Koripallo.com

Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Viestejä
141
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Pyynikin Toivoton sanoi:
Eiköhän tässä kuitenkin käy niin, että Koponen tekee "Möttölät" eli putoaa suurista odotuksista huolimatta kauas toiselle kierrokselle. Workoutit ovat sujuneet hyvin ja hypeä sekä kehuja on riittänyt, mutta itse draftissä NBA-jengit muuttuvat kuin taikaiskusta aina konservatiivisiksi, ja Koposen tapaisia riskejä ei lopulta kuitenkaan uskalleta ottaa. En ole ihan varma oliko tuo uskomaton medianäkyvyyden nousu parina viime viikkona hyvä juttu - vastareaktio kun yleensä tulee vääjäämättä, ja nyt se osunee juuri draft-päivälle.

Sinänsä mielenkiintoinen näkemys asiasta. Nykyajan trendihän on ollut että GM:t etsivät ja varaavat sen "suuren hiomattoman timantin" jota kukaan muu ei ole löytänyt, varsinkin myöhäisillä varausvuoroilla. Viime kaudella Seattle otti suuren riskin ja otti Saer Senen kymppinä. Sene oli täysin samanlaisessa asemassa kuin Koponen on nyt, Hoop Summit toi hänet amerikkalaisten tietoisuuteen ja sitä kautta aina draftiin ja work-outeille ja lotteryyn saakka.

Eli olen erimieltä: draftissa varataan ketä vaan halutaan. Vai voisitko kutsua Yaroslav Korolevin jne... (Bynum, Milicic, Webster...) varaamista "konservatiiviseksi" taikka "riskittömäksi". Jopa Amare Stoudamiren valitsemista pidettiin hulluutena... ja silti Phoenix teki sen.
 
Viestejä
516
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Petteri on just se riskitön vaihtoehto. On tasapainoinen pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa tervepäiseksi kasvanut lupaus joka tekee mitä valmentaja haluaa ja osaa pelata (ei olisi muuten edes harkinnassa mukana). Nämä jenkkien superlupaukset on kyllä potentiaalisia pelitaidoiltaan mutta samalla on iso riski että koheltavat kybällä kentän ulkopuolella tai riitelevät jokaisen henkilön kanssa joka samaan huoneeseen astuu.
 
Viestejä
308
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Maanantaivalmentaja sanoi:

Samaa mieltä. Koponen on nykypointiksi isohko ja ennen kaikkea tervepäinen. Lisäksi draftissa suositaan aina hieman valkoisia. Uskon ja toivon Petskun tekevän historiaa ja menevän ykköskierroksella 8)
 
Viestejä
1 335
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Laitetaan tänne kun parempaakaan topikkia ei heti löytynyt eli huomenna ja lauantaina Nike Hoop Summitista ottelukooste Urheilukanavalla:

http://www.koris.net/1/artikkeliarkisto/?num=151310
 
Viestejä
1 434
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Maanantaivalmentaja sanoi:
Petteri on just se riskitön vaihtoehto. On tasapainoinen pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa tervepäiseksi kasvanut lupaus joka tekee mitä valmentaja haluaa ja osaa pelata

Niin niin, mutta pitää muistaa että draftissa GM:ien päätöksiin vaikuttavat pelaajan ominaisuuksien lisäksi mm. kalliita kausilippuja ostavien fanien epärationaalisetkin odotukset sekä oman urakehityksen vaaliminen. Tuntemattomia isoja miehiä on ollut helppo varailla ekallakin kierroksella "projekteiksi", koska kukaan ei kuitenkaan odota heiltä mitään tuloksia ensimmäiseen pariin vuoteen - eli GM:n ei tarvitse pelätä, että uloste lentää omalla kohdalla tuulettimeen ihan heti. Ja yli parin vuoden päähän harva valmentaja/GM uskaltaa nykyään edes ajatella.

Tuntematonkin iso raakile on aina houkuttava varaus ja helpompi perustella fanijoukoille, koska "you can't teach size". Vaikka pelaajasta ei koskaan tulisikaan mitään kummempaa, on ainakin katsottu kortit ja tehty ns. looginen valinta. Koposen tapaisten pelaajien taas pitäisi ekalle kierrokselle noustakseen olla "varmoja tapauksia", ja sellaista statusta ei viime aikojen hypetyksestä huolimatta saa Koposen tunnettuudella.

Jos harrastaisin uhkapelejä, voisin tällä hetkellä laittaa suht suurenkin summan likoon sen puolesta että Koposta ei ekalla kierroksella nähdä.
 
Viestejä
516
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Pyynikin Toivoton sanoi:
Tuntemattomia isoja miehiä on ollut helppo varailla ekallakin kierroksella "projekteiksi", koska kukaan ei kuitenkaan odota heiltä mitään tuloksia ensimmäiseen pariin vuoteen

Toista se on tuntemattomilla valkoihoisilla koulupojilla jotka tulevat paikasta nimeltä Finland (joka mitä ilmeisemmin ei ole joku USA:n osavaltio) ja joilta kaikki odottavat heti superstaran suorituksia.
 
Viestejä
1 434
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Maanantaivalmentaja sanoi:
Toista se on tuntemattomilla valkoihoisilla koulupojilla jotka tulevat paikasta nimeltä Finland (joka mitä ilmeisemmin ei ole joku USA:n osavaltio) ja joilta kaikki odottavat heti superstaran suorituksia.

Vastaa rehellisesti, yrittäen omaksua NBA-joukkueen (tyypillisesti) epävarman GM:n näkökulmaa: onko Koposella niin suuri potentiaali liigassa, että hänelle kannattaa ekalla kierroksella ojentaa varma isorahainen sopimus ja jäädä pariksi vuodeksi odottamaan mahdollista kukkaan puhkeamista?

Minun mielestäni ei ole. Koposesta voi parhaimmillaan tulla "ihan ok" NBA-peluri, ja jos pituutta on alle kaksi metriä eikä ihmeempiä näyttöjä vuosien ajalta amerikkalaisen yleisön silmien alla, sellaisten kavereiden nimiä ei ole juuri ekalla kierroksella huudeltu.
 
Viestejä
516
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Pyynikin Toivoton sanoi:
Vastaa rehellisesti, yrittäen omaksua NBA-joukkueen (tyypillisesti) epävarman GM:n näkökulmaa: onko Koposella niin suuri potentiaali liigassa, että hänelle kannattaa ekalla kierroksella ojentaa varma isorahainen sopimus ja jäädä pariksi vuodeksi odottamaan mahdollista kukkaan puhkeamista?

Asiantuntijapiireissä Petterin potentiaali on tiedetty jo pitkään.
 
Viestejä
1 434
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Maanantaivalmentaja sanoi:
Asiantuntijapiireissä Petterin potentiaali on tiedetty jo pitkään.

En minä ole Koposen potentiaalia kovaksi ammattilaiseksi koskaan ollut kieltämässä, päinvastoin. Mutta "asiantuntijapiirit" eivät loppujen lopuksi päätä keitä varataan NBA:n draftin ekalla kierroksella. Kuten sanoin, asiaan liittyy tekijöitä jotka nyt eivät vain kerta kaikkiaan suosi Koposta.

Epäilemättä moni joukkue on viime viikkoina leikitellyt ajatuksella Koposen ottamisesta ekalla kierroksella, ja mediakin on saanut aina tarpeellista palstantäytettä miehen tarinaa pyöritellessään. Nyt leikit ovat kuitenkin ohi, ja kylmät realiteetit astunevat kuvaan.
 
Viestejä
589
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Pyynikin Toivoton sanoi:
En minä ole Koposen potentiaalia kovaksi ammattilaiseksi koskaan ollut kieltämässä, päinvastoin. Mutta "asiantuntijapiirit" eivät loppujen lopuksi päätä keitä varataan NBA:n draftin ekalla kierroksella. Kuten sanoin, asiaan liittyy tekijöitä jotka nyt eivät vain kerta kaikkiaan suosi Koposta.

Epäilemättä moni joukkue on viime viikkoina leikitellyt ajatuksella Koposen ottamisesta ekalla kierroksella, ja mediakin on saanut aina tarpeellista palstantäytettä miehen tarinaa pyöritellessään. Nyt leikit ovat kuitenkin ohi, ja kylmät realiteetit astunevat kuvaan.
Eiköhän tämä ole aivan tarpeetonta juupas eipäs -väittelyä. Kovin pitkää aikaa ei enää tarvitse odottaa, että nähdään kuka näistä asiantuntijoista sitten oli oikeassa. Ja sitten taas voi spekuloida lisää.
 
Viestejä
429
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

eka kierros. numero 30. Philadelphia 76ers. Petteri Koponen, Guard, Finland

8)
 
Viestejä
2 913
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

mörmelö sanoi:
eka kierros. numero 30. Philadelphia 76ers. Petteri Koponen, Guard, Finland

No niin, Möttölän saavutus on lyöty ja suomalainen varattu 1. kierroksella. Veikkauksista jäätiin 1-2 sijaa, mutta varma sopimus on nyt Petskun taskussa.

Nyt vaan odotellaan, mitä Philadelphia päättää Petskun kanssa tehdä, kyseessä oli heidän kolmas varaus 1. kierroksella, joten todennäköisesti päättivät siksi käyttää sen pelaajaan, joka on papereilla kysymysmerkki. Ensi kaudella pelipaikka tuskin on NBA:ssa, toivottavasti kuitenkin paikka löytyy jostain joukkueesta joka tarjoaa hyvän ympäristön kehittymiselle.
 
Viestejä
4 022
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Pitääkö nyt kaivaa Trail Blazers -lippis jostain kaapista ja pitää sitä Koposen siirron kunniaksi, vaikka se onki helvetin ruma :)
 
Viestejä
1 607
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Lämpimät onnittelut Petterille myös täältä Tapiolasta. Poikkeuksellinen lahjakkuus yhdistyneenä huippu-urheilijan psyykeen oli menestyksen avain. Hattua on syytä nostaa myös Paijolle ja Mikalle määrätoietoisesta 3 - vuotisen projekti Petskun läpiviennistä. Sonja äiti on tukenut poikaansa toki vielä pidemmän aikaa hänen urallaan.

Nyt on Petteri Koponen laajentanut koripallon horisonttinsa aivan uudelle tasolle. Latu on avattu myös muille suomalaisille junioreille ja nuorille, joilla on unelma sekä kyky ja tahto toteuttaa se. Suomen koripallo, erityisesti miesten maajoukkuetoiminta, voi myös hyödyntää Petterin saavutuksen lajin markkinoinnissa maassamme.

Ilon päivä! Täytyy varamaan illalla kumota sen ja loman alkamisen kunniaksi yksi ruskea jaffa. 8)
 
Viestejä
962
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Kukas on/oli Portlandin ykköspointti viime kaudella?
 
Viestejä
2 819
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Jarrett Jack taisi olla ykköspointtina.

Onnittelut Petterille. David Stern ja Naantalin Aurinko ovat työpöydän taustakuvana nyt ainakin hetken :)
 
Viestejä
2 591
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Pet-ter-EE COPE-en-nen hienoa!

Onnittelut Petskulle, tämä on kyllä aivan loistava juttu! Nyt on taas enemmän syytä alkaa seuraamaan NBA:ta vähän tarkemmin. Mukava homma että Koponen vaihdettiin Portlandiin, Rudy Fernandez ja Greg Oden nyt samassa joukkueessa.
 
Viestejä
1 335
Vs: Missä Petteri Koponen pelaa kaudella 2007-08?

Boriz sanoi:
Mukava homma että Koponen vaihdettiin Portlandiin, Rudy Fernandez ja Greg Oden nyt samassa joukkueessa.
Onhan se tietysti mukavaa että pääsee samaan joukkueeseen NBA:n tulevan tähden kanssa, mutta kuusi guardia kokoonpanossa antaa aika paljon vinkkejä siitä että pariin vuoteen ei taida vielä olla Koposen nimellä ja numerolla varustettuja Portlandin pelipaitoja myynnissä... Eurooppa kutsuu.

Olisi varmaan ollut Koposen ilme näkemisen arvoinen, kun draftissa nimen huutaa Philly, jossa Petteri ei edes käynyt work-outilla...
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös