- Viestejä
- 5 556
Lapuan ongelma on jo pitkään ollut se, että joukkue haalii seuran ammattimaisuuteen ja puitteisiin nähden taidoiltaan poskettoman kovia jenkkivahvistuksia, joille Lapualla pelaaminen on siihenastisen uran pohjakosketus.
Parhaassakin tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että jenkit pelaavat itselleen kovilla hyökkäystilastoilla rahakkaampia sopimuksia muualle. Esimerkkejä on aika paljon jo.
Pahimmillaan se tarkoittaa sitä, että nämä pelaajat kruisailevat huonolla asenteella matseista toiseen, eivätkä paljoa koutsin ohjeista tai treenaamisesta välitä.
Yhteistä kaikelle on se, että Turja heittelee pelaajia vuodesta toiseen bussin alle pressitilaisuuksissa, mutta ei saa milloinkaan joukkueetta pelaamaan yhtenäisesti tai jenkkejä tekemään asioita, joiden tekeminen ei näy tilastoissa eikä lähtökohtaisesti ole kovin mukavaa.