Ja lopputulema 201–54. Jotenkin mulle olisi riittänyt urheilun alasajona (pilkkaamisena) Antti Tuisku, 40 v, hiihdon SM-kisoissa, mutta tämäkin vielä.
Vähän samat, tai ehkä kaksijakoiset mietteet. Siis ei Lahden vastuulla ole numeroita kaunistella, mutta en tiedä onko sekään nyt järkevää oululaisten kustannuksella hakea kaikkia mahdollisia ennätyksiä. Jenkit siis pelasivat ~puoli tuntia ja takoivat molemmat 50+, kun taas penkkipelaajat saivat vartin peliaikaa.Mielestäni vähä jopa mautonta toimintaa Lahdelta, kun lähtökohdat ottaa kuitenki huomioon… Noo ei tämä mikään lasten sarja olekaan ja saapahan Palotie nukuttua ensi yönä hieman paremmin, kun koriero ei enää päätä vaivaa
Mä taas ajattelen just päin vastoin. Jos olisin itse kökköjoukkueessa ja näkisin että vastustaja vaan leikkii eikä edes yritä ja silti häviäisin sata pinnaa niin se vasta ärsyttäisikin. Ja laittoihan Laba jo ekalla jaksolla omia poppariosaston miehiä kehiin. Eikä se ole Lahden vika että vastustaja oli tommonen.Mielestäni vähä jopa mautonta toimintaa Lahdelta, kun lähtökohdat ottaa kuitenki huomioon… Noo ei tämä mikään lasten sarja olekaan ja saapahan Palotie nukuttua ensi yönä hieman paremmin, kun koriero ei enää päätä vaivaa
Onko ollut aiemmin myös tämmöinen tempaus, vai nyt sit keksitty, kun oli oletettavissa tehdä isot pisteet?Tänään jokainen Laban tehty piste tuotti 10e hyväntekeväisyyteen payback Lahti rylle, joka tukee Lahtelaisten vähävaraisten nuorten harrastuksia. Eli 2010 e !!!
Hieno juttu!
Kenen puolesta noloa? Ei ainakaan meiänIhan vitun noloa, kaiken kukkuraksi ”koutsi” fiilistelee lopputulosta twitterissä
Vähän samat, tai ehkä kaksijakoiset mietteet. Siis ei Lahden vastuulla ole numeroita kaunistella, mutta en tiedä onko sekään nyt järkevää oululaisten kustannuksella hakea kaikkia mahdollisia ennätyksiä. Jenkit siis pelasivat ~puoli tuntia ja takoivat molemmat 50+, kun taas penkkipelaajat saivat vartin peliaikaa.
Ja sitten n. välittömästi ottelun päätyttyä twiittailemaan ennätyksistä, niin kyllä siinä tuoksahtaa, että maksimaalinen turpasauna ja ennätyskirjojen uusiksikirjoitus on haluttu saavuttaa.
No kos näin käynyt että valmentaja hekumoi voittoa niin onhan se hemmetin noloaKenen puolesta noloa? Ei ainakaan meiän
Oulun NMKY:n kauden 2025-26 1A-sarjapaikkaa?KETÄ PALVELEE.
Äsken katselin, että viidellä voitolla on viime vuosina 1A:ssa säilytty, ottelumäärät ilmeisesti tänäkin vuonna samat? Huima nousee kolmella jenkillään varmasti Oulun ohi, mutta onhan siellä kolme kolmen voiton joukkuetta takana ja kaikilla näillä vain yksi voitto viidestä edellisestä matsista. Mahtaisiko jokainen vielä ohittaa Oulun?Loppusarjahan näyttää siltä, että Oulu sieltä hännänhuipuksi valahtaa vielä. Toki, jos raapisi jollain ihmeellä yhdenkin voiton, niin sitten menisi jo mielenkiintoiseksi.