Kyllä se on Lauri-fanipojat kuulkaa nyt niin, että Markkasen päivät Utahin ykkösoptiona (tai edes kakkosena) ovat tukevasti takanapäin. Vaikka miten haluttiin toivoa, että mies olisi jotenkin taianomaisesti eurokisojen inspiroimana muuttanut passiivista perusluonnettaan, ei se taida oikeassa elämässä ihan niin helppoa olla. Tämä alkukausi oli sittenkin taas yksi FebruLauri-pätkä, joka meni ohi.
Tämä oli jo kolmas peli peräkkäin rumasti miinuksella. Optimistisimmankin Lauri-erikoisjoukkojen kommandon lienee pakko todeta, että juuri nyt ei kovin hyvin mene. Ollaan siinä pisteessä, että Markkanen syöttelee korin alta kulmaan Vanderbiltille, joka on muutamasta tämän kauden tuurikoristaan huolimatta umpisurkea heittäjä. Ja kyllähän Lauri sen tietää - kyse lienee enemmänkin siitä, että PJ Tuckerin kaltainen superfyysinen jässikkä saa Markkasen aivan tolaltaan jatkuvalla tönimisellä ja rouhimisellaan, ja silloin on helpompi antaa pallo pois kuin näyttää tyhmältä jäädessään post-liikkeissä jumiin päätä lyhyempää kaveria vastaan. Ei Lauri ole koskaan osannut pelata tuollaista painin sekaista koripalloa.
Tämä on se resepti jolla Markkasen (ja monen muunkin vastaavan tyyppisen pelaajan) pystyy ottamaan pois pelistä: get physical. Ei Lauri kontaktia "pelkää", mutta kun on taito- ja rytmipelaaja, tuo rouhiminen vaan vie niin paljon energiaa ettei sitä enää jää sinne korispuolelle käytettäväksi. Sitten alkavat kolmoset lennellä heloiksi ja syötöt näyttävät 50% liian hiljaisilta ja veltoilta.
Mutta joo. Nyt jo on nähtävissä, että joukkuekaverit ovat menettämässä luottamusta Markkaseen, eikä palloa tule enää edes Conleyltä entiseen malliin. Puheet All Star -pelistä voidaan unohtaa.
www.nba.com
