Vs: LIVE otteluseurantaketju + tulosveikkaukset
Ehdottomasti ykkösdivarin kärkikamppailun arvoinen matsi tänään Jyväskylässä. Yleisö oli etenkin vikalla neljänneksellä hyvin messissä, ja pieni vorssalaisjoukko toi lisäväriä mukavilla kommenteillaan. Hienoja suorituksia nähtiin molemmissa päissä, ja mieleen jäivät mm. Robinsonin putback-donkki, Ikävalkon buzzerbeater kolme metriä puolen kentän takaa avauserän loppuun ja McCullochin älytön and1-slam puolinopeasta. Lopputulos oli vielä viimeisellä minuutilla täysin auki: Kotijoukkueen pisteen johtoasemassa ensin Ikävalko missasi vaparinsa, minkä jälkeen Anttolainen sai hyökkäysajan loppuessa hypytettyä puolustajansa ilmaan, mutta siitä aiheutetun kontaktin suomat bonusheitot lipsahtivat ohi. Forssa kuittaa, ja Kaunomäki pistää toisessa päässä lopulta kovan kolmosen sisään. BCJ ottaa aikalisän ja piirtää näppärän kuvion, jonka seurauksena Robinson pelataan vapaaksi alley-oopiin, mutta Anttolaisen (?) syöttö sivurajalta lipsahtaa pitkäksi ja lentää suoraan yli rajan. Kotijoukkue rikkoo Rannulaa, joka naulaa vaparinsa ja laittaa pelin pakettiin.
McCulloch oli pelin alussa pitelemätön ja yksinkertaisesti murjoi palloa pituudellaan säkkiin. Tämän jälkeen BCJ sai tuplauksen toimimaan paremmin, ja kanukki nousi suurempaan rooliin hyökkäyspäässä vasta ratkaisuneljänneksellä, jolla mies pisti kovia heittoja sisään vähän kauempaakin. Rannula pelasi erittäin iloisesti ja heitti yllättävän hyvin. Bracella ei kaukoheitto pudonnut yhtään, mutta oli korin lähellä erittäin tehokas. Ottelun ratkaisija oli ehdottamasti lähes koko matsin pimennossa ollut Olli Kaunomäki, joka käytti BCJ:n puolustuksen nukahdukset kylmästi hyväkseen, ja nakutti loppuhetkillä kolme kolmosta itsevarmasti sisään.
Jyväskylän ykkösmies oli muutamasta liian hätäisestä ratkaisusta huolimatta jälleen kerran Robinson. Mies kuitenkin väsähti ottelun tiimellyksessä melko pahasti, mikä näkyi parissa epäonnistuneessa yrityksessä pelin ratkaisuvaiheessa. Muuten tasaisesta joukkueesta parhaimpia olivat Ojanen, Siimes, välillä väläytellyt Nissinen ja pelinrakentelussa onnistunut Naukkarinen. Forssa pelasi suurimman osan pelistä onnistuneesti paikkaa, joka pakotti jyväskyläläiset siirtelemään palloa välillä liiankin paljon pelkästään kaaren takana.
Kokonaisuudessaan hyvä peli molemmilta, ja loppulukemat olisivat ihan yhtä hyvin voineet olla toisinkinpäin. Fokopo on todella vaarallinen joukkue ja hienoinen ennakkosuosikki playoffseja ajatellen, kun Foreman ja Moleniuskin palaavat joukkueeseen. BC Jyväskylä on kuitenkin tasavertainen vastustaja kunhan saa aggressiivisen puolustuksensa toimimaan koko ottelun ajan ja onnistuu paremmin heitonvalinnoissaan.