Haades sanoi:Hyvänä verrokkina on Nokian kevätkauden avaus 4.1., vastassa taas Ynni ja nyt vieraissa. Ilmeisesti ottelussa tapahtuu Vanttajan come back, mikäli perun taannoinen viesti pitää kutinsa.
Haades sanoi:Paitsi että Vanttaja .
Herkku sanoi:Kauden viihdyttävin ja myös tasokkain kotipeli tänään Nokialla! Hirvikosken kolkit jäätävä, Threat on oikeesti pelimies divariin, Skamo takuuvarma ja Jefticin pärjäämistä ei tarvii enää jännätä. Eskolalla ja Tuomisella pientä nahinaa ja ensinmainittu kai todella kuumana, mutta jäi sitten lopulta aika vähiin kun Eskola jäähtyi penkillä aikansa.
Alkaa kuulostaa korvienväliprobleemalta. Mitä enemmän itseluottamus on karkuteillä, sen vaikeampi yhtälö.Jumppahuiti sanoi:Kyllä Bailey ilmeisesti ihan kunnossa oli eikä varmaan säästelty huomiseen matsiinkaan tarkoituksella. Baileylla poltteli tänään pallo käsissä oikein urakalla ja ei oikein mikään onnistunut ja epäonnistuminen tuntui ruokkivan epäonnistumista. Liekö vähän yliyrittämistä kun pääsee peliinkin vasta penkkimiehenä. Toivottavasti huomenna onnistuu paremmin.
MattHeldman sanoi:Mitä Baileylle tapahtui? Luulin ensin tulosseurannasta katsellessani, että loukkasi itsensä, mutta ilmeisesti pienet minuutit johtuivat vain peliesityksistä.
Haades sanoi:Nyt kun vastassa oli näitä ynnä muut jengejä (etenkin kun Jallow oli poissa), niin Baileyltä ihan erinäköinen peli. Mutta kantaako tämän iltainen hedelmää? Ja komppaan kyllä Mattia, ettei Bailey sovi tämän kauden rosteriin, etenkään nähdyn kaltaisilla esityksillä.
Vai oli Bojang JKS:n penkillä? Jos on joukkueeseen liittymässä, niin parasta ennen -päiväys oli jo aikaa sitten, eikä taida olla enää B-divarikamaakaan sen puoleen. Toisaalta jos Jallow on poissa useamminkin, niin ei varmasti ole mikään kallis kaveri ja kun tuota korinaluskalustoa ei joukkueella ole oikeastaan, joten katsotaan onko tämän takana jotakin.
MattHeldman sanoi:Tarmolla neljän ottelun tappioputki ja Nokialla EMT tyytyi tekemään facepalmeja joukkueen epäonnistumisten jälkeen. Saapa nähdä, muuttaako McEachinin korvaaja suunnan vai suunnataanko katseet penkin päähän.
Haades sanoi:Vai että facepalmeilla sitä joukkuehenkeä kasvatetaan? Sillä viisiin, way to go. EMT:n mahdollisiin fuduihin en kyllä usko ainakaan Tarmon peräsimestä kesken kauden, sen verran paljon yhteistä historiaa takana. Mutta mistäpä minä sen loppupeleissä tietäisin?