Vs: Miesten divarin voittaja 2014-15 - Äänestys ja keskustelu
Huhhuhh!! Olipahan matsi!! Katsomossa käytiin pelin aikana kaikki tunteet läpi mitä ihmisellä vaan on!!
Ottelun alku oli Korihaiden osalta vaikeaa. Jos sarja-avauksessa Vidin valitteli Korihaiden yllättäneen liigatason tilannekovuudella, niin nyt se oli Nokia, joka tuli alusta asti kovaa yllättäen hailauman housut kintuissa. Alun shokin jälkeen Nokia ei kuitenkaan pystynyt tappamaan peliä vaan ero jäi pyörimään 10 pinnan tuntumaan.
Ensimmäisellä puoliskolla Nokialta onnistui kaikki. Hyökkäys rullasi ja p&r pelit halkoivat kerta toisensa jälkeen haipuolustuksen ja alta nosteltiin ilmaisia pisteitä. Vaikeat, käsi naamalla, heitotkin upposivat hurmoksen keskellä hyökkäysajan viime sekunneilla, mutta hyvällä joukkueella käy myös hyvä tuurikin. Nokian ekalta puoliskolta jäi erityisesti mieleen Skamo, joka hassutteli vuoron perään Herberttiä ja Moorea. Korihaiden ainoa onnistuja tässä vaiheessa oli ilman muuta Coleman. Kun Nokian puolustus oli kuin muuri, joka tappoi jokisen settipelin piti Coleman 1vs.1 pelillään eron kiinni otettavissa rajoissa. Nokialta ei epäonnen sotureita löytynyt, kaikki pelasivat tosi hyvin. Korihailta pahiten petti Moore, joka oli Skamon narussa molemmissa päissä kenttää.
Toinen puolisko alkoi tasatahtia molempien hyökätessä hyvin, Korihaidenkin vihdoin löytäessä lääkkeet Nokian kovaan puolustukseen. Erän loppupuolella ote pelistä alkoi pikkuhiljaa siirtymään kotijoukkueelle Korihaiden löytäessä ryhtiä myös puolustuspäähän, saaden etenkin Threatin ja Jefticin p&r:n kuriin. Tässä vaiheessa katsomossakin alkoi heräilemään orastavaa toiveikkuutta ja meteli alkoi nousemaan.
4. jakso olikin sitten semmoista ilotulista kotijoukkueelta, että oksat pois. Henkisesti erittäin vahva porukka, joka imi lisää energiaa villisti kannustaneesta, lähes tuhatpäisestä, kotiyleisöstä. Samaan aikaan, pelin ollessa vielä täysin avoin, alkoi Nokialaisten päät kallistumaan liian helposti ja luovuttamisen ilmapiiri alkoi vierailijoiden otteista paistaa. Tähän sortuivat pahiten ehkäpä Threatt sekä ekalla puoliskolla vastustajaa pilkkanaan pitänyt Skamo. Jos avauspuolikaalla Nokia pelasi Korihaiden setit ulos, niin nyt Korihait ei antanut tippakaan siimaa puolustuksessa ja hyökkäys hyökkäyksen jälkeen Nokian pelaajat työnsivät epätoivoisesti palloa Threattin käsiin hyökkäysajan viime sekunneilla. Epäonnistumiset ruokkivat epäonnistumisia ja päät painuivat entisestään. Korihailta ylitse muiden 4. jaksolla olivat Coleman, Jalonen ja, without question, Malinen. Ihme mies tämä Malinen, ensin kolmoset 0/6 ja sitten 5/6 kun peliä ratkottiin!!
Kotijoukkue tuntui tulevan vähän löysästi peliin ja Nokia pääsi heti karkumatkalle. Katsomossa mietittiinkin miten joukkue pystyy tällaisen tappioaseman käsittelemään, kun ei sitä tällä kaudella ole vielä joutunut kohtaamaan. No, hyvin käsitteli!! Joukkuehengen merkitystä ei varmaan voi liikaa korostaa, että pystytään näitä matseja kääntämään voitoksi. Tämä peli kävi myös hyvästä oppitunnista omasta kuolevaisuudesta. Tämän tason vastustajia vastaan ei voi pelata puolivaloilla, vaan alusta asti on oltava hereillä ja valmiina pelaamaan.
Pohitullissa ei tällaista meininkiä ole nähty sitten kauden 10-11!! Päivän statementin jälkeen kevään playoffseja odotellen!