa mielessä. Ei mitään erityisen hyvää, muttei myöskään mitään erityisen huonoa ja ei pakottanut mitään. Sanoisin, että kelpo 18min kokemusta pankkiin.
Karvonen
Samat, kuin koivunen, toisaalta Villeltä tämä on juuri se mitä varmasti odotetaankin. Antaa 8min lepoa sitä tarvitseville perusvarmalla pelillä. Vapaita heittoja voi ottaa, kuten vaikka se floatteri.
Lähdetniemi
Jos tolonen oli yksi päivän tähdistä, niin tässä on sitten toinen. Varmastikkin liigan paras backup sentteri ja parempi varmaan, kuin osa aloittavista. Tämä on kuitenkin varmaan Eetulle se ideaalinen rooli, huhujen mukaan ei keho ihan kestä mitään 30min peluutuksia hänellä tällä hetkellä. Eli tuo 10-20min tehokasta tekemistä penkiltä on varmaan just se mitä toivotaan. Hienoa ennakkoluulotonta haastamista häneltä, kun vastustajat keskittyi liikaa laittamaan painetta tai puolustamaan handoffeja. Vahvaa viimeistelyä, kun sai pallon korinalle. Perushyvää puolustusta, joskin siinä uskon että parannuksen varaa vielä on. En sano tätä siksi, että olisin pettynyt hänen tekemiseensä siinä päässä, mutta uskon että hän voi olla siinä tulevaisuudessa aivan liigan eliittiä. Post puolustus näyttää jo nyt aivan mainiolta, siitä ei mitään valittamista. Se missä toivon harppauksia tulevaisuudessa tulevan on apupuolustus, vauhdista tulevien viimeistelyjen haastaminen ja käsien käyttö. Luotan kuitenkin, että Eetu tekee kovaa työtä kaiken tuon eteen ja tulevaisuudessa sitä kehitystä niiltäkin osin nähdään. Tilanne kehittyä on kuitenkin vallan mainio. Joukkeessa on kokenut sentteri mentorina, valmentajan luotto on selkeästi ansaittu ja peliaikaa varmastikkin saa niin paljon kuin paikat kestää.
Nyt on tosiaan joukkue kasassa ja toivotaan, että terveystilanne pysyy hyvänä. Talenttia ja tahtoa löytyy, enkä usko että kuu mieskään ihan kaikkea sitä lokaa on ansainnut mitä on siihen suuntaan heitetty, vaan tehnyt mielestäni mainiota duunia niillä pelimerkeillä mitä on annettu.
Tästä on nyt sitten hyvä lähteä katsomaan voidaanko pienen treenirupeaman jälkeen haastaa noita ei kärkipään joukkueita. Kaksi voittoa porukasta Kauhajoki, Vilpas, Kataja, Kouvot olisi suotavaa ja Bisonsia vastaan pitäisi kyllä pystyä kostamaan. Kaikki sitä parempi on mielestäni extraa. Toki Kauhajoen, Vilppaan tai Katajan kaatamiseen tarvitaan joukkueena vahva onnistuminen, mutta uskon että kyllä se mahdollista on.