Koripallo.com

Lapuan Korikobrat 09-10!

ei hyvä

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

Rakuunza sanoi:
Mitä Seppälän muuttamiseen Kouvolaan ja idän-ihmeiden saapumiseen Lapualle tulee, niin monesti nuorille miehille on henkisesti myös kasvattavaa olla pois äiteen helmoista. Paljon riippuu myös itse pojista, miten sopeutuvat ja pärjäävät uusissa ympyröissä.

Tämä äidin helmoista pois kasvaminen on tietysti ennemmin tai myöhemmin edessä kaikilla nuorukaisilla, olipa koripalloilija tai ei, jos itsenäiseksi ihmiseksi aikoo joskus tulla. Sitä vaan ajattelin onko sen vaiheen järkevä aika 16-vuotiaana (Seppälä) vai 18-vuotiaana (idän ihme) vai joskus muulloin? No, kaipa se on kunkin kohdalla yksilöllinen asia mutta toivottavasti ratkaisuihin ovat vaikuttaneet poikien omat tarpeet ja halut eikä kaatteettomia lupauksia ja kuuta taivaalta luvanneet valmentajat ja muut taustavoimat.
 
redrik

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

Nyt on Kobrilla kaksi divarissa pärjävää kotimaista hankittuna(V Turja, Siven), kummankin avut ovat kyllä selkeästi enemmän puolustuspäässä. Edelleen on Raiskin, J Turjan ja Umorun tilanne auki ??? Luulisi tuosta kolmikosta ainakin yhden suuntaavan Kauhajoelle.

Rinnastetaanko nämä idän ihmeet jo tulevalla kaudella kotimaiseen pelaajaan vai vievätkö vahvistuksen paikan? Mikäli rinnastetaan kotimaiseksi on Lapualla mahdollisuus kasata kova joukkue hankkimalla kolme jenkkiä. Eri asia on riittääkö rahat?

Joka tapauksessa jälleen mielenkiintoinen kausi odotettavissa niin Kobrien miesten ja A-junnujen sekä Kauhajoen osalta liigassa.
 
surullista

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

redrik sanoi:

Mitä kertoo paikkakunnan juniorityöstä se, että pitää pohjustaa viiden ulkomaalaisen pelaajan hankkimista, jotta pystytään pelaamaan divarissa koripalloa? Käsittämätöntä. Kannattaisiko oikeasti satsata junioreiden valmennukseen?
 
hahaha

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

surullista sanoi:
Mitä kertoo paikkakunnan juniorityöstä se, että pitää pohjustaa viiden ulkomaalaisen pelaajan hankkimista, jotta pystytään pelaamaan divarissa koripalloa? Käsittämätöntä. Kannattaisiko oikeasti satsata junioreiden valmennukseen?
Taitaa olla parempaa junnutyötä kun monen muun seuran kohdalla.
 
Viestejä
1 763
Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

Olikos tämä täällä jo?

http://www.korikobrat.com/News.aspx?action=read&newsid=29
 
nomä

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

Henry U ja Kauhajoki tehny monivuotisen sopimuksen
 
huomenta

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

ei hyvä sanoi:
Itse en kyllä ymmärrä kumpaakaan siirtoa ja mitä hyötyä siitä näille nuorille pelaajille on. Seppälä olisi varmasti kehittynyt vielä muuman vuoden aivan yhtä hyvin Lapualla Korikobrien A-junnuissa ja miesten 1-divarijoukkueessa kuin Kouvolassa miesten 2-divarissa ja liigajoukkueen penkillä ja varmasti olisi tuon ikäiselle pojalle ollut helpompaa hoitaa kouluasiat kotoa käsin. Samoin en ymmärrä miten jonkun juniori-ikäisen "idän ihmeen" korisura voi suomalaisessa koripallon kehitysmaassa mennä yhtään eteenpäin eikä nuorelle pojalle voi olla henkisesti kovin helppoa asuminen kaukana kotoa kylmässä ja pimeässä jäyhien suomalaisten keskellä. Parempi kun oisivat molemmat lapsoset jääneet muutamaksi vuodeksi vielä äidin helmoihin.

Ja ainakin seuralla on valtavan suuri vastuu nuoren pojan elämästä, muustakin kuin pelaamisesta ja harjoittelusta.
Ainakin Ilarin kohdalla ennuste Kouvojen organisaatiossa on hyvä, mm Nuutinen ja Kanervo ovat olleet todella tyytyväisiä oloonsa Kouvolassa ja ovat saaneet tukea kaikkeen muuhunkin kuin pelaamiseen. Ja onnistuminen on vaatinut organisaatiolta valtavasti työtä ja paneutumista. Onkohan Lapualla valmius samaan? Kun tulijat ovat vielä kauempaa vieraasta kulttuurista, riittääkö päävalmentajan aika (hän tuntee poikien kulttuurin jne) auttaa muussa kuin harjoittelussa? Edellisen kirjoittajan huoli ei ole turha.
 
tarkennus

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

huomenta sanoi:

Nuutinen käy vertailevasta esimerkistä mutta Kanervo oli Kouvolaan mennessään jo 19-vuotias ylioppilas eikä enää edes junnuikäinen.
 
juu

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

Huhu Lapualla: Lapualla selvitetään toisen korisseuran perustamista...
 
juu

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

Turjilla ei ole tämän hankkeen kanssa mitään tekemistä...
 
Vieraampi

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

Muutamat entiset ja nykyiset pelaajat, jotka eivät sovi Turjan kanssa samaan saliin ovat perustamassa
uutta seuraa. Raiski, Hakomäki jne
 
hurja

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

Jussi Turja tehnyt 1+1 vuotisen sopimuksen kobrien kanssa! Hieno juttu!
 
Katkera

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

hurja sanoi:
Jussi Turja tehnyt 1+1 vuotisen sopimuksen kobrien kanssa! Hieno juttu!

Siinä ne sitten lapualaiset onkin.
Ei muuta kuin hakemaan junnuja serbeistä. ;D ;D
 
eka jenkki

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

Korikobrat on näköjään signannut ekan jenkin tuntuu aikas
kiinnostavalta kaverilta I dvariin.
Kobrien sivuilla juttu korikobrat.com
 
keijxij

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

eka jenkki sanoi:
Korikobrat on näköjään signannut ekan jenkin tuntuu aikas
kiinnostavalta kaverilta I dvariin.
Kobrien sivuilla juttu korikobrat.com

näin on. joukkue tarvii vielä vähintään yhden miehen korin alle. joukkue on todella lyhyt tällä hetkellä eikä levypallovoimaa ole tarpeeksi...kai sinne sentteri vielä hommataan. Hyvältä näyttää joka tapauksessa!!
 
Jenkki

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

Tämmönen video kyseisestä herrasta löytyi

veoh.com/browse/videos/category/sports/watch/v15400637RjwZX3xF
 
ohhoh

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

Jenkki sanoi:
Tämmönen video kyseisestä herrasta löytyi

veoh.com/browse/videos/category/sports/watch/v15400637RjwZX3xF

Semmoista. Jokos se kauro on koprien miehiä?
 
iiiii

Vs: Lapuan Korikobrat 09-10!

Rob Haynes kobriin. 23v 193cm combo guard. Tarkoittaa sitä, ettei ainakaan Carhart jatka Lapualla. Tulossa vielä yksi jenkki ja ehkä kaksi nuorta kotimaista. Aika nuorelta ja urheilulliselta Lapuan joukkue näyttää. Korin alle vielä tarvitaan hyvä jenkki.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös