MOBvilko sanoi:Live jääty tossa Forssan pelissä 70-74, mitä siellä mahtaa tapahtua?
Näyttää taas pahasti siltä, että FoKoPon jenkit sukeltaa, kun tärkeimmät pelit alkavat. Robinson onkin räpeltänyt jo pitkin kevättä ja nyt näyttää liittyvän mukaan myös Coleman.zack sanoi:Crayton ulos. Vaikka kesken pudotuspelien. Päätän raporttini Feeniksistä tähän.
Layup sanoi:Kuinka montaa Turjaa tarvitaan tekemään piste Honkaa vastaan? ;D
3 ei vielä riitä.
Jussilla ihan hyviä väläytyksiä ja toi kyllä Lapuan kotimaiseen tiimiin lisätehoa. Tuossa Hongan topikissa jo mainitsinkin, että Hongan laajempi rotaatio taisi olla yksi syy Lapuan lopun uupumiseen. Tiukka matsi aina neljännen erän alkuun asti, vaikka Honka koko ajan pienessä johdossa olikin. Kyllä peli oli tiukka, sitä todistanee Syrjäsen tekukin.Mr.Snake sanoi:Ei 22 menetyksellä voittoa välttämättä ansaitsekkaan.
Hongalla ilmeisesti rautaakin kovempi puolustus.
Kertokoot paikallaolijat mitä siellä tapahtui. Plussaa ainoastaan, että liven mukaan Lapualle ei vihellelty tekuja.
Vielä kuitenkin yksi mahdollisuus jatkaa sarjaa Lapualle. Vaikeaa, vaikeaa. Tämä olisi pitänyt hoitaa.
edit. Plussaa vielä siitä, että Jenkki Turja pelasi ilmeisesti kohtuullisen vahvan pelin tilanteeseen nähden.
Turnover sanoi:Kyllä peli oli tiukka, sitä todistanee Syrjäsen tekukin.
Honka voisi heittää vaparit kaaren takaa: kolmoset 43%, vaparit 38%. ???Mr.Snake sanoi:Kovaa vääntöä Tapiolassa ilmeisesti. Honka jo repäisi, mutta Lapua kiri aikalailla kiinni.
Kummallakaan ei prosentit oikein päätä huimaa, mutta aika ruma tuo Hongan vapaaheittoprosentti...
Alleyoop sanoi:Millä oikeudella Jenkkiturja pelaa?
Eikös siirtynyt siirtoajan päättymisen jälkeen Lapualle! Eikä ollut Lapuan kokoonpanossa tällä kaudella?
Taitaa pelata velipojan lisenssillä!
Saisikos tähän valaistusta kpcomin asiantuntijoilta!