Naisten korisliigakausi on pelattu. Otetaan siis katsaus menneeseen.
Liigakausi oli eittämättä mielenkiintoinen. Viime aikojen menestysjoukkueet olivat tälläkin kaudella vahvoja ja finaalissa kohtasivat taas kerran PeKa ja Catz. Loukkaantumiset antoivat kauteen poikkeuksellisen voimakkaan leiman. Useiden joukkueiden kausi sai merkittävän käänteen yhden tai jopa useamman avainpelaajan loukkaannuttua. Kapeiden rostereiden sarjassa ehjänä pysyminen oli jopa turhan suuressa roolissa.
PeKa
Suomen mestari – ansiosta ja odotetusti. Erinomaiset vahvistukset ja kova kotimainen runko tekivät kotkalaisista kauden parhaan joukkueen. Pyttyä päästiin nostamaan vaikka Linda-Lotta Lehtoranta katseli ratkaisupelejä penkiltä. Mestari ailahteli pelillisesti mutta yksilöiden kova suoritustaso kantoi voittoon. Yli 82 tehdyn pisteen keskiarvolla voidaan perustellusti väittää että Peli-Karhut hyökkäsi mestaruuteen. Isokokoinen PeKa oli vaikeasti pysäytettävä joukkue, joka teki pisteitä läheltä ja kaukaa, heittäen ja ajaen.
Catz
Lappeenrantalaisten kokoonpano muuttui kauden aikana tuntuvasti osin pelaajalisäysten, osin loukkaantumisten vuoksi. Viimeiset, menestyksen kannalta ratkaisevat muutokset nähtiin vasta keväällä kun Lena Reshetko ja Karoliina Rytkönen täydensivät joukkuetta. Catzin kausi oli sekava, pelin taso ailahteli, mutta parhaat hetket osuivat joukkueen onneksi loppukauteen. Valmennustiimi onnistui tänäkin vuonna saamaan ryhmästä paljon irti hitaalla, paikkapuolustusta arvostavalla pelitavalla. Erityisesti Roosa Kososen ja Petra Noposen esitykset ilahduttivat mieltä.
HyPo
Loukkaantumisten sävyttämä kausi kruunattiin pronssisin mitalein. Hyvinkäällä ei varmastikaan olla täysin tyytyväisiä tähän, sillä odotukset olivat korkeammalla. Saara Wahlgrenin, Henna Salomaan ja Silja Kiiskisen loukkaantumiset olivat kuitenkin liikaa mestaruustaiston kannalta. Avainkaksikko Brown – Tuukkanen kantoi joukkuetta ansiokkaasti läpi kauden. Monen muun joukkueen tapaan kokoonpano osoittautui lopulta melko kapeaksi. Ihan ok kausi, ei suurta loistoa mutta ei katastrofiakaan.
Kouvottaret
Kymenlaakson kakkosjoukkue nousi kokeneella joukkueella onnistuneen kauden päätteeksi pronssitaistoon, mikä näkyi myönteisesti myös yleisömäärissä. Mitaliin eivät rahkeet riittäneet, mutta kaiken kaikkiaan Kouvottarien kausi oli ehdottomasti plus-merkkinen. Hyvin rekrytoidut vahvistukset ja leveä penkki auttoivat joukkuetta tiukoissa paikoissa. Levypallokamppailuissa ja erilaisissa taistelutilanteissa Hartosen tiimi oli omimmillaan. Korintekovoima lepäsi harmillisesti turhan paljon ulkomaan apujen harteilla.
EBT
Erinomaisesti runkosarjan aloittaneen EBT:n vauhti ei kantanut aivan loppuun saakka ja käteen jäi lopulta viides sija. Kahden joukkueeseen sopivan amerikkalaisen ja laadukkaiden kotimaisten pelaajien varaan rakentunut joukkue teki vahvaa jälkeä korin alla ja pelasi parhaimmillaan silmiä hivelevää koripalloa. Sarjan paras kotijoukkue oli välillä yllättävissä vaikeuksissa vieraspeleissä varsinkin puolustuspelaamisen kanssa. Lotta Eräkangas pelasi mainion, ehjän kauden ja nuori Sanni Tuomisto oli sarjan parhaita juniori-ikäisiä pelaajia.
FoA
Forssan Alku on sarjakauden kenties suurin positiivinen yllättäjä. Ennen sarjan alkua pelaajamateriaali ei näyttänyt mitenkään vahvalta mutta Risto-Matti Rouskun erinomainen työ joukkueen ohjaksissa nosti Alun odotettua korkeammalle. Pelillisesti tekeminen nojasi huippuluokan vahvistuksiin Mia Loydiin ja Emily Kinnestoniin joita kotimaiset Meral Bedredtinin johdolla tukivat parhaansa mukaan. 98-syntynyt Ella Salminen nousi odotettua isompaan rooliin. Kokoonpanoon nähden lähes maksimisuoritus forssalaisilta.
Honka
Loukkaantumiset antoivat tarpeettomasti väriä nuoren, taidoiltaan korkealuokkaisen espoolaisryhmän kauteen. Kokoonpano oli toisinaan hieman eksoottinen kun kotimaisia vakionimiä ei pöytäkirjasta juuri löytynyt. Suomalaisista ainoastaan Kaisa Kuisma, Minna Mali, Saara Sandell ja Jemina Airaksinen pelasivat yli 20 peliä 30 mahdollisesta. Tämän vuoksi Honka sai ajettua omia kasvattejaan sisään eri sarjatasoilla oikein kivasti ja selviytyi kaudesta suht asiallisesti. Koripalloilullisesti naisten joukkueen kaudesta jäi käteen melko vähän. Junioripuolella paljon enemmän.
HBA
Mäkelänrinteen akatemiajoukkue oli ainoa päävalmentajaa kesken kauden vaihtanut joukkue ja sielläkään vaihtoa ei tehty potkujen muodossa. Ottelutilanteissa Dettmannin ja Nykäsen komennossa ollut HBA keskittyi enemmän pelaajakehitykseen kuin menestymiseen. Pelillisesti HBA oli parhaimmillaan aivan huikea pelaten nopeaa, aggressiivista ja viihdyttävää koripalloa. Lahjakkuuksia vilisevä ryhmä syyllistyi pahimmillaan hätäilyyn ja omituisiin roolituksiin ikään kuin joukkue ei olisi yrittänytkään voittaa peliä. Bejedin ja Kuierin kausi.
ViVe
Vaatimattomalla pelaajakaartilla operoinut pohjalaisjoukkue taisteli kauden läpi välttäen sarjan jumbosijan kolmen kohtalaisen hyvän amerikkalaisen ansiosta. Kotimainen kalusto ei riittänyt yhtään korkeammalle. Vimpelissä panostettiin ennen kaikkea vahvaan hyökkäämiseen mikä maistuikin kotiyleisölle; puolustuspelaamisessa Veto oli sarjan heikoin joukkue. Itse kaipaisin pientä nostetta Vimpelin nykyiseen toimintaan, tästä kaudesta ei irronnut kovinkaan paljoa. Miten tästä eteenpäin?
ToPo
Epäonnistunut vahvistusten rekrytointi antoi suunnan munkkiniemeläisten kaudelle heti ensimmäisistä hetkistä lähtien. ToPo pelasi suuren osan kaudesta vain yhdellä oikealla vahvistuksella eikä siihen ollut tässä sarjassa varaa. Toivomisen varaa jätti myös sinällään laadukkaiden kotimaisten pelaajien suoritustaso, eikä joukkueen pelitapaakaan voi pitää täysin onnistuneena. Pelaajien vahvuuksia ei saatu hyödynnettyä ja ongelmia oli sekä puolustukseen paluussa että hyökkäyspäässä edun luomisessa. Ilonaiheena voisi olla vaikka katsojamäärä ja ottelutunnelma. Väkeä oli ihan hyvin vaikka menestystä ei tullutkaan.