Vs: NBA Trades & Rumours 2007-2008
Laitetaan vaikka tänne:
Kuusi valmentajaa on saanut fudua jo kauden tässä vaiheessa: Reggie Theus (Sacramento), P.J. Carlesimo (Oklahoma City), Eddie Jordan (Washington), Sam Mitchell (Toronto), Randy Wittman (Minnesota) ja Maurice Cheeks (Philadelphia).
Näistä joukkueista vain kahdella (Philly&Toronto) on jonkinmoiset mahdollisuudet play-offeihin, ja vaihdot ovat jokseenkin fiksuja, koska molempien joukkueiden valmentajat eivät saaneet kaikkea irti joukkueistaan. Ja sivuhuomiona: Mitchellin coach of the year oli vitsi.
Mutta mitä ihmeen järkeä on antaa kenkää valmentajalle, joka valmentaa sarjan paskimpiin kuuluvaa materiaalia? Hirveä pay-outti pitää maksaa, parempien valmentajien löytäminen pikakomennuksella on todella vaikeaa, eikä valmentajan vaihto oikeasti anna kovinkaan suurta potkua joukkueelle. Tokihan loppukausi antaa mahdollisuuden kokeilla jotain lupaavaa nuorta valmentajaa, joka on valmis muuttamaan yliopistopaikkakunnalta "johonkin vitun kauas landelle eli Minnesotaan" NBA-pestin perässä, mutta eikö sellainen jätkä kannattaisi palkata jo ennen kauden alkua.
Imagoon liittyvä asia kai: "Kyllähän me kaikki tavoittelemme joka kausi mestaruutta joo, ihan varppina. Ohoh tuli 20 tappiota putkeen, vaikka pelaajat kuuluisivat vankilaan/CBA:iin/kotiin, pitääkin antaa koutsille potkut."
Ja erotettavien valmentajien joukon kärkeen kuuluisi ehdottomasti Mike Dunleavy. Eipä Vinny Del Negrokaan oli juuri loistanut Chicagossa.
Toisaalta esimerkiksi Larry Brownin erottaminen olisi mielestäni aika hölömöä. Jos kerta "the great wiener" ollaan saatu valmentajaksi, antaa hänen valmentaa nuoria sopimuksen loppuun - tai ainakin lähes - asti.
