Vs: Maailman Paras
Jeremy Linin tapauksessahan ei ole sinänsä mitään ihmeellistä. Ainoastaan tarina miehen nousun taustalla on syy sille, että asia on paisunut näin suureksi. Jokainen asiantuntija tietää, että D'Antonin tai kenen tahansa muun systeemissä, jossa peli pyörii pointin ympärillä, kykeneväisen pelintekijän statsit ovat kovaa luokkaa. Joku Shumpert tai Douglas eivät tietenkään tällaisessakaan systeemissä pysty kukoistamaan, koska eivät ole puhtaita pelintekijöitä millään mittarilla. Linillä nämä ominaisuudet löytyvät ja silloin jälki on tällaista. Muutenkin koripallossa unohdetaan aivan liian usein, että pelisysteemi tekee useimmiten pelaajan, eivät hänen absoluuttiset taitonsa. Jos vain pelaajan vahvuudet ja joukkueen pelikirja kohtaavat, on tuloksena "breakout season" ja iso tilipussi. Muilta pelipaikoilta esimerkin voi heittää vaikkapa viime kauden Golden Statesta ja Dorell Wrightista.
Pointtipuolelta otetaan ensin muutama esimerkki D'Antonin systeemin ulkopuolelta ihan vaan teesin vahvistamiseksi.
Case 1: Darren Collison
Collison aloitti kaudella 2009-2010 rookiena 37 peliä loukkaantuneen Chris Paulin tilalla CP3:n ympärille rakennetussa pointtivetoisessa systeemissä. Keskiarvot näistä peleistä: 18,8PPG, 9,1APG. Collison vaihtoi tämän kauden jälkeen Indiana Pacersin ykköspelintekijäksi ja on ollut enintään keskinkertainen kaikilla mittareilla mitattuna. 11 pojoa ja 3 syöttöä pelisysteemissä, jossa pointin tehtävä on dumpata palloa sisään Hibbertille tai Westillä sekä katsella Danny Grangeria vetämässä isolaatiota.
Case 2: Devin Harris
En jaksa edes kaivaa tilastoja, mutta tämä kaveri teki isoja tehoja New Jerseyssä Jason Kiddin jälkeläisenä ennen treidiä Utahiin. Ok, loukkaantumiset ovat varmaan tehneet oman osansa, mutta silti Utahissa pointin pitää olla poikkeuksellisen hyvä pelaaja pärjätäkseen. Jos joukkueen kulmakivet ovat Millsap ja Big Al, ei pointti kukoista ilman erityistä taitotyökalupakkia, jota Harrisilla ei ole yksiulotteisena pelaajana.
Ja sitten D'Antonin offenseen:
Case 3: Steve Nash
Mies, jonka ympärille tämä systeemi rakennettiin. Dallasissa parhaalla kaudella 18 pojoa ja 8 syöttöä. Phoenixissa parhaalla kaudella 19 pojoa ja 12 syöttöä. Ja ei, Steve Nash ei enää kehittynyt pelaajana tuossa vaiheessa. Systeemi vain rakennettiin hänen vahvuuksiensa ympärille ja loppu oli historiaa.
Case 4: Chris Duhon
Ei niin selvä tapaus, koska oli oikeasti todella huono pelaaja parhaimmillaankin. Linillä on pikkusormessaan enemmän talenttia kuin tällä plösöllä. Teki silti D'Antonin hyökkäyksessä todella paskalla jengillä avauksen pelaajana uransa parhaat tehot ja kirkkaasti, 11 pistettä ja yli 7 syöttöä.
Case 5: Raymond Felton
Raymondin tilanne on mennyt traagisen surulliseksi Portlandissa, johon hänet ostettiin sateentekijäksi. Ikävä kyllä Ray on ollut aina pelkkä laiska läski, joka sai epäreilua boostia pönttöön menossa olleelle uralleen D'Antonin systeemistä. Jo Denverissä hän hyytyi pahasti, tällä kaudella tason putoaminen on tilastollisesti katsottuna ollut eeppisellä tasolla suuresta vastuusta huolimatta. Parhaalla kaudella Charlottessa mies teki joukkueen ykköskoirana 14,4 pistettä ja 7,4 syöttöä per peli. Knicksissä miehen tilastot turposivat samalla peliajalla naurettaviin 17/9 tehoihin. Pay day!
Nautitaan siis Jeremy Linin tarinasta, mutta ei jeesustella pelillisillä asioilla. Mike D tekee sen liian helpoksi kenelle tahansa klassisen koulutuksen saaneelle pelintekijälle.