Koripallo.com

Lauri Markkanen - mies ja legenda

Oli miten oli, Laurin puheet halusta nimenomaan olla rakentamassa voittajajoukkuetta kuulostaa paljon siltä, miten eläisin itse. Mieluummin olisin finaaleissa kerran elämässä kulttuurissa jota olen ollut rakentamassa kuin hyppäisin valmiiseen pöytään. Sen verran kilpailuhenkinen olen.
Hei, nyt edes hiukan realismia kehiin. Siinäkin epätodennäköisessä tilanteessa, että Markkanen pelaa sopparinsa loppuun Utahissa, mies ei tule sopimuskaudellaan Jazzin paidassa haistamaan edes playoffeja.
 
Viestejä
61
Medialle voi toki selitellä mitä tahansa, mutta kyllä jatkopaperi oli business-mielessä Laurille järkevin vaihtoehto. Nyt voi pelata seuraavan kauden vapautuneesti, ilman että tarvitsee sopimusmielessä pelätä loukkaantumisia tai joitain huonolta näyttäviä pelejä/jaksoja. Se että perhe ja Lauri tykkää lienee ihan hyviä bonuksia.
Tästä ollaan varmasti kaikki samaa mieltä. Laurin kohdalla kyse oli uuden sopparin allekirjoituspäivästä. Jos allekirjoituspäivä olisi ollut 6.8., se olisi ollut viesti, että hänellä on kilpailuviettiä ja muutoshalukkuuta, joka kenties muuttaisi hänen koko uran. Täysi mahdollisuus tietenkin, että mitään kauppaa ei siirtotakarajalla tulisi.
MUTTA nyt halusi allekirjoituspäiväksi 7.8., joka sinetöi sen, että hän saa pelata ainakin yhden koko kauden höntsää, pitkän kesäloman ja perheen ei tarvitse muuttaa mihinkään.
 
Viestejä
565
Hyvä puoli että jää aikaa valmistautua Eurobasketiin joka varmasti oli myös maajoukkueen toiveena että Lauri pysyy Utahissa ja on siten mukana susi-allstars leirityksessä.
 
Viestejä
163
Hei, nyt edes hiukan realismia kehiin. Siinäkin epätodennäköisessä tilanteessa, että Markkanen pelaa sopparinsa loppuun Utahissa, mies ei tule sopimuskaudellaan Jazzin paidassa haistamaan edes playoffeja.

Sanon saman kuin kesällä: Jos Lauria ei kaupata 2-3 kauden sisällä, joko pelimerkit on siirretty keskelle pöytää ja joukkueeseen hankittu noin suurinpiirtein All NBA tason kaveri tai sitten nuorista noussut tyyppejä odottamattonan kovalle tasolle. Ei ne Lauria viittä vuotta raahaa mukana vain paitamyynnin takia. Pudotuspelit tai treidi tulee 2-3 kauden sisällä.
 
Viestejä
454
Mitään positiivisia odotuksia Jazzin alkavan kauden suhteen ei ole. Ainoaksi kiinnostavaksi asiaksi jää näillä näkymin seurata sitä, miten Markkanen onnistuu ylläpitämään omia statsejaan, koska tämä asia vaikuttaa niin suoraan uran jatkoon, missä se sitten ikinä jatkuukin. Lauri on ihme kaveri, mutta sillä voi olla aika kova tekeminen siinä, että omat tehot eivät merkittävästi romahda. Sen verran toksinen miljöö – nimenomaan Laurin tapaiselle pelaajalle – on se alkavan kauden joukkue, jonka Ainge oman kalliin tähtipelaajansa ympärille on rakentanut. Tätä absurdia höpinää 'joukkueen rakentamisesta Markkasen ympärille' on tässä viimeisen puolentoista vuoden saanut aikana aika paljon kuulla.

En tiedä, onko Jazzfanz.comiin silloin kirjoittava 'Jazznik' myös joku tämän palstan aktiiveista. Jazznik oli joka tapauksessa ynnäillyt yhteen erilaisten parivaljakkojen tehoja viime kaudella: Quote'

Just to throw in some numbers. Here are the 2-player lineups with Lauri by net ratings from the nba.com.

Lauri-Olynyk +6.5
Lauri-Dunn +6.1
Lauri-Fontecchio +4.6

Lauri-THT +2.2
Lauri-Agbaji +1.4
Lauri-Clarkson +1.0

Lauri-George -0.4
Lauri-Sexton -0.6
Lauri-Kessler -0.7
Lauri-Collins -3.2
Lauri-Hendricks -5.9


... erilaisista tilastoista voi totta kai uuttaa uusia tilastoja ihan jokaisen makuun. Mutta numerot edellä vastaavat kyllä ihmeen hyvin sitä, mitä itse näin viime kaudella Utahin peleissä. Ei tässä enää kannata itkeä Mike Conleyn perään, joka ensimmäisenä sai Markkasen potentiaalin esiin. Mutta nyt Dunnin lähdön myötä Jazzista lähti viimeinenkin pelaaja jonka kanssa Markkanen yleensä kentällä loisti ja Utahin peli tuotti positiivista tulosta. Ja jäljellä ovat juuri ne pelaajat, joilta palloa ei saa ajoissa saa tai joiden kanssa homma ei jostain muusta syystä toimi. Minkä lisäksi joukkueeseen lisättiin vielä kolme uutta tärkeänä pidetty kehityskohdetta. Tää on vaan väärä jengi.

Eli... kovasti tsemppiä Laurille! Kun vuosipalkka jaetaan tehdyillä pisteillä, niille voikin ensi kaudella tulla aika rapsakka hinta. Voisko se taas olla joku NBA:n uus ennätys? Ainakin se olisi tapa varmistaa, ettei seuraavaan viiteen vuoteen missään tapauksessa joudu pois Utahista. Ei kukaan halua riveihinsä maksimipalkkaista pelaajaa, jonka tehot koko ajan putoavat. Tarkemmat syyt siihen eivät muita joukkueita kiinnosta.
 
Viestejä
16
"Eli... kovasti tsemppiä Laurille! Kun vuosipalkka jaetaan tehdyillä pisteillä, niille voikin ensi kaudella tulla aika rapsakka hinta. Voisko se taas olla joku NBA:n uus ennätys?" Ei tule. Ben Simmons on kuitenkin edelleen parketeilla.

Laurille hyvä tavoite tulevalle kaudelle on pääsy 50/40/90-klubiin ja pysyä +22pts ja +8reb pelaajana. Jazz ei tule menestymään kummoisesti, mutta voi olla parempi kuin moni odottaa tai toivoo.
 
Viestejä
22
Eli... kovasti tsemppiä Laurille! Kun vuosipalkka jaetaan tehdyillä pisteillä, niille voikin ensi kaudella tulla aika rapsakka hinta. Voisko se taas olla joku NBA:n uus ennätys? Ainakin se olisi tapa varmistaa, ettei seuraavaan viiteen vuoteen missään tapauksessa joudu pois Utahista. Ei kukaan halua riveihinsä maksimipalkkaista pelaajaa, jonka tehot koko ajan putoavat. Tarkemmat syyt siihen eivät muita joukkueita kiinnosta.
Uskoisin, että NBA joukkueiden taustoista löytyy henkilöitä, jotka kykenee arvioimaan pelaajia ottaen muun kontekstin huomioon, eli vaikka joukkueen missä pelaa ja kanssa pelaajat. Varsinkin, jos pelaaja on suhteellisen hyvin jo tunnettu. Toki voin olla myös väärässä.
 
Viestejä
2 586
Eli... kovasti tsemppiä Laurille! Kun vuosipalkka jaetaan tehdyillä pisteillä, niille voikin ensi kaudella tulla aika rapsakka hinta. Voisko se taas olla joku NBA:n uus ennätys? Ainakin se olisi tapa varmistaa, ettei seuraavaan viiteen vuoteen missään tapauksessa joudu pois Utahista. Ei kukaan halua riveihinsä maksimipalkkaista pelaajaa, jonka tehot koko ajan putoavat. Tarkemmat syyt siihen eivät muita joukkueita kiinnosta.
Tehot koko ajan putoavat? Eikö niiden pitäisi ensin pudota? Viime kausihan oli isossa kuvassa ~identtinen edeltävän kanssa. Kun olisi loppukaudesta vähän useamman pelin pelannut ja hurjastellut niissä merkityksettömissä otteluissa samoja tehoja kuin edeltävänä kautena, olisi pistekeskiarvokin ollut koko lailla sama.

En nyt myöskään ihan hiffaa miten koko joukkueen plusmiinusta mittaava tilasto kertoo Markkasen henkilökohtaisten tilastojen ja pelin tulevaisuudesta mitään.

Rookiet ovat lähtökohtaisesti pakkipäässä surkeita, ja niin olivat viime kaudellakin, varsinkin George. Nyt on tietysti junnuja vielä enemmän, enkä nyt odota esim. Georgen siinä päässä kenttää olevan mitenkään merkittävästi parempi.

Joten turpaan tulee Jatsille, ja todennäköisesti välillä aika lujaakin. Mutta miksi sen pitäisi vaikuttaa Markkasen hyökkäyspään tehoihin mitenkään?

Se että Markkasen hyökkäyspään tehot olisivat siitä kiinni, että pitää olla pelintekijänä... Kris Dunn... niin aikamoisena kuplana silloin taidetaan miestä pitää.
 
Viestejä
16
Dunn on aivan hyvä pelaaja puolustavassa roolissa, mutta ei hän mikään hyökkäyksen kapelimestari ole. Markkanen hyötyy paljon hyvästä takamiehestä ja paljon tehot ovat kiinni siitä, että omat osaavat syöttää hänelle. Markkanen ei ole hyvä luomaan itselleen heittopaikkoja, hänen heikkoutensa on yks vs yks pelaaminen jos ei saa palloa liikkeeseen. Lauri erittäin hyvä viimeistelemään ja vaikea häirittävä. NBAssa ei ole montaa pelaajaa jotka pystyvät häiritsemään Laurin heittoa ja ottamaan ajon samalla pois, pienenkin edun Lauri saa hyödynnettyä aivan liiga eliittien tasolla.
 
Viestejä
454
Joten turpaan tulee Jatsille, ja todennäköisesti välillä aika lujaakin. Mutta miksi sen pitäisi vaikuttaa Markkasen hyökkäyspään tehoihin mitenkään?

Huh. On hienoa kuulla, että olin turhaan huolissani!

Kris Dunnista viis, todella, tärkeintä on tietenkin se, että Markkasella on Utahissa viimeinkin ympärillään juuri sellainen joukkue, joka auttaa Markkasta laittamaan peliin omaan parhaansa osaamisensa – jota esimerkiksi MiikaKautto edellä ansiokkaasti kuvasi.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös