Koripallo.com

Lakers FAM - haters wanted!

Viestejä
185
Lakers kaatoi Houstonin varsin nihkeällä pelillä. Houstonilta varsinkin Von Wafer ja Carl Landry olivat hyvässä iskussa. Kobe ei oikein osunut mistään kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana. Viimeisessä erässä sitten homma haltuun ja puoli minuuttia ennen loppua kova kolmonen kuppiin ja voitto kotiin. Bynum ja Gasol olivat taas melko vaisuja ja jäivät Houstonin etukentän varjoon. Pelin alussa Scola höpötti Gasolia pari kertää varsin komiasti.

Houston vei levypallot 39-25 ja silmiinpistävää oli että esimerkiksi Bynum otti vaivaisen yhden(!) levypallon koko pelissä.

Siihen nähden että Houstonilta puuttuivat sekä Artest että (vaihteeksi) McGrady niin varsin hikinen voitto lakersilta. Ariza oli jälleen tarmokas ja jopa Sun Yue pääsi kentälle pyörimään pariksi minuutiksi.


Ensi yönä sitten vastassa sitten San Antonio.
 
Viestejä
340
Ei perse mikä moka Fisheriltä lopussa. Ensin päästi kaverin ohi ja sitten vielä repäs miehen maihin: And1......Olis vaa antanu heittää sen kakkosen sisään ei se rikkominen enää siinä vaiheessa auttanut -.-"
 
Viestejä
953
Hemmetin hyvä matsi vaikka turpiin tulikin. Hieno "comeback" Lakerseilta ottelun viimeisen 6 minuutin aikana, joka loppujen lopuksi jäi vajaaksi. Miten Lakers pääsi lopussa johtoon? Kobe luotti joukkuekavereihinsa, 4 Koben kymmenestä syötöstä tuli viimeisen 6 minuutin aikana. Tiistaina Houstonia vastaan 32 heittoa ja vain 13 sisään, tänään 11-19.

Puolustus oli taas niin ja näin. Jos pleijareissa aiotaan päästä lännen läpi niin on paljon parannettavaa.


Lopussa sitten Fisherin kömmähdys

[youtube=425,350]<object width="480" height="295"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/W-qWdqImq5I&hl=en&fs=1"></param><param name="allowFullScreen" value="true"></param><param name="allowscriptaccess" value="always"></param><embed src="http://www.youtube.com/v/W-qWdqImq5I&hl=en&fs=1" type="application/x-shockwave-flash" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="480" height="295"></embed></object>[/youtube]
 
Viestejä
953
No niin toinen tappio putkeen. Tänään sitten nähtiin paha Kobe Bryant, 28 pistettä (10-26 fg, 1-5 3fg, 7-8 ft, 13 levyä, 11 syöttöä ja 6 menetystä) tripla-tupla ja kaikki, mutta tärkein jäi puuttumaan... Voitto. Varsinkin vikalla neljänneksellä HUONOJA heittoja ja päätöksiä. Heitto lähtee heti, kun ollaan päästy puolen kentän yli ja nenän edessä on kaksi puolustajaa... Jonkun on pakko olla vapaana.

Dwight Howard 20/20 peli (8-18 fg), Jameer Nelson all-star? Ainakin minun mielestä (28 pistettä 9-18 fg, 3-6 3fg, 7-8 ft, 8 syöttöä, 6 levyä) muutama tärkeä kolmonen 4:llä neljänneksellä.

Mielenkiintoinen tilasto: Andrew Bynum 3 levyä, 3.6/peli viimeisen viiden pelin keskiarvo...
 
Viestejä
340
Joo Bynum tee kentällä nykyään lähes mitään muuta, kuin hae niitä omia ratkaisuja saadakseen pisteitä. Mikäs siinä että pisteitä tekee, mutta sais keskittyä myös levypalloihin ja muutenkin puolustuspään pelaamiseen. Kumma juttu, että Howard(mitenkään loistavaa pelaajaa aliarvioimatta) onnistuu saamaan 8 hyökkäyspään levypalloa Gasolia ja Bynumia vastaan pelatessa....
 

TOP

Viestejä
1 197
PlayMaker sanoi:
Joo Bynum tee kentällä nykyään lähes mitään muuta, kuin hae niitä omia ratkaisuja saadakseen pisteitä. Mikäs siinä että pisteitä tekee, mutta sais keskittyä myös levypalloihin ja muutenkin puolustuspään pelaamiseen. Kumma juttu, että Howard(mitenkään loistavaa pelaajaa aliarvioimatta) onnistuu saamaan 8 hyökkäyspään levypalloa Gasolia ja Bynumia vastaan pelatessa....
Gasolin kanssa kun menee hyökkäyslevyyn niin yleensä P. Gasol löytyy päätyrajan ulkopuolelta selkää valittamassa. Bynumilla lienee pistevaihe vielä päällä. Mieshän on juuri täyttänyt 21, joten sikäli en olisi huolissani. Gasolista olisin huolissani jos joku sattuu tykkäämään.
 
Viestejä
340
Mt. Mutombo sanoi:
Gasolin kanssa kun menee hyökkäyslevyyn niin yleensä P. Gasol löytyy päätyrajan ulkopuolelta selkää valittamassa. Bynumilla lienee pistevaihe vielä päällä. Mieshän on juuri täyttänyt 21, joten sikäli en olisi huolissani. Gasolista olisin huolissani jos joku sattuu tykkäämään.
Totta, mutta Gasolhan tunnetusti on aivan liian "pehmeä" sentteri ja kyllähän se ottaa päähän...Ja ei Bynumista tosiaan tarvitse tulevaisuuden kannalta varmasti huolehtia, mutta kun niitä pelejä pitäisi voittaa nytkin ja jos sentteri nappaa 3levaria pelissä, niin ollaan kyllä heikoilla hangilla.
 
Viestejä
1 006
Jaahas, ensi yönä Lakers kohtaa Cavsit. Itse nostaisin Arizan aloitukseen puolustamaan Jamesia, jolloin Bryant pitäisi Mo Williamsia. Radmanovicin tai Waltonin peluuttaminen aloituksessa antaa Jamesille heti alusta asti liikaa tilaa ja tietää pahaa. Joka tapauksessa mielenkiintoinen matsi. Lakersin viime aikaisten näyttöjen perusteella pelkään pahaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös