Tämä joukkue tarjosi jännittäviä otteluita ja ikimuistoisia katsojaelämyksiä. Oli niin mukavaa katsoa miten suomalainen koripallo ottaa kehitysaskelia kohti vuoden 2027 EM-kisoja.
Valmennus oli koko ajan hereillä ja paikalla. Valmentaminen oli asiallista ja johdonmukaista. Minulle jäi tuntuma, että valmennukselle jäi kuitenkin vielä parantamisen varaa....
Suomen isot pelaajat paransivat turnauksen edetessä. Alussa heikompaa puolustajaa vastaan Suomi ei ollut riittävän häikäilemätön. Viimeisessä ottelussa pyrittiin etenemään koria kohti eikä peruuttamaan pois sieltä.
Suomella oli haasteita puolustuksen kanssa ja pallon paine jäi usein vajaaksi. Hakkarainen onnistui viimeisessä ottelussa siinä ja jopa virheettä. Ristolalla oli myös hyvä yritys päällä, mutta hän ei osaa “metsuroida vastustajaa laillisesti”.
Suomella oli vaikeaa prässiä vastaan, koska tukitoimien laadukkuus oli huonoa. Siinäkin Suomi paransi ja asia oli viimeisessä ottelussa kunnossa.
Suomi sortui viimeisessä ottelussa liialliseen kaavamaisuuteen, joka johti hyökkäyspään harhasyöttöihin. Nuo tilanteet pitäisi pystyä lukemaan paremmin. Tässäkin kohtaa Hakkarainen oli hyvä tulemaan syöttöjä vastaan, mutta hänkin sortui itse antamaan niitä harhasyöttöjä.
Kokonaisuudessa maagisia onnistujia en Suomelta huomannut. Suomi pelasi hyviä eriä ja voitti Argentiinan ja Intian. Kaikille eurooppalaisille maille Suomi lopulta hävisi vaikka Tsekin Suomi voittikin ekalla kertaa. Tappiot ovat ymmärrettäviä, mutta ne piste-erot olivat huolestuttavan suuria.
